Ihmistuntija tapasi ihmislöytöretkeilijän

Istuin P:n sohvalla miettimässä tätä asiaa, mulla oli ihan kamala päänsärky eilisestä ja ahmin pistaasipähkinöitä, toffeeta ja vuoden vanhoja salmiakkeja. Mun kädet tärisi kun poltin päivän ensimmäistä tupakkaa.

Mä tein sen taas. Lähdin ryyppäämään, tulin humalaan, rohkaistuin ja aloin jutella ihmisille. Tapasin kivan kundin, lähettiin jatkoille. Ja taas mun selkää pitkin kulki ihan oudot kädet, mun ei tarvinnut viedä. Mikä on tää maailma, jossa en ole vielä käynyt? Mistä mä olen jäänyt paitsi? Vai oonko välttänyt ihan tarkoituksella ja hyvästä syystä kaiken tän? Se jätkä oli melkein kaksimetrinen ja se arvasi, että mä olen 162 pitkä. Se sanoi polttelevansa joskus tupakkaa suihkussa ja pohti omaa empaattisuuttaan tai sen puutetta, kun ei voinut aluksi ymmärtää ''haluan tupakkaa, mutta en jaksa nousta'' -ongelman olevan yksi ensimmäisen maailman suurimmista ongelmista. Me oltiin samaa mieltä siitä, että homoseksi on vaikeasti ymmärrettävä asia.

Mä vaan en tiedä, mitä mä olen yleensäkään ottaen tekemässä. Ja jollain mystisellä tavalla näitä tilanteita sitoo yhteen maailman suosituin urheilulaji: Jalkapallo. Jos seuraavalla kerralla vielä törmään kyseiseen, sen täytyy olla jokin merkki. Jalkapallo. Niin, oletettavasti joskus tulee seuraava. Ja sitä seuraava.

Olihan sulla mun numero? Joo, kyllä mä otin sen.

Ja lähdin lompsottamaan takaisin P:n kämpille.