Kuvia Ghanasta!

Katsokaa ylhäälle lisäämäni sivu ''Kuvia Ghanasta''. Lisään kuvia sitä mukaa kuin ehdin, kirjottelen kuvatekstejä enemmän jossain vaiheessa. Klikkaa kuvaa, jos haluat sen suurena.

Kuule ''Suck your own french fries!''

Moikka. En ole päivittänyt blogiini, sillä viimeiset ajat Ghanassa olivat täyttä hullunmyllyä. Tulimme kotiin Tiistaina, mutta olen ollut täysin pihalla kaikesta, joten jaksan ajatella blogiani vasta nyt.

Eli kerron ensin lennostamme takaisin Accrasta Suomeen. Kaikki meni hyvin, kunnes olimme juuri menossa turvatarkastukseen Accrassa ja passimme sekä kuvamme tarkastettiin. Tiskillä ilmeni, että viisumissamme on liian vähän päiviä, ja meidän pitää maksaa lisää. Jouduin antamaan molemmilta 25 euroa. Ajattelin, että pääsemme kuitenkin pian kotiin, joten mikään ei voisi enää horjuttaa minua.

Kun pääsimme koneeseen, tunsin olevani taivaissa. (ei nyt kirjaimellisesti taivaissa, daa, mehän lennettiin) Viiden ja puolen viikon ajan olemme syöneet kaikkea KAMALAA ruokaa, jonka jälkeen lentoyhtiön, Virgin Atlanticin, lentokoneruoka maistui taivaalliselta! En olisi uskonut, että voisin syödä jotain niin hitaasti. Halusin vain ettei ruoka loppuisi.

Kun pääsimme Lontooseen, olimme varautuneet 12 tunnin vaihtoaikaan. Menimme siis suoraan kentältä etsimään mäkkäriä, ja hyppäsimme johonkin bussiin, ja odotimme, että päätyisimme mäkkäriin.
Ostimme ruokaa ja kävin vessassa. Olin tosi väsynyt ja nälissäni. Kun saimme syötyä, kävimme kahvilla jossain pubissa ja lähdimme takaisin lentokentälle. Oli myöhä ja tosi kylmä ilma afrikkaan verrattuna, emmekä halunneet jäädä värjöttelemään ulos.

Emme tajunneet busseja ja missasimme yhden bussin kun koitimme päästä lentokentälle.
Kentällä yritin vähän nukkua, mutta oli niin kylmä, ettei siitä tullut mitään. Minulla oli myös todella huono olo ja oksetti taukoamatta. Odotimme, että pääsisimme kylmästä eteishallista kansainväliselle alueelle. Kello oli neljä ja check-in aukesi viideltä. Menimme heti jonoon kun vain pääsimme.

Lähtöselvityksessä selvisi, että meille myytyä lentoa ei ole enää olemassa, tai ei ole ollut olemassa. Kaikki ihmettelivät, mitä oikein oli tapahtunut! Olimme vähän hätääntyneitä, toisaalta emme jaksaneet enää olla vihaisia tai mitään. Emme olleet nukkuneet tosi moneen tuntiin, minulla oli vielä lisäksi huono olo. Lentomme oli kadonnut, tai sitä ei koskaan ollut olemassa. Aloin jo huolestua, mutta arvelin, että pääsemme jollain toisella lennolla tai jotain. Meitä heiteltiin tiskiltä tiskille ja saimme uuden lennon, joka lähtisi 45 minuutin päästä. Lentäisimme Kööpenhaminaan, vaihtaisimme konetta ja lentäisimme sitten Suomeen. Okei, kuulostaa hyvältä. Papereita pyöriteltiin joka suuntaan, meille iskettiin liput käteen ja lähdimme juoksemaan portille 11.

Kun sitten pääsimme Kööpenhaminaan, tajusimme, että meillä on mielettömän vähän vaihtoaikaa. Juoksimme taas lähtöselvitykseen, jossa selvisi jotain kamalaa. Meiltä puuttui jokin ''toinen osa'' Lontoosta saamistamme matkalipuista. Aloimme hädissämme etsiä kaikki maailman taskut, laukut ja reput. Pientä paperia ei löytynyt. En tiedä, annettiinko paperi meille vai ei, mutta totuus oli, ettei meillä ollut sitä. Yritimme selittää, ettei meillä ollut paperia, ja että ainoa lippu, mitä käskettiin näyttää lähtöselvityksessä, oli siinä pöydällä. Se ei kelvannut. Virkailija soitti Lontooseen, jossa kerrottiin, että paperi oli annettu meille. Se oli joko otettu jossain vaiheessa takaisin, tai pudonnut juostessamme. Papereita kulki paljon joka suuntaan, enkä tiedä enää, mistä paperista he puhuivat.

Aloimme jo hermostua, ja minua itketti. Taoin rintaani ja päätin, että nyt olen vahvana. Hetken ajan suljin silmäni ja toivoin niin hartaasti kuin ikinä pystyin, että pääsisimme nyt Suomeen. Myöhästyimme lennoltamme. Hetken kuluttua, kun pakkasin jo tavaroita tiskiltä ja aloin miettiä, otammeko lentokoneen vai laivan, virkailija ilmoitti, että pääsemme seuraavalla vapaalla lennolla suomeen ''ilmaiseksi''. En saanut muuta sanottua ulos  suustani kuin ''thank you''.  Olin vihainen, väsynyt, surullinen, mutta nyt olin kiitollinen. Se oli täysin virkailijan ansiota, että pääsimme ilman puuttuvaa paperia. Jouduimme odottamaan vajaa neljä tuntia, ja koitimme saada tiedon viivytyksestä Suomeen. Lauran isä oli jo lähtenyt hakemaan meitä kentältä, ja hän joutui kääntymään takaisin.

Olin maailman väsynein nainen! Koko kaksi päivää olivat olleet täyttä hullunmyllyä. Nukuin lentokoneessa matkalla kotiin. Ihanaksi yllätykseksi äiti oli vastassa kentällä.

Haluan kertoa matkastani, mutta lentojen aiheuttama stressi oli nyt pakko purkaa ulos. KIITTOOOS.

Viimeisenä viikonloppuna pelkäsin jo sairastuneeni malariaan. Oksensin yöllä perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja minulle nousi lisäksi kuume. Kuume meni kuitenkin ohi, ja lähdimme vielä sunnuntaina Art Centreen. Meidän piti ehtiä nettiin ennen lähtöä, mutta koska olin sairaana, makasimme sängyissä koko lauantain.

Minulle jää kamala ikävä lapsia ja kaikkia ihmisiä Ghanassa. Voi, toivottavasti tavataan vielä. En voisi toivoa muuta. Kiitos Ghana, kirjoitan vielä paljon tarinoita retkestämme! Ja lisään kuvia.

Otetaan kaikki irti Ghanasta - Vai ottaako Ghana kaiken irti meista?

Moikka. Paivitin pari paivaa sitten viimeksi, mutta tylsa ja vasynyt viikonloppu vetaa meita takaisin nettiin.

Valilla on ollut tosi rankkaa. Valilla taas tuntuu, etta elama on taalla paljon helpompaa kuin Suomessa. Asiat hoituvat omalla painollaan eika mistaan tarvitse huolehtia liian kanssa. Kuitenkin kaytannon asiat ovat hankalia taalla. Liikkuminen on todella hidasta ja hermoja raastavaa, ruoka ei ole aina hyvaa ja ilmasto on liian kuuma. Joskus turhauttaa se, ettei tieda, mita ihmisille pitaisi sanoa! Ghanalaisen aksentti on erilainen, todella erilainen. On turhauttavaa kysya sata kertaa samaa asiaa.

Olen alkanut tuntea jo turhautumista taalla olosta. Tanaan aamulla heratessani sangystani, minua alkoi suututtaa; Olen vielakin Afrikassa! Jalkoja kutittaa, vaatteet ovat hikisia, likaisia ja hiekkaisia. Juomavesi maistuu shaisselta, samoin ruoka. Viihdetta ei juuri ole, paitsi jokin outo kirja ja afrikkalainen peli, ovare tms. Askartelimme jopa oman lautapelin: "Liina ja Laura Ghanassa". Kaytimme siihen kaikkia epatoivoisten paiviemme vitseja ja tragikoomisten tilanteiden tapahtumaketjuja. Pelasimme sita muutaman kerran, ennen kuin sade yllatti ja vei nostokortit mennessaan. Asuntoamme meille lainaava nuori mies avasi paperista taitellun arpakuutionikin, joten sita ei voi enaa kayttaa. En ole jaksanut kirjoittaa matkapaivakirjaani. Ei ole tapahtunut mitaan! Viimeviikonlopusta kirjoitin blogiini, joten en kirjoittanut siita matkapaivakirjaan. Palan niin halusta paasta jakamaan kaikkia mahtavia kuvia joita olemme ottaneet taalla! Tikahdun halusta kertoa jo seikkailustani. Haluan jo kotiin.

Mita siella Suomessa on tapahtunut? Olen ollut taalla kuukauden. Aika on kulunut valilla todella hitaasti. Useimmiten niina epatoivon ja ikavan hetkina, joina olisin voinut hypata suoraan kotiintulopaivaan, aika tuntui pysahtyneen. Toisaalta ne hetket, joihin olisin halunnut jaada kellumaan, menivat ohi nopeammin kuin vapaa taksi Ghanassa.

En voi tarpeeksi suurin sanoin kuvailla niita tunteita, joita tama maa ja koko matka minussa herattaa. Valilla tuntuu silta, etta koko elama taalla olisi lavastettua, aivan kuin olisin osa elokuvaa. Tallaista kurjuutta ja kauneutta olen nahnyt vain televisioruudulta. Toiset ihmiset ajavat hienoilla maastureilla salkut kadessa ja puvut paalla. Joillakin naisilla on upeat mekot ja valtavat korut. Seuraavassa kadun kulmassa joku pikkulapsi istuu riepu paallaan jokin likainen astia kadessaan nalkaisen nakoisena, ja hanen aitinsa seisoo vieressa kerjaamassa rahaa. Epatoivoisia ihmisraunioita kulkee liikenteen tuottaman saasteen ja melun seassa myymassa puhdasta juomavetta pusseissa, tai mita milloinkin. Joskus tama paikka on kuin hirvea painajainen. Tuntuu, etten voi juosta karkuun. Se seuraa perassa, huutaa tuskaista huutoa. Joskus taas nahdessani iloisen lapsen vilkuttamassa minulle, sydameeni tulvahtaa rakkaus tata maata ja nimenomaan naita ihmisia kohtaan! Joskus jopa toivoisin olevani yksi heista! Juho sanoi, etta nama ihmiset voivat olla maailman rikkaimpia ihmisia, ja voin olla varma, ettei han puhunut rahasta.

Olen oppinut tajuamaan sanoja ymmarrys, kunnioitus ja arvostus. Ymmarran, miksi toiset ihmiset voivat huonosti. Kunnioitan rahaa ja kotimaatani. Arvostan minulle suotuja lahjoja; terveytta, kielta, ihmisarvoa, kotia ja hyvaa elamaa.

Ghana Ha ! Kertomus tai selonteko

Moi taas armaat blogiseuraajani.

Viimeksi olin tooosi narkastynyt, silla lentoihimme oli tullut jokin ongelma ja muutenkin kaikki asiat meni pain mantya. Minun piti vierailla eraan rummuntekijan luona samalla kun menemme rannalle, mutta emme menneet rannalle joten petin rummuntekijan. Lentomme saatiin kuntoon ja kaikki on nyt hyvin.

Olimme viimeviikonloppuna tosi hauskalla seikkailuretkella Cape Coastilla ja Kakumissa. Menimme ensin Kaneshielta trotrolla (=paikallinen joukkoliikenne, minibussi/pakettiauto johon on kyhattu penkit, tosi halpa) Cape Coastille, ja otimme taksin toisen opiskelijan varaamaan hotelliin. Meita oli yhteensa nelja opiskelijaa. Kenellakaan ei ollut tarkkaa hajua maarapaikasta, ja siksi se olikin niin hauskaa!

Trotroissa on ihan sikakuuma ja tosi ahdasta, mutta jotenkin taa koko Afrikka tiivistyy niissa. On kuuma, musiikki soi liian kovalla, ihmiset laulaa musiikin tahtiin ja kenellakaan ei ole huolta tai kiiretta. Majapaikkamme, samoin tyopaikkamme ja koko elamamme taalla on keskittynyt Accran pikkukyliin. Joka paikka on likaista ja roskaista, on liian kuuma, liikaa ihmisia ja saasteita. Kun istuimme trotrossa matkalla Cape Coastille, maisemat alkoivat vahitellen muuttua vihreiksi kukkuloiksi, ja ihmiset vahenivat. Polyinen kaupunkislummi muuttui vihreaksi, matalaksi viidakoksi. Olin todella onnellinen. Koko afrikan matkan aikana en ole ollut niin onnellinen kuin olin trotrossa matkalla Cape Coastille. Soin voileipakeksia samalla kun auto pomppi ja ramisi. Murusia lenteli edessa istuvan miehen hiuksiin ja se oli todella hauskaa!

Kun paasimme perille, otimme siis taksin hotelliin. Hotellin nimi oli Mighty Victory hotel. Otin kuvia huoneesta ja lisailen niita myohemmin. Maksoimme koko yosta 55 cedia, enka osaa sanoa oliko se vahan vai paljon. Suihku toimi ensimmaista kertaa ja lamminta vettakin tuli. Sanky oli ihanan iso vaikka hyttysverkot puuttuivat. Hotellin ravintolassa tilasin kanaa ja ranskiksia. Odotimme ruokaa yli puolitoistatuntia ja ruoastani puuttui suolaa, lisaksi ranskikset olivat raakoja. Mua otti niin paljon paahan! Kaikkien muiden ruoka oli liian suolaista ja ranskiksetkin oli rapeita.

Hotellin jalkeen menimme katsomaan Cape coast castlea, eli brittien aikoinaan rakentamaa orjalinnaa, jossa orjia sailytettiin ja lastattiin laivoihin vietavaksi uuteen maahan, amerikkaan. Paikka oli hieno, mutta tyrmissa ja selleissa saatoin kuulla sen itkun ja parun, ja kaiken sen tuskan mita ihmiset siella kokivat. Paikka haisi hirvealle, kalman haju se oli. Lisailen siitakin kuvia myohemmin.

Seuraavana paivana otimme taksin hotellilta ja lahdimme Kakumiin, sademetsaan. Se oli aivan mahtava paikka! Paasimme kavelemaan jattilaispuiden latvaan riippusiltoja pitkin. Pelkaan korkeita paikkoja ja kasiini sattui kun puristin koysia kasissani niin lujaa. Emme nahneet elaimia, mutta olen onnellinen kun paasin haukkaamaan palan Afrikkalaisesta viidakosta. Olen ylpea itsestani ja meista.
Paluumatkalla kavimme hollantilaisen naisen pitamalla apinatarhalla.

Kun vihdoin paasimme lahtemaan kotiin, saatoin kantaa ylpeana viela yhta asiaa; cape coastilta ostamaani Djembe-rumpua. Siina se nyt on, eika muuksi muutu.

Seikkailumme jalkeisina paivina oli kovat rankkasateet ja ukkosmyrskyja. Hypimme innoissamme ulkona yhtena iltana ja pesimme itsemme sadevedella. Seuraavana paivana kuitenkin saimme tietaa, etta sade oli nostanut valtavia tulvia pikkukylissa. Paljon lapsia ja muita ihmisia oli kuollut. Miten voi olla mahdollista! Olen kamalan pettynyt kohtalon sanelemaan. Ja kiitan maailmankaikkeutta nyt siita, etta asumme maen rinteella.

Haluaisin viela lisata muutaman sanan tyosta paivakodissa/koulussa.

Kolme ensimmaista viikkoa sujui suhteellisen hyvin. Huomasin, etta taalla tyoskentely ei ole niin kiireista kuin Suomessa. Asiat jotenkin menevat vain omalla painollaan, oma paikkani tyopaikalla on loytynyt nopeasti. Ilmapiiri on ihanan rento, tuntuu silta, etta omien ideoiden toteuttamiseen on todella paljon tilaa ja mahdollisuuksia. Olemme vetaneet paljon kadentaitoja, ja kaikki ideamme on otettu innoissaan vastaan. Tyopaikkaohjaajamme on valilla kiireinen, eika ehdi aina kertoa lisatehtavaa, mutta tekemista voi keksia itse lisaa niin paljon kuin aikaa riittaa. Joskus on vain ihanaa istua portailla lasten kanssa ja katsoa heidan viittomaansa tarinaa. Olen ollut ylpea oman kielitaitoni kehittymisesta. Alussa oli hankalaa joka tavalla, kaikki tuntui tokkivan ruoasta liian kuumaan ilmastoon, mutta nyt alkaa jo sujumaan paremmin. Olen oppinut ottamaan englanninkielen haltuuni, seka oppinut kommunkoimaan ghanalaisella viittomakielella auttavasti. En tunne afrikkaa taysin omakseni, ja ikavoin kotiin enemman kuin koskaan. Olen kuitenkin ylpea tasta koko saavutuksesta.

Kun paasen kotiin, teen liudan asioita, joista olen taalla ollessani unelmoinut. Haluan ison naudanpihvin ja valkosipulivoita! Ruoka on puhdasta shaissea taallapain. Lisaksi arvostan KAIKKEA mita suomessa on! En valita enaa mistaan turhasta! Jos valitan, lyokaa paahan. Oikeasti, Afrikka opettaa. Kuten Laura sanoi, Siperia ei opeta, siel on vaan helvetin kylma. Mutta Afrikka, voi afrikka afrikka.. 

Brie Juustoa mulle heti nyt!

Hei arvoisat bloginlukijat.

Mua vahan kyrsii mutta ei se mitaan. Oon tosi vasynyt, mutta alan tottua tahan vasymykseen. Haluaisin omaan lahikauppaan, omaan lahipitseriaan, omaan suihkuun ja ennenkaikkea omaan sankyyn. Haluan olla taas tavallinen, enka erikoinen valkoihoinen.

Minulla on ikava monia  ihmisia. Varsinkin sita yhta, joka ristiriitauttaa minua. Ja aitia.

Olen niin vasynyt, etten jaksa kirjoittaa tata blogia edes kunnolla! Voisinpa lisata edes kuvia, mutta en voi.. Blah. Toivottavasti minulla on jotain kerrottavaa ensi kerralla.

Ghana - Kauneuden ja Kurjuuden rajalla

Heippa. Paasen taas nettiin, joten ehdin kirjoittaa hieman enemman kuin viimeksi.

Ollaan oltu nyt hieman yli kaksi viikkoa reissussa. Olo ei enaa ole niin epatodellinen, kaikki alkaa olla jo selkeampaa. Olen ikavoinut kovasti Suomeen, mutta haluan nauttia Afrikasta niin kauan kuin vain aikaa on. En enaa koe ahdistusta vessasta tai pesuvedesta, ja ruokakin alkaa jo menemaan alas hiukan paremmin. Eniten arsyttaa se kun ihmiset huutavat paikallisella kielella ''valkoinen'' aina meidat nahdessaan. Tulee todella halpa olo, ihan kuin olisin jokin kaveleva esine, tavaraa, nahtavyys. 

Olemme kauneet erilaisissa paikoissa. Hienoin paikka koko aikana on tahan mennessa ollut ihan tavallinen uimaranta, Bojo Beach. Siella on vaaleaa hiekkaa silman kantamattomiin, ja meri aukeaa suurena. Uiminen on ihanaa koska vesi on niin lamminta ja aallot ovat sopivan suuret mutta kuitenkin pienet. Rannalta loytyy yllattavankin isoja simpukoita.

Taalla Ghanassa on tosi halpaa verrattuna Suomeen. 1 euro on ghanassa noin 2 cedia. Ja Tuntuu, etta taalla suhtaudutaan 1 cediin samoin kuin me suhtaudumme euroon. Puolen litran limupullo maksaa 1,50 cedia, eli noin 0,75 euroa. Yli puolet halvempaa kuin suomessa! Paikallisella minibussilla, Tro trolla, paasee tosi halvalla paikasta toiseen. Ajattelin myos tehda uhkarohkean tempun ja ostaa taalta Djembe -rummun. Paivakodin omistaja oli ostanut paivakotiin sellaisen, ja se oli maksanut n. 80 cedia, eli suunnilleen 40 euroa. Lisapaikan varaaminen lentokoneesta ei pitaisi maksaa alyttomia. Voinhan aina jattaa toisen matkalaukkuni tanne, ja kaiken ylimaaraisen, kuten saippuat tms. voin jattaa pois.

Kaytiin viimeviikonloppuna kahden muun opiskelijan kanssa valtavan isolla torilla, Kaneshie marketilla. Siella oli ihan tuhottomasti kankaita, koruja, ruokaa, kenkia ja ihan mita tahansa. Ruokaa ja Kankaita oli ehka eniten. Ostin kolme ghanalaista kangasta ja yhden korun. Otin kuvan ja laitan kaikki kuvat sitten kun palaan kotiin.

Syomme lariam nimisia Malaria laakkeita, jotka aiheuttavat kamalia painajaisia. En aina voi kovin hyvin taalla, koska on kamala ikava suomeen. Olen painiskellut kaikenmaailman kriiseissa ja tulin hakemaan taalta vastauksia joihinkin kysymyksiin. Naan hirveita painajaisia lariamin takia. Nukkuisin mieluiten ilman unia, mutta herailen oisin. Naan JOKA yo unta siita kun palaan takaisin Suomeen. Se on kamala tunne.

Olen huomannut sen, kuinka tarkeaa on arvostaa omaa kotimaata. Olen miettinyt usein, etten ole kovin isanmaallinen. Taalla Afrikassa olen alkanut ajattelemaan, kuinka tarkeaa isanmaallisuus loppujenlopuksi on. Jos Suomi ei olisi Suomi, meilla ei olisi kaikki niin hyvin. Ja siis alkaa sekoittako tata mihinkaan persujen paskanjauhantaan. Olen Suomalainen, mutta muutkin ovat tervetulleita. Toiset ihmiset saa tosi huonoa palkkaa ja opiskelijat saa joskus liian vahan rahaa mut hei, ihan oikeasti. En valita enaa, koska taalla olen. Taalla on viela rikasta verrattuna muihin afrikan maihin. Ja taalla on tosi koyhaa. On tarkeaa kunnioittaa sita, misa on tullut ja mika ja kuka on. Jos en arvostaisi Suomea ja suomalaisuutta, juureni katoaisivat ja olisin paikaton, koditon.

Myos uskontokysymykset heraavat taas voimakkaampina. Mika voima tata maailmaa ohjaa? Ghanalaiset uskovat vahvasti Jumalaan ja Jeesukseen. Joka paikassa lukee jotain Jeesuksesta tai Jumalasta. Minusta jopa tuntuu, etta tama paikka on oikeasti tosi Jumalaton, ja se on surullista. Sana ''God'' on vain myyntia. Jos kauppa myy tuotetta lauseella ''Lord's Motors'', kuinka paljon he Jumalaa kunnioittavat? Raamatussa vissiin lukee, ettei saa lausua turhaan Jumalan nimea. Taalla Jumalan nimea kantaa joka ikinen auto, kioski, koju ja marketti. Jumalasta on tullut materiaa, missa henkisyys? Tata asiaa tulen viela pohtimaan, ja toivon saavani jotain vastauksia.

Nyt lopetan kirjoittamisen. Paivitan taas kun paasen paikalle. See ya!

Terveisia Ghanasta!

Moikka Kaikki ! En ole paassyt paivittamaan blogiani, on ollut kamalaa hullunmyllya eika olla paasty nettiin.

Taalla on tosi lammin ja kaikki on viela niin outoa. Parin ekan paivan aikana mulla tuli kamala paniikki, ja halusin tosi kipeasti kotiin. Taalla on likasta ja liian kuuma, ruoka ei maistu oikein kunnolla. Keskustan ymparilla olevat alueet on yhta suurta "slummia". Joka paikassa on jotain ihme hokkeleita missa ihmiset myy kaikenlaista tavaraa. Mua saalittaa valilla naiden ihmisten elama, mutta oon tajunnut etta ne elaa oikeastaan vaan tassa hetkessa, eika mieti sen enempaa mitaan. Kylla ne varmaan parempaa elamaa toivoo, mutta ei ehka niin kipeasti ja aktiivisesti. Taalla on ainakin lammin jos ei muuta. Ihmiset kamalasti juo eika polta joten sen sortin ongelmatkaan ei rasita.

Taalla ei valilla tule pesuvetta ja vessat toimii tosi harvoin. Kaikkialla pitaa maksaa kateisella ja laukuista pitaa pitaa kiinni. Kaikki on niin outoa! Mua valilla raivostuttaa tama Afrikkalainen valinpitamattomuus mita taalla kohtaa. Kaikki roskat kaadetaan maahan, joka paikassa on ihan sikana kaikkea roskaa ja muuta. Kun istuttiin taksissa liikenneruuhkassa, siella kulkee liikenteen seassa sellasia kadesta myyjia. Niilla on tavaraa jota ne myy autojen ikkunoista autoilijoille. Se on tosi outoa ja kuulemma kiellettyakin, mutta kukaan ei valvo sita. Mun mielesta on ihanaa kun voi ostaa puhdast aja kylmaa juomavetta suoraan autosta. Teen jossain vaiheessa listaa siita, mita kaikkea ruuhkassa voi ostaa. Siella on kaikkea henkareista hiirenloukkuihin, ja koiranhihnoista banaanilastuihin.

Taa paikka on aika lansimaalainen. Mun odotukset oli ehka vahan liian korkeella. Ainoot periafrikkalaiset jutut taalla on ruoka, vaatteet ja tapa, jolla ihmiset kantaa lapsia ja tavaroita. JOKAINEN nainen, jolla on lapsi, kantaa sita lasta selassaan niin, etta se on sidottu kiinni huivilla. Se on todella kateva tapa! Kaikki tavarat, laatikot ja korit yms. kannetaan paan paalla. Se on tosi hullun nakoista. Ihmisilla on taalla tosi hyva ryhti, ja sen takia paan paalla kantaminen on helpompaa.

Ollaan oltu nyt viikko toissa tuolla House Of Gracessa, Kuurojen lasten paivakodissa/koulussa. lapset on ihania ja muiden tyontekijoiden kanssa on helppo tulla toimeen. Kaikki sujuu.

Vatsa oli aluksi ihan sekaisin, mutta nyt sekin on alkanut toimia kunnolla. 

Nettiaika lahenee loppuaan, mutta koitan kirjoittaa mahdollisimman pian!