Moi taas armaat blogiseuraajani.
Viimeksi olin tooosi narkastynyt, silla lentoihimme oli tullut jokin ongelma ja muutenkin kaikki asiat meni pain mantya. Minun piti vierailla eraan rummuntekijan luona samalla kun menemme rannalle, mutta emme menneet rannalle joten petin rummuntekijan. Lentomme saatiin kuntoon ja kaikki on nyt hyvin.
Olimme viimeviikonloppuna tosi hauskalla seikkailuretkella Cape Coastilla ja Kakumissa. Menimme ensin Kaneshielta trotrolla (=paikallinen joukkoliikenne, minibussi/pakettiauto johon on kyhattu penkit, tosi halpa) Cape Coastille, ja otimme taksin toisen opiskelijan varaamaan hotelliin. Meita oli yhteensa nelja opiskelijaa. Kenellakaan ei ollut tarkkaa hajua maarapaikasta, ja siksi se olikin niin hauskaa!
Trotroissa on ihan sikakuuma ja tosi ahdasta, mutta jotenkin taa koko Afrikka tiivistyy niissa. On kuuma, musiikki soi liian kovalla, ihmiset laulaa musiikin tahtiin ja kenellakaan ei ole huolta tai kiiretta. Majapaikkamme, samoin tyopaikkamme ja koko elamamme taalla on keskittynyt Accran pikkukyliin. Joka paikka on likaista ja roskaista, on liian kuuma, liikaa ihmisia ja saasteita. Kun istuimme trotrossa matkalla Cape Coastille, maisemat alkoivat vahitellen muuttua vihreiksi kukkuloiksi, ja ihmiset vahenivat. Polyinen kaupunkislummi muuttui vihreaksi, matalaksi viidakoksi. Olin todella onnellinen. Koko afrikan matkan aikana en ole ollut niin onnellinen kuin olin trotrossa matkalla Cape Coastille. Soin voileipakeksia samalla kun auto pomppi ja ramisi. Murusia lenteli edessa istuvan miehen hiuksiin ja se oli todella hauskaa!
Kun paasimme perille, otimme siis taksin hotelliin. Hotellin nimi oli Mighty Victory hotel. Otin kuvia huoneesta ja lisailen niita myohemmin. Maksoimme koko yosta 55 cedia, enka osaa sanoa oliko se vahan vai paljon. Suihku toimi ensimmaista kertaa ja lamminta vettakin tuli. Sanky oli ihanan iso vaikka hyttysverkot puuttuivat. Hotellin ravintolassa tilasin kanaa ja ranskiksia. Odotimme ruokaa yli puolitoistatuntia ja ruoastani puuttui suolaa, lisaksi ranskikset olivat raakoja. Mua otti niin paljon paahan! Kaikkien muiden ruoka oli liian suolaista ja ranskiksetkin oli rapeita.
Hotellin jalkeen menimme katsomaan Cape coast castlea, eli brittien aikoinaan rakentamaa orjalinnaa, jossa orjia sailytettiin ja lastattiin laivoihin vietavaksi uuteen maahan, amerikkaan. Paikka oli hieno, mutta tyrmissa ja selleissa saatoin kuulla sen itkun ja parun, ja kaiken sen tuskan mita ihmiset siella kokivat. Paikka haisi hirvealle, kalman haju se oli. Lisailen siitakin kuvia myohemmin.
Seuraavana paivana otimme taksin hotellilta ja lahdimme Kakumiin, sademetsaan. Se oli aivan mahtava paikka! Paasimme kavelemaan jattilaispuiden latvaan riippusiltoja pitkin. Pelkaan korkeita paikkoja ja kasiini sattui kun puristin koysia kasissani niin lujaa. Emme nahneet elaimia, mutta olen onnellinen kun paasin haukkaamaan palan Afrikkalaisesta viidakosta. Olen ylpea itsestani ja meista.
Paluumatkalla kavimme hollantilaisen naisen pitamalla apinatarhalla.
Kun vihdoin paasimme lahtemaan kotiin, saatoin kantaa ylpeana viela yhta asiaa; cape coastilta ostamaani Djembe-rumpua. Siina se nyt on, eika muuksi muutu.
Seikkailumme jalkeisina paivina oli kovat rankkasateet ja ukkosmyrskyja. Hypimme innoissamme ulkona yhtena iltana ja pesimme itsemme sadevedella. Seuraavana paivana kuitenkin saimme tietaa, etta sade oli nostanut valtavia tulvia pikkukylissa. Paljon lapsia ja muita ihmisia oli kuollut. Miten voi olla mahdollista! Olen kamalan pettynyt kohtalon sanelemaan. Ja kiitan maailmankaikkeutta nyt siita, etta asumme maen rinteella.
Haluaisin viela lisata muutaman sanan tyosta paivakodissa/koulussa.
Kolme ensimmaista viikkoa sujui suhteellisen hyvin. Huomasin, etta taalla tyoskentely ei ole niin kiireista kuin Suomessa. Asiat jotenkin menevat vain omalla painollaan, oma paikkani tyopaikalla on loytynyt nopeasti. Ilmapiiri on ihanan rento, tuntuu silta, etta omien ideoiden toteuttamiseen on todella paljon tilaa ja mahdollisuuksia. Olemme vetaneet paljon kadentaitoja, ja kaikki ideamme on otettu innoissaan vastaan. Tyopaikkaohjaajamme on valilla kiireinen, eika ehdi aina kertoa lisatehtavaa, mutta tekemista voi keksia itse lisaa niin paljon kuin aikaa riittaa. Joskus on vain ihanaa istua portailla lasten kanssa ja katsoa heidan viittomaansa tarinaa. Olen ollut ylpea oman kielitaitoni kehittymisesta. Alussa oli hankalaa joka tavalla, kaikki tuntui tokkivan ruoasta liian kuumaan ilmastoon, mutta nyt alkaa jo sujumaan paremmin. Olen oppinut ottamaan englanninkielen haltuuni, seka oppinut kommunkoimaan ghanalaisella viittomakielella auttavasti. En tunne afrikkaa taysin omakseni, ja ikavoin kotiin enemman kuin koskaan. Olen kuitenkin ylpea tasta koko saavutuksesta.
Kun paasen kotiin, teen liudan asioita, joista olen taalla ollessani unelmoinut. Haluan ison naudanpihvin ja valkosipulivoita! Ruoka on puhdasta shaissea taallapain. Lisaksi arvostan KAIKKEA mita suomessa on! En valita enaa mistaan turhasta! Jos valitan, lyokaa paahan. Oikeasti, Afrikka opettaa. Kuten Laura sanoi, Siperia ei opeta, siel on vaan helvetin kylma. Mutta Afrikka, voi afrikka afrikka..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.