Time flies.

Mitä helvettiä oikeasti. Mä sekoan ihan kybällä tässä lähiakoina. Mulla on seitsemän viikkoa ilman kiinteetä toimintaa, ainoastaan se perhanan opinnäytetyö. 

Tuleekohan tästä nk. vapaasta ajasta mun pahin painajainen, samanlainen, ku viimekesäkin oli? Sekoilin ihan kybällä koska turhauduin ja masennuin. Sitten iski päälle joku ihmeellinen energia, enkä voinut lopettaa tekemästä yhtään mitään. 

Aloin miettimään tässä samalla, että vuosi 2011 on ihan just ohi. Pohdin hetkisen, mitä kaikkea mä tein vuonna 2011, ja miten tämä vuosi muutti mun elämäni.

Ensinäkin, seurustelin vuoden alussa ja erosin keväällä. Olin tosi tosi rikki siitä ja tuntui, että olisin vajonnut pitkäksi aikaa johonkin syvään ja pimeeseen kuoppaan. 

Tämän vuoden aikana sain jonkin verran päätä selväksi, sain syyni sille, mikä mua vaivaa. 

Tää vuosi anto mulle jotain tosi tärkeetä: Tunteen siitä, että alan olla aikuinen. Monessa asiassa koin jättäväni tietynlaiset tavat pois, ja aloin käyttäytyä kuin ikäiseni oikeasti kuuluu. 

Sain paljon uusia ystäviä, uusia ihastuksia, rakastumisia, pettymyksiä. Olin metsäfestareilla ensimmäistä kertaa elämässäni. Löysin uuden musiikin reggaen ja suomihiphopin rinnalle: Psykedeelisen trancen. 

Vuonna 2011 olen alkanut ensimmäistä kertaa tuntea todellista epätoivoa ja ahdistusta elämääni ja tulevaisuuttani kohtaan. Juuri tämä vuosi on käynnistänyt valtavan halun muutokseen. 

Syksyn paras anti oli Ghanassa viettämäni viisi ja puoli viikkoa. En jää kaipaamaan mitään niin paljon. Afrikka vain jätti jälkensä!

Äitini muutti pois entisestä asuinpaikastamme, ja se on hyvä. Sain itselleni ensimmäisen ompelukoneen. Tänä vuonna loppui elatustuki. Aloin saada korkeinta opintotukea.

Koko vuoden olen asunut täällä namikalla, lukuunottamatta tammikuuta. Se oli rankkaa aikaa se. Kävin saaristossa ja pohdin uskon asioita enemmän kuin aikaisemmin. Olen löytänyt paremmin omaa tyyliäni, eikä minun saa horjua siinä enää! 

Ei tämä erityisen mieletön vuosi ollut. Oli paljon upeita asioita, mutta osan olisin mielelläni jättänyt kokematta. Liikaa kaikkea turhaa pahaa. Loppuvuodesta tuli kehiin uudet hiuksetkin. 

Mutta mikäpä parasta! Uudistin blogini ja nyt se on kaikkien luettavissa yhtä ihanana ja värikkäänä kuin itsekin tahtoisin olla. Toivon tulevista vuosista yhtä tapahtumarikkaita kuin tämäkin vuosi oli. Onnellisuutta kaipaan, rakkauttakin kiitoos! 

Ou, Ou, Ou..

Nyt on laivareissu heitetty. Aikamoinen ilta, mitä oikein tapahtui?

Joskus musta tuntuu siltä, että ilta sujuisi paljon paremmin selvin päin. Olen pari kertaa ollut selvänä baarissa, ja tuntuu, että juuri niinä kertoina on ollut hauskinta. Join muutamia lonkeroita ja salmareita. Aamulla jäätävä hedari.

Onkohan se huono merkki, kun huomaa korkkaavansa aamulla uuden lonkeron, jotta olo paranisi?

Odottavan aika on tuskallinen

Kesäisin mulla on kamalan suuret odotukset kaikkea kohtaan. Talvella alan pohtia liikaa asioita, ja haluan päästä pakoon kaikkea, mikä mua seuraa vuodesta toiseen. Kesäisin toivon, että voisin olla kuin lapsi heinikossa ja juoksennella vain metsissä, miettimättä sen enempää yhtään mitään. Olen kesän lapsi, ja kesät ovat aina olleet minulle tärkeitä.

Olen huomannut, että kasvan aikuiseksi. Olen jo ohittanut täysi-ikäisyyden, ja oikeuksien myötä tulevat myös velvollisuudet. En jaksaisi tehdä töitä ja huolehtia mistään, haluaisin olla ikuisesti vapaa. Joskus tuntuu siltä, että haluaisin paeta kaikkea. En halua kuulla yhtään tuskallisia riitoja tai puheita rahasta. En haluaisi avata yhtäkään laskua tai katsoa, valmistunko koulusta. Haluaisin upota johonkin kuplaan, oman pääni sisään, pakoon. Varsinkin nyt tuntuu vahvasti siltä, että pian alkaa taas ahdistaa.

En ole puhunut siitä, mitä kotona oikein tapahtui aikoinaan. Mun pitäisi kai ottaa asia puheeksi, koska pelkään saavani rytmihäiriöitä, ellen pian käsittele tätä. En vain tiedä, miten asian alottaisi. Voisin mieluummin jättää kaiken tekemättä. Kerran joku kysyi, mitä oikein tapahtui. Sanoin, etten halua puhua asiasta. Vaikka oikeastihan haluan! Joku mokasi tosi pahasti, ja kuka siitä joutuikaan kärsimään?

Odotan tuulta, vesisadetta ja myrskyä. Odotan parempaa maailmaa, jossa ei ole huolia. Odotan ikuista rakkautta, odotan huolenpitoa. Odotan edelleen rajoja, hyväksyntää ja ymmärrystä. Odotan vieläkin sitä oikeaa hetkeä kertoa, kuinka kärsin ja miksi. Odotan hetkeä, jolloin ei tarvitse pelätä itsensä tai muiden puolesta. Odotan kukkien kasvavan. Odotan, että kuulen sen naurun jälleen sen yhden ihmisen suusta. Odotan onnellista elämää edelleen, odotan vieläkin sitä, että voin olla oma itseni, täysin. Odotan sitä, että voisin oikeasti tuntea ne aidot tunteet ilman kaikenmaailman mömmöjä ja alkoholia.

Rahakin loppujenlopuksi tulee ja menee, ihmiset vaihtuu mutta arvet säilyy.

My sweet enemy

Eilen illalla istuin täällä äitin keittiössä, koneeni oli tässä pöydällä ja katselin ikkunasta ulos. Vuorokausi oli vaihtumassa hyvää vauhtia, ja katselin ulos pimeään. Vesipisarat hakkasivat ikkunaan jättäen vetisiä pisarajonoja lasiin. Autot kulkivat jossain kaukana tiellä, valoja vain välkähähteli vähän väliä. Kuuntelin Kwania, ja mietin kaikenlaista.

Oli tosi outo fiilis.. Alkuillasta tuntui ihan hyvältä, koska hankin nukkekodin ja alan laittamaan sitä kun se tulee. Luon tälle blogille sellaisen sivun, missä mä laittelen sitä nukkekotia. Myöhemmin illalla kuitenkin fiilis katosi täysin. Tuli pari kyyneltäkin, enkä tiedä, miksi. Mut kutsuttiin Kuopioon muutamaksi päiväksi, en tiedä, mitä teen! Olisi tosi jees mennä, mutta muutama jarru pitää vielä kääntää pois päältä.

Tunnen olevani jotenkin erityisen turhautunut tänään. Heräsin puoli kolme, ja on ollut huono olo koko päivän. Lisäksi myrskyt haittaavat juna- yms. liikennettä, ja pitää ottaa joku outo bussi et pääsen kotiin ennen huomista. Huomenna on se laivareissu, ja toivon että sää on parantunut siihen mennessä. Jos en pääse laivalle, mun vitutusta ei mittaa mikään.

Helinä-keiju. Muistatko sä sen krapulapäivän?

My sweet enemy, please let me kiss you until you're dead. 

Pian se on ohi.

Pian joulu on ohi. Ollaan varattu jo laivareissu tiistaiksi, ja odotan sitä tosi innolla. En malta odottaa, että pääsen kavereiden kanssa laivalle ja juhlimaan. Sitten uutenavuotena mennään samojen tyyppien kanssa istumaan iltaa ja baariin.

Pidän myös noin seitsemän viikon opinnäytetyövapaan. Suoritan viimeisen työssäoppimiseni kesällä, ja saan paperit sitten. On ihan jees olla pois koulusta ja muusta toiminnasta vähän aikaa. Pitää vain aloittaa opinnäytetyön tekeminen ripeesti ja suunnitella joku päiväjärjestys. Itseni tuntien täytyy olla erittäin järjestelmällinen! Muuten jää hommat kokonaan tekemättä. : D Teen opinnäytetyönä jonkin tuotteen (peitto, matto, tms) jossa on erilaisia pintoja ja materiaaleja joita voi koskea ja tunnustella. Tuote on suunnattu kehitysvammaiselle/autistiselle/sokealle/kuurosokealle lapselle. Aloitan heti tammikuun alussa soittelemaan paikkoihin ja selvittämään, voisiko joku haluta sellaisen tuotteen. Kirjallinenkin osio vaatii miettimistä, sillä siinä on aika paljon kirjoittamista ja muuta pohtimista. Onneksi minulla on nyt aikaa sen tekemiseen.

On muuten outoa sekin seikka, että äitini muutti takaisin syntymäkotikuntaani. Asuin täällä 12 vuotta, kävin lähes koko ala-asteen täällä.

Eilen olin veljen ja sen parin kaverin kanssa ajelemassa, vaikka oli jouluaatto. Käytiin naapurikunnassa (tai kaupungissa) eli Porvoossa, ja oli ihan hauskaa! Toinen tyyppi oli entinen luokkalaiseni, ja oli outoa nähdä näin monen vuoden jälkeen. Oon ollut poissa täältä kohta seitsemän vuotta, enkä ole nähnyt oikeastaan ketään vanhoja luokkalaisia muutamaan vuoteen. Niin se aika kuluu, tosi surullista ja kummallista.

Mua harmittaa, ettei mulla ole ketään kaveria, joka vain veisi minua huviajeluille.

Kun istuimme autossa, aloin myös miettimään, miten elämäni olisi jatkunut täällä, jos en olisi muuttanut isän luo 12 vuotiaana. En osaa sanoa, olisiko asiat paremmin, jos olisin jäänyt. Välillä tulee järkyttävä ulkopuolisuuden tunne, koska olen ollut monta vuotta ikäänkuin ''eristyksissä'' siellä kaukana pohjanmaalla. En sopinut kouluun täällä Pornaisissa, minua kiusattiin ja olin aluksi tosi innoissani lähdöstä. Mutta oikeastaan vasta pohjanmaalla tajusin, että mähän menin täysin valmiiseen luokkaan, jossa kaikki kuviot olivat jo selvillä. Sielläkin oli tosi vaikee sopeutua ja saada kavereita, ja kiusaaminen jatkui. Olin siellä päälle kolme vuotta, jonka jälkeen muutin takaisin äidin luokse, Kemiöön. Olin Kemiössä ysiluokan (sekin täyttä helvettiä) ja lähdin opiskelemaan Turkuun. Vasta Turussa olen löytänyt oman paikkani, oman juttuni ja itseni.

En usko, että olisin mitenkään paremmassa tilanteessa, jos olisin jäänyt äidin luokse asumaan. Ainakin olisin läheisempi perheeni kanssa, mutta varmasti joitain asioita olisi jäänyt saavuttamatta. Olisinko koskaan lähtenyt Turkuun?

Hyvää Joulua!

Ihanaa Joulua kaikille. Tänään aion vain olla, en tee mitään! Viimeyö oli sen verran omituislaatuinen, että toivon ensi yön olevan mukavampi. Juttelin pitkään erään tuttavan kanssa, ja minua hämmensi ja mietitytti tosi paljon. Puhuimme kosketuksesta, ja koskettamisesta ja siitä, kuinka ihanaa on olla jonkun ihmisen lähellä.
Harmittavan usein ihmiset kuitenkin ajattelevat, ettei toista ihmistä voi koskea tai halata tms. koska siihenhän voi vaikka liittyä jotain seksuaalista ja muuta panemista. Sen takia suomalaiset miehetkin varmaan jättävät halaamisen vain kättelyn tasolle.

Itselläni on sellainen tapa, että kaikkia kavereita halataan tavatessa ja muutenkin. Ja sehän on ihana, ystävällinen tapa! Oon huomannut, että on kauheen terveellistä vaan olla jonkun ihmisen kanssa kasassa samalla sohvalla. Tai laittaa jonkun hiuksia tai hieroa tms. Eikä siihen liity minkäänlaista panemista tai muutakaan yhtä typerää. Miksiköhän tällainen fyysinen koskettaminen uupuu täysin suomalaisesta kulttuurista? Niinkuin eilenkin sanoin, vain lapset osaavat tulla vilpittömästi halailemaan ja istumaan syliin. Vaikka sitähän me aikuisetkin oikeasti toivotaan; että joku pitäisi vain sylissä ja paijaisi. Ilman mitään ajatuksia seksistä.

Liinan Joulukalenteri - 23.12.2011 - Aaton aatto

Joulukalenteri ja SADAS blogiteksti!

Tänään on enää kaksi yötä jouluaattoon. Tulin eilen äpen luo, ja täällä on jopa ihan vhän lunta. Turussa on märkää, mustaa ja loskaista. Yh.

Tämä on myös sadas blogitekstini, joka on näkyvissäni blogissani tällä hetkellä. Niinpä tahdon noukkia vanhojen tekstieni parhaita paloja teille. En ole myöskää juhlinut tuhatta kävijääni, ja kävijöitähän on nyt jo yli tuhat sata. Kävijälaskurini ei siis laske sivun latauskertoja, vaan eri kohteet, joissa sivuni on ladattu. Samaa konetta ei siis lasketa kahta kertaa. ;)

Tässä siis parhaita tekstejä blogini parilta viimevuodelta! Enjoy!

Palasimme afrikasta hieman erikoisella tavalla. Mitä sitten tapahtui? Lue tästä:

http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/11/kuule-suck-your-own-french-fries.html

Kertomus matkasta Kakumiin ja Cape Coastille! Olin ihan fiiliksissä, ja muistan tuon hetken kuin eilisen:


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/10/ghana-ha-kertomus-tai-selonteko.html

Tässä parhaita valituspaloja: 

http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/09/persevittusaatana.html


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/06/onko-kuuntelijalle-oma-kuuntelija-vai.html


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/08/yksinaisyyden-haamukuvat.html

Kunniapuhe Turulle: 

http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/09/taalla-asuu-rauha.html

Muistoja: 


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/07/muistoja-menneisyydesta.html


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/08/muistojen-purkutyo.html


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/08/elamani-esineet-pallot-muovi-ja-muu.html


http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/07/metsareiveissa.html

Muistatteko, kun sain salaisia lahjoja postiluukusta? Jos ette, voitte lukaista tapahtumat täältä:

http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/08/lahjoja-postiluukusta-salaperaista.html

Onko elämäni performanssi? Tämän hankalasti luettavan tekstin takana oli eräs erittäin sekava aamu- ja iltapäivä. Mua ahdisti kauheasti ja lähdin keskustaan. Tein asiat juuri tuossa järjestyksessä. Anteeksi liian lyhyet lauseet, sellaista se vain on tämän tekstin kohdalla:

http://www.rautalanka.blogspot.com/2011/08/onko-elamani-performanssi.html

Tässä olivat siis blogini parhaat palat! Toivottavasti vuonna 2012 tulee sellasta settiä mun elämästä, etten tylsistytä enää ketään!

Liinan Joulukalenteri - 21.12.2011

Mulla on paljon kevyempi olo. Suuri kivi vierähti eilen sydämeltä. Toivon, ettei eräs ihminen olisi minulle katkera.
Minulla ei ole murua enää.

Liinan Joulukalenteri - 20.12.2011

Tänään oli koulun jouluruokailu. Söin itseni niin ähkyyn, etten taida syödä nyt hetkeen yhtään mitään.

Nyt on koulu loppu tämän vuoden osalta. Kauhee stressipaska ollu päällä, nyt helpottaa.

Mun elämä tuntuu nyt tosi normaalilta. Tai ei tietenkään koskaan voisi sanoa niin tosissaan, mutta tunnen olevani täysi, kokonainen. Yksi ilta lähdin vain keskustaan kävelemään, vain kävelläkseni jonnekkin. Kuljin jokirantaa ja kuuntelin Linkin Parkia. Tuntui hyvältä tuulettaa päätä ja saada raitista ilmaa. En jaksanut ajatella mitään, annoin vain jalkojen viedä mua eteenpäin. Vettäkin satoi vähän, mutta en murhetinut sitä yhtään. Mieluummin kävelen ulkona sateessa kuin istun kotona tylsistelemässä.

Viimeviikonloppukin oli hämmentävä. Enkai mä nyt vaan.. toivo liikoja. Pidän urbaanista herkkyydestä, mutta. Onko tämä urbaania, ja herkkää? Voi. Mä en tiedä. En osaa sanoa. Mulla vaan oli välillä niin huono olo monestakin syystä. Perjantaina oltiin baarissa, ja mulla oli maailman parhain fiilis. Join vain vähän alkoholia ja paljon vettä. Olin täysin selvä kun lähdimme kotiin. Lauantai ja sunnuntai eivät tosin tuntuneet yhtä hyviltä. Valitettavasti. Mulla on jotenkin huono omatunto kaikesta mitä tapahtu ja kaikesta, mitä en pystynyt tekemään. Ja mua ottaa pattiin.

Kuvitella. Mä en ees katsonut päin. 

Haluaisin et musta ollaan kiinnostuneita. Ehkä mä oon mielenkiinnoton.

Liinan Joulukalenteri - 13.12.2011

Mun sydän itkee.

Liinan Joulukalenteri - 12.12.2011

Kohta ollaan jo joulukuun puolivälissä. Enää on 12 päivää jouluun, eli vajaa kaksi viikkoa. Uskomatonta.

Mulla on ollut yllättävän selkeitä ajatuksia viimeaikoina. Tuntuu pitkästä aikaa, että alan olla taas hyvinkin normaali! Joskus olen hukassa, mutta en ole enää niin ahdistunut ja epätoivoinen. Tuntuu, että kaikki järjestyy, ja vaikka ne ei järjestyisikään, niin ei kannata stressata. Asioilla on tapana vain tapahtua.

Olin onnellinen tänään. Miksi se eräs ihminen sai minut huonolle tuulelle. Sulkeuduin sohvani syvyyksiin peittoni alle. En jaksa sellasta. Tuntui vielä, että hänellä oli aivan erityinen syy kostaa minulle jostakin, ja olla ilkeä. Taidan pitää puhelimeni mykkänä pari päivää. Ehkä se siitä.

Liinan Joulukalenteri - 11.12.2011

Olen tehnyt mahtavia asioita. Esimerkiksi nukkunut pitkään, syönyt herkullista raejuustoa ja maitorahkaa. Tänään syön kananmunia ja salaattia ja jauhelihaa. Nauran mun lähikaupalle.

Mun tekee välillä mieli leipää, mutta ei niin pahasti kun kuvittelin. Kaikki on oikeastaan kohdallaan.

Näin viimeyönä tosi kummallisia unia. Mun pikkusisko oli jotenki aivan epämuodostunut. Lisäksi mä sain joululahjaksi X-Box 360 pelikonsolin ja olin ihan innoissani! Sen vain tiedän, etten koskaan tule saamaan sellasta.

Liinan Joulukalenteri - 10.12.2011 - Luokan Pikkujoulut

Eilen oli ihan mielettömän upea päivä. Heräsin aamulla kymmentä yli kuusi, laitoin hiukseni isolle nutturalle ja lähdin kouluun. Olin stressannut tosi paljon fysiikan koetta, sillä olin hoitanut kiireellisempiä asioita, ja kokeeseen lukeminen oli jäänyt. Koulua oli vain tentin verran.

Tentin jälkeen lähdin ystäväni kanssa kirpputorille. Olin ajatellut, että saan kuluttaa rahaa ainoastaan 10 euroa, en enempää. Löysin kuitenkin söpöt talvikengät (3€), 6 lastenkirjaa (1-2€/kpl) ja kilpikonnapehmolelun. Lasten tavarat annan tietenkin joululahjaksi Hertalle. Ostin myös 10 metriä lahjapaperia. Kokonaishinnaksi tuli 16 euroa.

Kun sitten pääsin kotiin kirpputorilta, selkäni oli tosi kipeä ja päätä särki. Otin enimpiä vaatteita pois ja menin nukkumaan päiväunet. Päiväunien nukkuminen on minulle epätavallinen tapa, koska yleensä nukun liian myöhään enkä saa yöllä unta. Näin kummallisia unia ihmisistä ja heräsin, kun kello oli kolme iltapäivällä. Soitin murulleni tai hän soitti minulle tai jotain, jonka jälkeen nukahdin uudestaan. Seuraavan kerran heräsin varttia yli neljä, ja kampesin itseni ylös.

Piristin itseäni kahvilla, puin päälleni illan vaatteet ja kasasin tavarat. Lähdin luokkalaisten luo pikkujouluihin. Missioni sinä iltana oli olla täysin selvin päin. Ja onnistuin siinä! Luokkakaverin kotona oli hauskaa, ja lähdimme baariin aika aikasin. Vaihdoin baaria kerran kun muut tulivat keskustaan, ja menimme Börsiin. Outoja hyyppiä siellä oli, ja koska viitoimme luokkalaisten kanssa, jotkut luulivat minua kuuroksi. Aloin esittää kuuroa ja kadun hieman, että lähdin sille tielle. Eräs mies halusi tanssia kanssani, ja hän pyysi kaveriani kokoajan tulkkaamaan hänen puhettaan. Hänen serkkunsa oli kuulemma sokea ja häntä viehättävät rajoitteiset ihmiset. Ällöä.

Tanssittiin puoli neljään saakka, eikä minua kahvin ja päiväunien takia väsyttänyt yhtään. Lavalla hillui eräs toinenkin outo tyyppi, joka otti kamalalla kourallaan kiinni minun ja luokkakaverini päästä! Puristi siis päälaelta kädellään! Ihmettelin aluksi, että mitäs helvettiä, kunnes hän otti minua uudestaan kiinni kynsillään ja vieläpä kaulasta niskan puolelta! Säikähdin ja menin pois tolaltani. Katsoin miestä ja hän huusi minulle vain että ''anna olla! anna jo olla!'' En tajua. Ihan hirvee hiippari.

Haimme takit toisen baarin puolelta ja kävelin kotiin. Oli kertakaikkiaan ihana ilta. Koskahan uusiksi?

Liinan Joulukalenteri - 4.12.2011

Blah. Mulla oli eilen ihan kamalan outo päivä. Aamulla ajattelin, että onpas ihanaa kun saa olla rauhassa kotona koko päivän. Illalla alkoi tulemaan vähän huono olo, ja mietin, mistä se johtuisi. Olin kai unohtanut syödä.

Laitoin myös rastani eilen. En jaksanut odottaa, ja päätin laittaa ne itse. Niistä tuli kivat, pää vain tuntuu tosi raskaalta. Huuh.

Tänään menen kauppaan, siivoan ja teen kouluhommia. Kokkailen jotain ja siistin keittiön. Mulla ei ole erityisesti mikään fiilis päällä. Vähän väsähtänyt, mutta kyllä tää tästä.

Liinan Joulukalenteri - 2.12.2011

Kävin tänään kirpparilla. En löytänyt mitä menin hakemaan, ja oon vähän pettynyt.

Illalla Venla tulee meille, aattelin huovuttaa vähän ennen sitä. Syön juustoa. Omnom.
Toisen joulukuun päivän kunniaksi laitan teille biisin.

Öhöhöhö. Hipit, te pilaatte kaiken.

Ai miksi muka? No mä vähän valehtelin!

Perhe

Mulla on suunnitelmissa tehdä uudet rastat villasta. Minulla on jopa henkilö, joka lupasi ne laittaa. ;) Rakkaani. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kohta tulee rahaa. Olin aika perseauki, mutta onneksi löysin unohtamani Englannin punnat, jotka kävin vaihtamassa euroiksi, ja sain ruokarahaa. Näin on hyvä.

Eilen illalla mua alkoi vituttaa. Puin erästä asiaa erään henkilön kanssa, ja minua alkoi ärsyttää sitten kaikki muut maailman asiat.

Aloin miettimään omaa perhettäni. Pyydän jo valmiiksi anteeksi sanoessani tämän, mutta välillä tosissaan tuntuu, että meidän perhe on vähän epäonnistunut perheenä. En usko kenenkään keksivän mitään vastaväitteitä tälle asialle. Olemme riidelleet.
Kun yhtä henkilöä kohtaa ja riepottelee jokin kriisi, niin sitten maailmankaikkeus vittuilee oikein kunnolla ja kaataa kaiken paskan niskaan samalla kertaa. Yritä siinä sitten onnistua.

Eniten mua ärsyttää meidän perheessä se, ettei puhuta tarpeeksi asioista. Miten ihmeessä asiat on näin pahasti tulehtuneet? Sanoin eilen, että on tärkeää irtautua ja olla oma itsensä, oma yksilönsä. Miksi roikkua kiinni ihmisissä, jotka eivät osaa auttaa tai muutenkaan helpottaa henkilökohtaisen elämän elämistä.

Toinen asia liittyy rahaan. Olen tuhlaileva luonne, ei siitä pääse mihinkään. Minua ei huolestuta rahanmeno, sillä tällä hetkellä tulot ovat suhteellisen tasaiset. Menot eivät ehkä niinkään. En kuitenkaan haluaisi kuulla perhettäni stressaavista asioista, esimerkiksi rahasta. Ei jonkun tarvitse selittää kokoajan sitä, kuinka tiukkaa tai vaurasta on milloinkin. Mihin se johtaisi? Jos kuun viimeisinä päivinä pyydän pari kymppiä rahaa ruokaan yms. niin miksi se on niin kamalaa? Ei pyyntöön tarvitse vastata. Se on vain pyyntö.

Minua on joskus luonnehdittu ''kalliiksi lapseksi''. Kiitos siitä. En kyllä tosiaankaan ole ollut kallis lapsi. Minua on myös luonnehdittu ''hankalaksi'' tyttäreksi. En ole hankala. Olen ehkä erilainen. En tiedä. Jokainen on erilainen perheeseensä nähden. Eikä minun tehtäväni osana perheen nuorisoa ole kantaa vastuuta rahasta tms. Multa jäi vähän toi koko tärkein osa yläasteella elämättä.

En mä halua syyttää ketään. Olen vain ylpeä niistä valtavista riidoista. Jos ei sano asioita suoraan, kukaan ei koskaan opi.

Ihana päivä.

Ääärgh. Siis miksi mulla on näin hyvä fiilis. Oi kerrankin on.

Mulla on tosi aikaansaava olo, ja oon saa nut tehtyä jopa mun koulutehtäviä valmiiksi asti. En olisi ikinä uskonut! Mahtava tunne. Mun tehtäväsuunnitelma pitää ja oon täysin aikataulussa. Huomenna on kaksi esitelmää, toinen iso ja toinen pieni. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Haluan alkaa taas toteuttamaan itseäni. Aloitan uudenlaisen ruokavalion kokeilun. Jänskättää! Ihanaa ihanaa. Mulla on elämäniloa. On on. : ) Torstaina tulee rahatkin. Jee.

En halua pilata tätä. En hypi kattoon, älkää sitä pelätkö. Nyt vaan on sellanen olo et jes, kaikki sujuu taas hetken ja taas vaihteeksi.

Salaperäisyyksien pää

I feel. Minä tunnen.

Mulla on salaperäisyyksien pää.
Mä ajattelen, teen ja nään.

Miksei mussa muka hauskuus asuis?

Sekaisin täällä itse kukin,
Joo, mitäs muutakaan.

Ihan sama vaikka kukaan ei mua kiitä!
Riehun ja juhlin. Jos olet mulle ilkeä, mietippäs...
..tuhoan sun ovimattos, että revi siitä!

Vitutusta, vuodatusta, valittamista

Mulla on kamala väsymys. Tein suunnitelman kaikkien tekemättömien tehtävieni tekemiseksi. En tiedä, miten kaikki tulee onnistumaan. Mua huolestuttaa. Mun pitäisi saada nyt jostain energiaa. Mun pitäisi vähentää stressiä.

En osaa hyödyntää vapaa-aikaani niin, että saisin asiat tehtyä ja rentouduttua siinä sivussa. Kämppäni on jäätävässä kunnossa, ja minun pitäisi vain siivota se. Minun pitäisi nyt saada innostus aikaiseksi, jotta voisin saada tehtäväni yms. tehtyä. Minua ei vain innosta. Ei kiinnosta. En halua tehdä mitään, mutta haluan asioiden valmistuvan. Kamala tunne. Kamala välinpitämättömyys. Huoh.

Minulla on jatkuvasti huono olo. Haluaisin päästä siitä eroon. Mikä neuvoksi? Haluaisin nyt alkaa toteuttamaan itseäni oikealla tavalla. En vain keksi, miten saisin voimani yhdistettyä asioiden valmistumiseksi. Saan kaivettua vähän iloa sieltä täältä, mutta en saa rakennettua yhtä isoa voimapesää itselleni. Raastavaa. Heittäkää mua kengällä päähän.

Joo. Mitä vittua.

Olen aina jaksanut ajatella, kuinka ärsyttäviä ihmiset ovat valittaessaan pikku asioistaan. Nyt vain annan itselleni vapauden valittaa niin paljon kuin mahdollista. Tämä valitus ei lopu, ennenkuin saan itsestäni otteen. Elämästäni otteen. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi valita. Täytyy vain suorittaa eikä olla pahoillaan siitä.

Joskus inhottavat asiat on vain tehtävä. Vajaa vuosi tätä paskaa, sitten helpottaa. Sen olen päättänyt.

Kids - I really hate them.

Miten mua ei kiinnosta perustaa omaa lapsiperhehelvettiä.

No, en ihmettele.

Risteys

Kuinka ollakkaan, tänään musta tuntui siltä, että alan kokea enemmän ja enemmän epätoivoisia tunteita kaikkea tekemääni (tai lähinnä tekemättömyyksiäni) kohtaan. Minusta ei kuitenkaan tunnu pahalta, sillä tämä päivä antoi minulle voimaa.

En tiedä, mihin tähtään. Mutta yksi asia on varmaa; jotain täytyy saada valmiiksi, ennen kuin voin aloittaa uutta. Olen kauhean huolissani itsestäni ja siitä, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä. Kaikki lapsuuden ammattihaaveet lääkäristä kuvataiteilijaan ovat tulleet ja menneet. En osaa sanoa. Ehkei musta ole minkään alan ammattilaiseksi?

Kerroin eräälle ystävälleni facebookin chatissa eräs päivä, että minusta ei ehkä ole viittomakielen ohjaajaksi. Minusta ei ehkä ole tämän alan ammattilaiseksi. Olen alkanut huomaamaan työni todellista luonnetta ja sisältöä. Okei, rakastan kuuroja. Pidän kehitysvammaisista, liikuntavammaisista. Pidän ihan tyypillisistäkin ihmisistä. Olen jopa alkanut rakastamaan ja arvostamaan lapsia, vaikka suorastaan vihasin pikkulapsia ennen. Mutta. Musta tuntuu, ettei musta ole pusertamaan ihmisiä siihen muottiin, johon mua on aina yritetty pusertaa. En pidä koulumaailmaa terveellisenä, vielä vähemmän päiväkoteja. Vanhainkodeissa työntekijät ovat alipalkattuja ja leipääntyneitä. Vaikka menisin töihin yhtenä hyvänä ja tuoreena ammattilaisena mieli avoinna, todennäköisesti muuttuisin samanlaiseksi kuin kaikki muut. En pysty ottamaan kenestäkään sitä ammatillista vastuuta, joka työssäni on.

Haluaisin kuitenkin tehdä jotain kehittävää. Vaikka en voisikaan parantaa maailmaa tai en edes yrittäisi sitä, voisin olla hyvä ihminen tällaisena. Joka päivä vain tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että hukkaan jonkin punaisen langan, jota elämässäni seuraan. Nimenomaan se polku puuttuu. Tulen risteyksestä toiseen, ja uuden suunnan valitseminen tai löytäminen on joka kerta yhtä vaikeaa.

Haluan vain valmistua. Oikeasti. Haluan saada tehtyä kaikki rästitehtävät, haluan saada tehtyä opinnäytetyön. HALUAN päättää tämän koulun. Entäs sitten? En tiedä. Omalta osaltaan se ahdistaa, mutta sen aika on sitten. Tämä vain vaatii järjestelyjä, ryhdistäytymistä. Aikuistumista.

Nää sanat ei tehny tätä laulua

Mulla on tosi ahdistunut olo. Toisaalta kupliva, onnellinen ja kevyt olo, mutta jostain syystä se painostava tunne on kokoajan silmien takana.

Mulla on myös vähän kipeä olo.

Mua ahdistaa sitoutua mihinkään asiaan, se on aina ollut niin. Työsuhteen alku, koulun aloittaminen, ihmissuhteet, seurustelu.. Jopa terapiassa käyminen on johonkin asiaan sitoutumista, ja se tuntuu epämukavalta, koska tulee mieleen sana ''Pakko''. Alkaa pelkäämään sitä, ettei osaa, kykene tai uskalla sanoa ''ei'', silloin kun oikeasti haluaisi tai tarvitsisi. Opiikohan ihminen koskaan?

Haluan tätä, todellakin. HALUAN. Mutta.. vaatiiko se uhrauksia? Pitääkö uhrauksia aina olla, vai onko uhrauksien tekeminen aina huono juttu? Pitäiskö mun myös ahdistua liiasta läheisyydestä. Ehkä.

Mä en tiedä mitä ajatella. Ja tää tunne ei tosiaankaan oo hyvä. Mun pitää oikeesti miettiä. Mun elämä on ollu tosi helposti elettävissä, vaikka on ollu kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Nyt tuntuu, että eäh. Mihin mä kykenen, ja mihin en? On tää jotain mihin en kykene?


Me ollaan vaan tosi samanlaisia, vaikka ollaan erilaisia. Ollaanks me kuitenki liian samanlaisia samaan aikaan ku ollaan liian erilaisia? Mä en tiedä. Mut mä otan selvää. Anna anteeks kaikki, jo tässä vaiheessa. Mä en ikinä tarkota mitään pahaa.

Ei juma eikö asiat vois kerranki alkaa rullaamaan niinku mä haluan?

Istutaan nyt tunnilla ja tehdään viitottua uutista selkouutisesta. Olen kuvaaja, joten tunnen itseni nyt hyödyttömäksi.

Mua vähän huolestuttaa, koska mun blogin kävijämäärä on yhtäkkiä kasvanut kauheasti. Olen pohtinut blogin poistamista tai siirtämistä. En haluais nyt luopua mun blogista, koska olen nähnyt sen eteen paljon vaivaa ja saanut siitä nyt sellaisen kivan. Tää on kuin mun ajatuksien olohuone, enkä ole varma, haluanko jatkaa tätä, koska en voi rajata kävijämäärää.

Mua on alkanut nyt myös ärsyttää moni muukin asia. Halusin, että mun elämä muuttuu, kun palaan Suomeen ja että osaisin muuttaa elämääni itse jollain tavalla. Nyt musta tuntuu, että pyörin ihan samanlaisissa paskaympyröissä kokoajan. Kuuntelen samoja paskajuttuja, miten ihmeessä mä siedän kaikkea tätä paskanjauhantaa? Päätin, etten anna käyttää aikaani ja itseäni hyväksi, mutta sehän on tapahtumassa taas. Miksi ihmeessä en vaadi ihmisiltä arvostusta? Tottakai mä tarvitsen arvostusta. Miksi mua pitää mollata, nollata ja nolata? Miksi vitussa mua ei voida kunnioittaa? Miksei mun ajatuksia ja elämänkokemuksia vois arvostaa?

Jos sulla on kokoajan jotain piikiteltävää, niin kiitos, riittää jo. Jos sulla on turhanpäivästä paskalörppöryöppyä, ei kiitos. Mä en jaksa kuunnella.

Kuvia Kakumista

Tunne.

Nyt kun olen kotona, alan pohtia niitä asioita, joita lähdin Afrikasta hakemaan.

Muistan miettineeni elämäni hetkittäistä tyhjyyttä. On paljon kaikenlaista, mikä stressaa, mutta yleinen fiilis on ollut sekava. Tunnen olevani tyhjä. Jos olen itsekseni, koen voivani huonosti. Haluaisin löytää jotain, mihin tarttua.

Afrikassa ollessani ymmärsin maailmaa vähän enemmän. Kaikki ei todellakaan ole niinkuin täällä Suomessa, Suomi on ainutlaatuinen. Valitamme monista monista MONISTA asioista. Jos meillä huonotuloinen tienaa alle 1500 euroa kuukaudessa, Ghanassa keskituloinen tienaa 150 euroa kuukaudessa. Jooh. Osta siinä sitten kännykkä, ajokortti, auto ja omistusasunto. Maksa siinä sitten lainat, kasvata lapset ja huolehdi puolisosta. Tee töitä 15 tuntia, istu 4 tuntia liikenteessä ja loput 5 tuntia ''vapaata''. Oikeasti. Mieti.

Aloin kunnioittaa rahaa. Aloin kunnioittaa puhtautta, rehellisyyttä. Olen shokissa. Kun palasin suomeen, jaksan ihmetellä ihan kaikkea.

Mutta, entäs elämä tästä eteenpäin? Olin päätepisteessä ennen matkaani. Nyt alkoi uusi luku. Mutta mitä se pitää sisällään? On ihmisiä, erilaisia ihmisiä. Eräs erityinen. Mutta en osaa sanoa, mihin tässä päädytään. Mun olis korkea aika jättää pinnallisuus taakse ja keskittyä sisimpään. Mun on aika heivata menneisyyden haamuja pois ja alkaa korjata rikki menneitä kohtia. Miksi niitä enää vatvomaan? Haluan nauraa. En halua olla huonovointinen. Näin huonovointisuutta tarpeeksi. En jaksa enää mitään epätasaisuuksia. Haluanko enää niin paljon saada päätäni sekaisin? Mitä se hyödyttää? Jos haluaa, että tuntuu kivalta, voi tehdä muita asioita. Mutta. Mikä minä olen itseäni neuvomaan? Olen aina ollut vähän rajaton. Olen sitä kai ikuisesti.

Ja sinä, juuri sinä. Ethän rajoita mua? Jos sä haluat kesyrottia, ota vaikka viisi. Opin kyllä pitämään siitä. Jos sä kuuntelet synkkää musiikkia, opeta se mullekkin. Jos haluat naimisiin, tai vaikka sata lasta, okei. Mutta mun vapautta ei voi kukaan ottaa pois, mua ei voi tai saa ohjata. En halua ikinä kuulla miten päin olisin, tai miten asiat pitäisi tehdä. Voin tehdä susta onnellisen, mutta voitko sä tehdä samoin?

Mä odotan. Ensi viikonloppuna.