Monien koomisten tilanteiden johdosta feissarin elämästä kirjoittaminen tuntuu enemmän viihteeltä kuin haasteelta.
Kerrostalot ovat pahimpia. Pikkuruiset mökit pikkuruisine ovineen ja pikkuruisine mummoineen ovat kiusallisimpia. Suuret talot, joissa mersujen täyttämät autotallit ovat miltei talon kokoisia, ovat hermoja raastavia. Räksyttävien koirien täyttämät talot ovat lähes poikkeuksetta kiireisiä. Joskus pihalla ovat lastenvaunut jossa vauva parkuu, joskus yhden oven vieressä on jopa viisi ovikelloa. Yritäpä sitten päättää, mitä niistä painetaan.
Kerrostaloissa yhtä rappukäytävää kohden avautuu keskimäärin kaksi ovea. (Ovisilmän ansiosta tämä on mahdollista, vaikka koko suku olisi fyysisesti valmis avaamaan oven.) Joidenkin ovien takana kuuluu epämääräistä rapinaa, kolinaa, pauketta, puhetta, huutoa ja muminaa. Väliovi kuuluu avautuvan, hetken hiljaisuus, väliovi sulkeutuu ja jään hiljaa seisomaan rappukäytävään. Joskus ovikellon rämpäytys herättää vihaisen terrierin, joka haukkuu niin lujaa, että käytävässä seisominen alkaa tuntua kiusalliselta. Usein tuo samainen terrieri vaikenee vingahtaen, jota seuraa kovaääninen kuiskaus ''hiljaa!!'' ja tätä seuraa vuorostaan syvä hiljaisuus. Siinä vaiheessa kannattaa ottaa pari palauttavaa askelta, ja siirtyä vähin äänin yläkerrokseen, tai mikä parempaa, karata paikalta kokonaan ulko-oven kautta.
Erään oven kohdalla avasi ystävällinen mieshenkilö, ja kysyessäni, olisiko tällä hetki aikaa jäädä kuuntelemaan, hän vastasi lämpimästi: ''Aikaa on, ja kellosta saa lisää.'' Kommentti nauratti, ja siirryin lähemmäs selostamaan asiaani. Lopulta olimme VÄITELLEET puoli tuntia, olin aivan puhki ja siirryin kysymykseen: ''Haluaisitteko liittyä kuukausilahjoittajaksi?'' Mies pohti, kertoi kuinka monessa hän on jo mukana, että hänellä on velkaa ja että entisen vaimon perheessä on narkkari ja hän tukee Irti Huumeista Ry:tä. Hän kertoi talousneuvojasta tai sellaisesta, ja pyysi harkinta-aikaa. Olin puhunut kansioni ja pääni puhki. Jätin kupongin hänelle ja poistuin paikalta uupuneena.
Eräällä resuisella omakotitalon pihalla, jonka räsyisen talon seinässä olleessa ovikellossa oli nyrkin kuva, vastaani sain valtavan, kaapin kokoisen keesi-hepun, ja kysyessäni vapisevin äänin: ''Ha-haluaisitteko liittyä la-lahjoittajaksi?'' sain vastaukseksi etukenoisen, vihaisen asennon ja pelkän syvän murahduksen. Kiitin ja poistuin paikalta miltei kuset ja paskat housuissani.
Sokkeloisten katujen ansiosta saattaa kämmätä pahastikin. Kunnianhimoinen tiiminvetäjämme oli koputtanut kaksi kertaa saman talon ovelle, ensin etukautta, sitten takaovella. Ei siinä mitään, jos kyseessä olisi ollut eri henkilö, mutta sama, kaksi kertaa samalla talolla. Kyllä repesimme. x)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.