Olin torstaista asti Pöytyällä elämässä rappiollista kommuunielämää. Vietimme kolme yötä ihanassa pienessä omakotitalossa osana viiden hengen porukkaa ja meillä oli aivan ihanaa! Mä en voi käsittää, että kun päästää jostain vanhasta irti, niin tulee aivan uskomattoman paljon uusia asioita tilalle. Tavallaan koen olevani syrjäytymässä yhteiskunnasta, en saa mitään asioita hoidettua ja kaikki jutut vaan makaa tai kusee. Onneksi paskoissakin kolikoissa on kääntöpuoli ja tämä mulle siunaantunut kääntöpuoli sattuu olemaan aivan lohdullinen.
Tehtiin yhdessä kaikkea sekalaista. Jotenkin huomasin kyllä senkin, että tartten omaa tilaa ihan tosi tosi paljon. En kestä jatkuvasti olla muiden ihmisten höpinöitä kuulemassa. En mä voi sille mitään, ettei aina vaan jaksa. En ole oikein varma, olisiko musta muuttamaan kommuuniin. Tämä porukka on niin eläväinen, että normaali elämä tuntuisi oudolta. En jaksa kokoajan olla liikkeessä, haluan tehdä omia juttujani ja kulkea omia polkujani. Voisi sitä kommuunia silti kokeilla, siitähän mä oon aina haaveillut ja se ajatus tuntuu omalla tavallaan tosi ihanalta. Rakastan mun kämppää ihan uskomattoman paljon, enkä ole varma, voisinko kuitenkaan luopua tästä. Kuitenkin jouduin taistelemaan tämän asunnon puolesta. Ja mun pitää siltikin elää omia unelmiani, eikä juosta toteuttamassa muiden. Mun pitää miettiä tarkoin, mitä itse haluan, etten uppoa vaan jonkun toisen elämään kannattelemaan seiniä. En ole jonkun toisen työkalu.
Mua on viimeaikoina alkanut pelottaa se, etten tiedä mitä haluan. Pelkäänkö edelleen haluta tiettyjä asioita, koska ne ovat liian tavallisia tai erikoisia muiden ihmisten silmissä? Ei sillä oikeasti ole mitään väliä, mitä kukakin tekee. Miksi me niin paljon dissataan omakotiunelmia, perheitä ja koiraharrastuksia? Ei niissä ole mitään vikaa. Ollaanko me vaan niin katkeria omiin elämiimme, että on pakko kokoajan polkea muiden elämiä alas? Musta on tullut tavallaan ihan kamala ämmä. En mä tällästä elämää halua. Kukin tehköön OIKEASTI omat valintansa, oli ne sitten rohkeita tai ei. En tiedä mitä haluan elämältä. En tunne itseäni enää ollenkaan. Haluan nukkua yöni rauhassa ja turvassa, koko elämä on ollut niin turvatonta. Haluan turvaa nyt, edes hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.