Risteys

Kuinka ollakkaan, tänään musta tuntui siltä, että alan kokea enemmän ja enemmän epätoivoisia tunteita kaikkea tekemääni (tai lähinnä tekemättömyyksiäni) kohtaan. Minusta ei kuitenkaan tunnu pahalta, sillä tämä päivä antoi minulle voimaa.

En tiedä, mihin tähtään. Mutta yksi asia on varmaa; jotain täytyy saada valmiiksi, ennen kuin voin aloittaa uutta. Olen kauhean huolissani itsestäni ja siitä, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä. Kaikki lapsuuden ammattihaaveet lääkäristä kuvataiteilijaan ovat tulleet ja menneet. En osaa sanoa. Ehkei musta ole minkään alan ammattilaiseksi?

Kerroin eräälle ystävälleni facebookin chatissa eräs päivä, että minusta ei ehkä ole viittomakielen ohjaajaksi. Minusta ei ehkä ole tämän alan ammattilaiseksi. Olen alkanut huomaamaan työni todellista luonnetta ja sisältöä. Okei, rakastan kuuroja. Pidän kehitysvammaisista, liikuntavammaisista. Pidän ihan tyypillisistäkin ihmisistä. Olen jopa alkanut rakastamaan ja arvostamaan lapsia, vaikka suorastaan vihasin pikkulapsia ennen. Mutta. Musta tuntuu, ettei musta ole pusertamaan ihmisiä siihen muottiin, johon mua on aina yritetty pusertaa. En pidä koulumaailmaa terveellisenä, vielä vähemmän päiväkoteja. Vanhainkodeissa työntekijät ovat alipalkattuja ja leipääntyneitä. Vaikka menisin töihin yhtenä hyvänä ja tuoreena ammattilaisena mieli avoinna, todennäköisesti muuttuisin samanlaiseksi kuin kaikki muut. En pysty ottamaan kenestäkään sitä ammatillista vastuuta, joka työssäni on.

Haluaisin kuitenkin tehdä jotain kehittävää. Vaikka en voisikaan parantaa maailmaa tai en edes yrittäisi sitä, voisin olla hyvä ihminen tällaisena. Joka päivä vain tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että hukkaan jonkin punaisen langan, jota elämässäni seuraan. Nimenomaan se polku puuttuu. Tulen risteyksestä toiseen, ja uuden suunnan valitseminen tai löytäminen on joka kerta yhtä vaikeaa.

Haluan vain valmistua. Oikeasti. Haluan saada tehtyä kaikki rästitehtävät, haluan saada tehtyä opinnäytetyön. HALUAN päättää tämän koulun. Entäs sitten? En tiedä. Omalta osaltaan se ahdistaa, mutta sen aika on sitten. Tämä vain vaatii järjestelyjä, ryhdistäytymistä. Aikuistumista.