tiistai 28. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku.
Mä paistoin jo lettuja. Itkin, nauroin. Otin lohturyyppyä, poltin tupakkaa ketjussa. Mä en tiedä ikävöinkö vai oonko helpottunut. Yks mun elämäni merkitsevimmistä ihmisistä poistui.
Mä en istu kuten hautajaisissa istutaan, aloin käyttää suoristusrautaa, perustin uuden leikekirjan ja kirjoitan ylös juoruja. Piirtelen kalenteriini uusilla stabiloilla, nukun väärin päin ja käytän eriparisukkia. Alan vastata kännykkääni sekä etu- että sukunimellä, kelaan kauniita ajatuksia ja aamulla aukaisenkin radion, en kulahtanutta soittolistaa.
Mulla on kyky kasvaa uudelleen, mulla on kyky unohtaa ja antaa anteeksi. Mulla on kyky rakastaa ja myöntää virheeni, lapselliset pelleilyni, ilkeät sanani. Pyydän anteeksi koko maailmankaikkeudelta, olen kohdellut jokaista eläväistä väärin.
On pakko synnyttää uusia ajatuksia ja tehdä jotain toisin.
Tässä kohtaa edelleen itkisin, löisin päätä seinään, söisin kourakaupalla lääkkeitä tainnuttaakseni itseni, heittelisin tavaroita ja huutaisin ääneni kipeäksi.
Kaiken sen sijaan mä olen aloittanut uusia asioita, synnyttänyt uusia ajatuksia. Perustin ruukkupuutarhan ja aion hoitaa sitä niin hyvin ja rakkaudella, että saan sen keväällä kaapista ikkunalaudalle! Sitten mulla on kaikki maailman ihanat yrtit!
.jpg)
Mä en istu kuten hautajaisissa istutaan, aloin käyttää suoristusrautaa, perustin uuden leikekirjan ja kirjoitan ylös juoruja. Piirtelen kalenteriini uusilla stabiloilla, nukun väärin päin ja käytän eriparisukkia. Alan vastata kännykkääni sekä etu- että sukunimellä, kelaan kauniita ajatuksia ja aamulla aukaisenkin radion, en kulahtanutta soittolistaa.
Mulla on kyky kasvaa uudelleen, mulla on kyky unohtaa ja antaa anteeksi. Mulla on kyky rakastaa ja myöntää virheeni, lapselliset pelleilyni, ilkeät sanani. Pyydän anteeksi koko maailmankaikkeudelta, olen kohdellut jokaista eläväistä väärin.
On pakko synnyttää uusia ajatuksia ja tehdä jotain toisin.
Tässä kohtaa edelleen itkisin, löisin päätä seinään, söisin kourakaupalla lääkkeitä tainnuttaakseni itseni, heittelisin tavaroita ja huutaisin ääneni kipeäksi.
Kaiken sen sijaan mä olen aloittanut uusia asioita, synnyttänyt uusia ajatuksia. Perustin ruukkupuutarhan ja aion hoitaa sitä niin hyvin ja rakkaudella, että saan sen keväällä kaapista ikkunalaudalle! Sitten mulla on kaikki maailman ihanat yrtit!
Sä sanoit joskus, että mä oon kaunis.
Mutta teothan tekee ihmisestä kauniin?
Mä toivoin, että sä olisit ollut oikeassa.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Aika köyhä valtakunta sulla kyllä.
Olet ruotona mangorahkassani,
tikkuna jalkapohjassani.
Olet kivenä joka ikisessä kengässä,
se kulhon ainoa mätä hedelmä.
Olet ärsyttävä ääni hiljaisessa kirjastossa,
kuolon uhri leikkimielisessä tyynysodassa.
Olet se rasian viimeinen konvehti,
sillä parhaimmat syödään ensimmäiseksi.
Olet yksinkertainen tuhertaja,
tyhjäntoiminen äheltäjä.
Jokainen sanasi sattuu mun korvaan
miten saatoin ajella näin paljon harhaan?
No, tänään heitin sut mäkeen,
ylämäkeen!
Ja jos et huomannut,
näytin vielä aikuismaiseen tapaani keskisormea
sen jälkeen, ku juoksit mun perään.
Pusi pusi kulta,
onneks sulla on jo laastari valmiina.
Dramaqueen x10.
tikkuna jalkapohjassani.
Olet kivenä joka ikisessä kengässä,
se kulhon ainoa mätä hedelmä.
Olet ärsyttävä ääni hiljaisessa kirjastossa,
kuolon uhri leikkimielisessä tyynysodassa.
Olet se rasian viimeinen konvehti,
sillä parhaimmat syödään ensimmäiseksi.
Olet yksinkertainen tuhertaja,
tyhjäntoiminen äheltäjä.
Jokainen sanasi sattuu mun korvaan
miten saatoin ajella näin paljon harhaan?
No, tänään heitin sut mäkeen,
ylämäkeen!
Ja jos et huomannut,
näytin vielä aikuismaiseen tapaani keskisormea
sen jälkeen, ku juoksit mun perään.
Pusi pusi kulta,
onneks sulla on jo laastari valmiina.
Dramaqueen x10.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Läskikerho lähenee loppuaan!
Mä olen ollut töiden takia kiireinen ja väsynyt, enkä siksi ole kirjoitellut kuulumisiani tänne.
Tänään on erityisen hyvä päivä (eikä vain siksi, että on perjantai), sillä nyt tuntuu, että kaikki asiat rullaa taas paremmin kuin hyvin!
Yksi suuri tapahtuma viimeaikoina on nyt se, että mä olen pudottanut 37 kiloa.
KOLMEKYMMENTÄ SEITSEMÄN!
Tämä tarkoittaa sitä, että mun lähtölaskenta alkoi nyt. Jäljellä enää kymmenen kiloa.
Eli kaikki laskee mun kanssa, että päästään siihen ykköseen ja lopulta nollaan asti. Woohoo!
Tänään on erityisen hyvä päivä (eikä vain siksi, että on perjantai), sillä nyt tuntuu, että kaikki asiat rullaa taas paremmin kuin hyvin!
Yksi suuri tapahtuma viimeaikoina on nyt se, että mä olen pudottanut 37 kiloa.
KOLMEKYMMENTÄ SEITSEMÄN!
Tämä tarkoittaa sitä, että mun lähtölaskenta alkoi nyt. Jäljellä enää kymmenen kiloa.
Eli kaikki laskee mun kanssa, että päästään siihen ykköseen ja lopulta nollaan asti. Woohoo!
torstai 23. tammikuuta 2014
perjantai 17. tammikuuta 2014
Mitäs me kaksi pientä ämmää?
Muistelin iltaa, jona astuin tähän vieraaseen asuntoon ensimmäistä kertaa. Olit kertonut, että tämä paikka on tylsä ja harmaa, eikä suinkaan yhtä hieno tai värikäs kuin oma kotini. Jotakin sellaista kai muistaakseni höpötit, mutta nähdessäni tämän olin eri mieltä. Mielestäni tämä paikka oli harmoninen, erilainen, jotenkin kiinnostava. Seinillä ei ollut paljon tauluja tai kuvia, lattioilla ei ollut tavaroita sikin sokin ja sänkykin oli valtavan suuri. Kaikki oli jollain tapaa yksinkertaista, mutta silti kaunista.
Istuin sohvan nurkkaan jalkojeni viereen ja vain katselin ympärilleni, kuuntelin puhettasi. Tunsin vielä ilmassa odotuksen, joka täällä oli huiskinut ympäriinsä vain hetki sitten yksin minua varten, ehkä siivonnut pois silmistä asioita, joita et halunnut minun näkevän tai ehkä vain kiireessä vähän asetellut kynttilöitä paikoilleen.
Meidän piti juoda mukanani tuoma vajaa pullo väkevää vadelmaviiniä sekä äitisi antama punkku ja mennä sen jälkeen lähikuppilaan katselemaan tämän omituisen asuinalueen, oikean betonihelvetin, surkuhupaisaa arkea. Viinilasit tyhjenivät ja ehdotit jopa, että olisimme vielä avanneet vanhempiesi kihlajaisviinin, jota olikin mahtava kahden litran pullollinen. Kauhistuin ajatuksesta ja pullo sai onneksi jäädä hyllyyn.
Baarin ovella meidät käännytettiin kotiin, koska tuohon kurjaan räkälään ei portsari ikäni takia meitä sisään päästänyt. Naurun sekaisen kiroamisen ja kummastelun saattamana lähdimme tarpomaan takaisin asunnollesi pettyneinä siitä, ettei meitä huolittu sisään ehkä Turun karseimpaan lähiökapakkaan.
Asuntosi puolestaan vastaanotti meidät lämmöllä.
Asunto, sehän se toden totta silloin oli. Nyt se on koti, johon olet pitkän ja raskaan seikkailuretkesi jälkeen taas palannut. Miltä tuntuu nyt, kun saat taas kutsua tätä kodiksi? On uuden puhdistumisen aika, kaikkien vaatteiden ja likaisten astioiden pesu, suursiivo, vanhan lian ja ahdistuksen uloskanto.
Tervetuloa ilo ja aurinko! Kevätkin saapuu juuri sopivasti, maltathan vielä hetken odottaa? Se kurkkii tuolla jo, vaikka ikkunasta näkyykin vielä pelkkää pimeää.
Istuin sohvan nurkkaan jalkojeni viereen ja vain katselin ympärilleni, kuuntelin puhettasi. Tunsin vielä ilmassa odotuksen, joka täällä oli huiskinut ympäriinsä vain hetki sitten yksin minua varten, ehkä siivonnut pois silmistä asioita, joita et halunnut minun näkevän tai ehkä vain kiireessä vähän asetellut kynttilöitä paikoilleen.
Meidän piti juoda mukanani tuoma vajaa pullo väkevää vadelmaviiniä sekä äitisi antama punkku ja mennä sen jälkeen lähikuppilaan katselemaan tämän omituisen asuinalueen, oikean betonihelvetin, surkuhupaisaa arkea. Viinilasit tyhjenivät ja ehdotit jopa, että olisimme vielä avanneet vanhempiesi kihlajaisviinin, jota olikin mahtava kahden litran pullollinen. Kauhistuin ajatuksesta ja pullo sai onneksi jäädä hyllyyn.
Baarin ovella meidät käännytettiin kotiin, koska tuohon kurjaan räkälään ei portsari ikäni takia meitä sisään päästänyt. Naurun sekaisen kiroamisen ja kummastelun saattamana lähdimme tarpomaan takaisin asunnollesi pettyneinä siitä, ettei meitä huolittu sisään ehkä Turun karseimpaan lähiökapakkaan.
Asuntosi puolestaan vastaanotti meidät lämmöllä.
Asunto, sehän se toden totta silloin oli. Nyt se on koti, johon olet pitkän ja raskaan seikkailuretkesi jälkeen taas palannut. Miltä tuntuu nyt, kun saat taas kutsua tätä kodiksi? On uuden puhdistumisen aika, kaikkien vaatteiden ja likaisten astioiden pesu, suursiivo, vanhan lian ja ahdistuksen uloskanto.
Tervetuloa ilo ja aurinko! Kevätkin saapuu juuri sopivasti, maltathan vielä hetken odottaa? Se kurkkii tuolla jo, vaikka ikkunasta näkyykin vielä pelkkää pimeää.
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Mä en pidä pakkasesta tai kuolemasta
Kuulin tarinan naisesta, joka asui saaressa Korppoon lähellä ja odotti kaksosia.
Kaksosten oli määrä syntyä helmikuussa, nykyisen Suomen talven kylmimpään aikaan. Meri oli jäässä, eikä saareen kulkenut lossia, venettä tai mitään muutakaan vastaavaa kulkuneuvoa tai siltaa.
Kun naisen sitten tuli aika lähteä synnyttämään, hänen oli lähdettävä yksin, sillä hänen miehensä piti jäädä kotiin heidän parivuotiaan tyttärensä kanssa.
Ainoa keino pois saaresta oli vanha ja romuinen Ford Anglia, jonka rattiin nainen istui suuren mahansa kanssa, yksin. Autolla ei suinkaan ajettu siltaa pitkin, koska siltaahan ei ollut, vaan ainoa reitti kulki suoraan jään poikki. Nainen jätti autonsa ovet auki, jotta hän pääsisi pois, mikäli jää pettää ajon aikana.
Ja sitten ajettiin, ajettiin niin perkeleesti.
Nainen kertoi, että kuolema oli ollut heille aina aivan luonnollista saarella, jossa vain he asuivat. Kotieläimetkin syntyivät ja kuolivat, niitä putoili jäihin ja milloin mitäkin. Jos jää nyt pettäisi vanhan Anglian alla, sitten se vain olisi niin. Ovihan on auki, ei tarvitse sitä ainakaan alkaa renkslaamaan, jos jää pettää ja auto vajoaa mereen.
Tämä tarina on tosi ja mietin, kuinka kukaan voi olla kuoleman edessä noin tyyni, rauhallinen, päättäväinen ja vakaa?
Mä pelkään kuolemaa joka ikinen päivä.
Helmikuun pakkasessa paksuksi jäätynyt jää kesti kuin kestikin ja nainen pääsi synnyttämään kaksi ihanaa poikaansa.
Kaksosten oli määrä syntyä helmikuussa, nykyisen Suomen talven kylmimpään aikaan. Meri oli jäässä, eikä saareen kulkenut lossia, venettä tai mitään muutakaan vastaavaa kulkuneuvoa tai siltaa.
Kun naisen sitten tuli aika lähteä synnyttämään, hänen oli lähdettävä yksin, sillä hänen miehensä piti jäädä kotiin heidän parivuotiaan tyttärensä kanssa.
Ainoa keino pois saaresta oli vanha ja romuinen Ford Anglia, jonka rattiin nainen istui suuren mahansa kanssa, yksin. Autolla ei suinkaan ajettu siltaa pitkin, koska siltaahan ei ollut, vaan ainoa reitti kulki suoraan jään poikki. Nainen jätti autonsa ovet auki, jotta hän pääsisi pois, mikäli jää pettää ajon aikana.
Ja sitten ajettiin, ajettiin niin perkeleesti.
Nainen kertoi, että kuolema oli ollut heille aina aivan luonnollista saarella, jossa vain he asuivat. Kotieläimetkin syntyivät ja kuolivat, niitä putoili jäihin ja milloin mitäkin. Jos jää nyt pettäisi vanhan Anglian alla, sitten se vain olisi niin. Ovihan on auki, ei tarvitse sitä ainakaan alkaa renkslaamaan, jos jää pettää ja auto vajoaa mereen.
Tämä tarina on tosi ja mietin, kuinka kukaan voi olla kuoleman edessä noin tyyni, rauhallinen, päättäväinen ja vakaa?
Mä pelkään kuolemaa joka ikinen päivä.
Helmikuun pakkasessa paksuksi jäätynyt jää kesti kuin kestikin ja nainen pääsi synnyttämään kaksi ihanaa poikaansa.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
kaikki on kääntynyt päälaelleen. kurkkuani kuristaa koko ajan enemmän ja enemmän, hampaani muuttuvat pieniksi valkoisiksi jäniksiksi ja ne loikkivat tiehensä. millä nyt pureksin?
kamala morkkis omasta naamasta, kamala vitutus ja hirvee ihottuma. oma asunto, paskan peitossa ja joku, joku niskassa roikkumassa.
mä en kohta enää jaksa.
jätin isot alkukirjaimetkin kirjoittamatta.
tiistai 7. tammikuuta 2014
Mun keho ei tartte paskaa
Mua ahdistaa syöminen, ruoan näkeminen
makujen kokeminen
ja niistä vierottautuminen.
Kaupassa mun nimeäni huutaa ne kaikki
en halua katsoa minnekään
etten alkaisi pelkäämään
että retkahdan.
Pitää olla syömättä.
Antakaa mulle voimaa.
Mä en koske mihinkään,
mikä sisältää pelkkää paskaa.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Lankkupihvi
Heipä hei. Jostain on pamahtanut blogiini kaksi uutta lukijaa. Aika kivaa!
Olen taas aloittanut lenkkeilyn pitkähkön joulutauon jälkeen. Turposin jouluna ihan liikaa ja otin vähän takapakkiakin, joten nyt on oikeesti kiristettävä tahtia, että keväällä olisi asiat mallillaan! Eilen kävelin 7,68 kilometriä ja tänään olen kävellyt 6,55 kilometriä. Ei noi mitään superhuimia matkoja ole, mutta ajattelisin asian niin, että koska kuitenkin pyrin kävelemään töihin joka päivä, ei sillä niin ole väliä jos iltalenkit jäisikin vähän ''lyhyemmiksi''. Olen myös lepuuttanut kipeää polveani ja yritän nyt pikkuhiljaa saada sitä voimistumaan, koska lääkärin mukaan siinä ei ole mikään vikana. Olen helpottunut tästä tiedosta, koska rasitusvamma kuulostaa paljon paremmalta kuin joku todellinen vika itse polvessa.
Eilinen lenkki oli ihan tavallinen kaupunkilenkki, mutta tänään halusin tehdä jotain oikeasti hyödyllistä. Kävelin jäätävää vauhtia reitin, jossa on ihan helkkaristi korkeita nousuja ja laskuja, portaita ja vaihtelevaa maastoa. Mun reidet ja pakarat tarttis nyt jotain radikaalia muutosta, joten asialle täytyy alkaa tehdä jotain, siispä etsin erilaisia paikkoja, jotka soveltuvat kävelyyn. Mittaan käveltyä matkaa kännykkään ladatulla Endomondo -sovelluksella (Endomondo), joka mittaa vauhtia, matkaa, nousuja ja laskuja GPS:n avulla. Lisäksi se piirtää kartalle kulkemani reitin ja laskee suuntaa antavat lenkin aikana kulutetut kalorit.
Töissä yksi työntekijä ehdotti mulle, että alkaisin suorittaa tällästä lankutushaastejuttua. Ideana on lankuttaa joka päivä ja pidentää lankutusaikaa vähitellen.
Olen taas aloittanut lenkkeilyn pitkähkön joulutauon jälkeen. Turposin jouluna ihan liikaa ja otin vähän takapakkiakin, joten nyt on oikeesti kiristettävä tahtia, että keväällä olisi asiat mallillaan! Eilen kävelin 7,68 kilometriä ja tänään olen kävellyt 6,55 kilometriä. Ei noi mitään superhuimia matkoja ole, mutta ajattelisin asian niin, että koska kuitenkin pyrin kävelemään töihin joka päivä, ei sillä niin ole väliä jos iltalenkit jäisikin vähän ''lyhyemmiksi''. Olen myös lepuuttanut kipeää polveani ja yritän nyt pikkuhiljaa saada sitä voimistumaan, koska lääkärin mukaan siinä ei ole mikään vikana. Olen helpottunut tästä tiedosta, koska rasitusvamma kuulostaa paljon paremmalta kuin joku todellinen vika itse polvessa.
Eilinen lenkki oli ihan tavallinen kaupunkilenkki, mutta tänään halusin tehdä jotain oikeasti hyödyllistä. Kävelin jäätävää vauhtia reitin, jossa on ihan helkkaristi korkeita nousuja ja laskuja, portaita ja vaihtelevaa maastoa. Mun reidet ja pakarat tarttis nyt jotain radikaalia muutosta, joten asialle täytyy alkaa tehdä jotain, siispä etsin erilaisia paikkoja, jotka soveltuvat kävelyyn. Mittaan käveltyä matkaa kännykkään ladatulla Endomondo -sovelluksella (Endomondo), joka mittaa vauhtia, matkaa, nousuja ja laskuja GPS:n avulla. Lisäksi se piirtää kartalle kulkemani reitin ja laskee suuntaa antavat lenkin aikana kulutetut kalorit.
Töissä yksi työntekijä ehdotti mulle, että alkaisin suorittaa tällästä lankutushaastejuttua. Ideana on lankuttaa joka päivä ja pidentää lankutusaikaa vähitellen.
Mä en tosiaankaan ole mikään fitness -hullu, enkä sellaiseksi halua tullakaan, mutta toi haaste kuulostaa ihan hyvältä eikä se vaadi juuri mitään. Muutama kymmenen sekuntia päivästä ja se on siinä. Helppoa.
Tänään lankutin toista päivää ja tää tuntuu oikeasti ihan hyvältä idealta. Mulla on mun jääkaapin ovessa hieno taulukko, jonka otsikkona on ''Liinan lihaskuntoilu''. Valitettavasti taulukkoon ei ole vähään aikaan tullut yhtäkään merkintää. Ehkä tää lankutus ottaa vähän takaisin menetettyä aikaa.
Mä muuten löysin lenkillä ollessani jonkun reikäkattilan keskeltä tietä. Otin sen mukaan ja sain kuulla, että se on höyrytyskattilan pääliosa. Pesin sen, ehkä sille tulee käyttöä!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Toivomuskaivo
Mulla on ollut unelmia, joita oon aina halunnut toteuttaa. Jostain syystä oon aina kuitenkin katsonut vierestä, kun joku toinen toteuttaa niitä mun unelmia ja on onnellinen niiden keskellä. En ole uskaltanut tehdä mitään minkään eteen, ei ole ollut aikaa tai rahaa tai rohkeutta tai ihan vaan mukamas mahdollisuutta toteuttaa yhtään mitään. Oon aina ajatellut, että ei musta ole mihinkään, ei mulla ole rahkeita, olisi pitänyt olla erilaiset lähtökohdat elämässä ja sen sellaista paskaa.
Mulla on mun tietokoneen työpöydällä kansio, jonka nimi on INSPIRAATIOKANSIO. Sinne oon kerännyt kuvia netistä ja lisäillyt kaikkea jännää sitä mukaa, kun oon törmännyt johonkin hienoon netissä. Tänään selasin sitä kansiota ja näin aivan upeita, värikkäitä kuvia erilaisista, kauniista ihmisistä ja tyyleistä, matkustamisesta, tatuoinneista, asenteista jne. Mä tajusin, etten ole koskaan ollut lähempänä mun unelmia, kuin nyt. Ja meillä on kohta se meidän kamera, päästään taltioimaan kaikki tää tylsyys ja tyhjyys, kaikki seikkailut ja mahtavat ideat, tää kevät, kesä.. Ei jumalauta. Mä oon saanut ja saamassa kaiken, mistä olen haaveillut. Oon saamassa elämän. En muista mitä kaikkea on tullut uhrattua sinne toivomuskaivoon, mutta vihdoin se alkaa antaa mun toiveille olomuodon. Kiitos, elämä!
Mulla on mun tietokoneen työpöydällä kansio, jonka nimi on INSPIRAATIOKANSIO. Sinne oon kerännyt kuvia netistä ja lisäillyt kaikkea jännää sitä mukaa, kun oon törmännyt johonkin hienoon netissä. Tänään selasin sitä kansiota ja näin aivan upeita, värikkäitä kuvia erilaisista, kauniista ihmisistä ja tyyleistä, matkustamisesta, tatuoinneista, asenteista jne. Mä tajusin, etten ole koskaan ollut lähempänä mun unelmia, kuin nyt. Ja meillä on kohta se meidän kamera, päästään taltioimaan kaikki tää tylsyys ja tyhjyys, kaikki seikkailut ja mahtavat ideat, tää kevät, kesä.. Ei jumalauta. Mä oon saanut ja saamassa kaiken, mistä olen haaveillut. Oon saamassa elämän. En muista mitä kaikkea on tullut uhrattua sinne toivomuskaivoon, mutta vihdoin se alkaa antaa mun toiveille olomuodon. Kiitos, elämä!
lauantai 4. tammikuuta 2014
Elämämme videolle
Olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin kuvata omaa elämääni videolle ja tehdä siitä jonkinlaisen koosteen, elokuvan, ''dokumentin'' tai henkilökohtaisen draama -sarjan, joka tallennettaisiin muistitikulle ja katsottaisiin vuosien päästä, että mitä tuli tehtyä. Nyt sen aion toteuttaa ihan oikeasti.
Kai tähän on vaikuttanut pitkäaikainen ja suuri halu tehdä elokuvaa ja tallentaa omaa elämää, kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. Inspiraatiota ja potkua tähän ovat varmasti antaneet myös muut vastaavanlaiset projektit kuten karmivan realistinen (dokumentti?)elokuva Reindeerspotting, sekä hyväntuulisempi realitysarja Iholla. Iholla on kyllä ollut usein jotenkin tylsä, joten toivon, ettei tästä meidän elämäämme koskevasta sähellyksestä tulisi sellainen. Haluan kuvata ne hetkemme, joista ei pysty kirjoittamaan, eikä puhumaan ääneen. Haluan muistaa kaikki tähän omituiseen elämän saumakohtaan liittyvät hyvät ja huonot asiat. Haluan antaa totuuden itselleni, miksei myös ystävilleni. Kuvaamme M:n ja minun yhteistä elämää, sillä olemme parhaat ystävät ja hengaamme niin paljon. Kaikki isot jutut tapahtuu oikeastaan silloin, kun olemme yhdessä. Muusta toteutuksesta en tiedä ja sehän tässä hauskaa onkin!
Haastetta tähän luo se, ettei minulla tai M:llä ole minkäänlaista kokemusta videokuvaamisesta, saatika leikkaamisesta tai editoimisesta. Sitten kun materiaalia on tunteja ja tunteja ja tunteja, saattaa kyllä mennä sormet suuhun ihan varpaitakin myöten. Kärsivällisyyttä, kaiken oppii, mä luulen.
Ehkä me julkaistaan netissäkin jotain siistittyä materiaalia jos siltä tuntuu. Voihan olla, ettei meidän elämässä tapahdu juuri mitään. Tai ehkä tämä tuleekin olemaan elämäni jännin vuosi?
Kameramme saapuu ensi viikolla ja alamme heti kuvaamaan. Mua jännittää! On siihen varmaan aluksi totuttelemista, että millaiselta sitä sitten itse näyttää ja kuinka seksikkäissä pitkissä kalsareissa sitä oikeasti pyörii täällä himassa, miltä tuntuu kuvata ja mitä kaikkea tallentuu videolle, mitä ei.
Mahtia.
Ja ai niin, mun blogin kävijämäärä ylitti jokin aikaa sitten 15 000 kävijää. Bileet!
Kai tähän on vaikuttanut pitkäaikainen ja suuri halu tehdä elokuvaa ja tallentaa omaa elämää, kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. Inspiraatiota ja potkua tähän ovat varmasti antaneet myös muut vastaavanlaiset projektit kuten karmivan realistinen (dokumentti?)elokuva Reindeerspotting, sekä hyväntuulisempi realitysarja Iholla. Iholla on kyllä ollut usein jotenkin tylsä, joten toivon, ettei tästä meidän elämäämme koskevasta sähellyksestä tulisi sellainen. Haluan kuvata ne hetkemme, joista ei pysty kirjoittamaan, eikä puhumaan ääneen. Haluan muistaa kaikki tähän omituiseen elämän saumakohtaan liittyvät hyvät ja huonot asiat. Haluan antaa totuuden itselleni, miksei myös ystävilleni. Kuvaamme M:n ja minun yhteistä elämää, sillä olemme parhaat ystävät ja hengaamme niin paljon. Kaikki isot jutut tapahtuu oikeastaan silloin, kun olemme yhdessä. Muusta toteutuksesta en tiedä ja sehän tässä hauskaa onkin!
Haastetta tähän luo se, ettei minulla tai M:llä ole minkäänlaista kokemusta videokuvaamisesta, saatika leikkaamisesta tai editoimisesta. Sitten kun materiaalia on tunteja ja tunteja ja tunteja, saattaa kyllä mennä sormet suuhun ihan varpaitakin myöten. Kärsivällisyyttä, kaiken oppii, mä luulen.
Ehkä me julkaistaan netissäkin jotain siistittyä materiaalia jos siltä tuntuu. Voihan olla, ettei meidän elämässä tapahdu juuri mitään. Tai ehkä tämä tuleekin olemaan elämäni jännin vuosi?
Kameramme saapuu ensi viikolla ja alamme heti kuvaamaan. Mua jännittää! On siihen varmaan aluksi totuttelemista, että millaiselta sitä sitten itse näyttää ja kuinka seksikkäissä pitkissä kalsareissa sitä oikeasti pyörii täällä himassa, miltä tuntuu kuvata ja mitä kaikkea tallentuu videolle, mitä ei.
Mahtia.
Ja ai niin, mun blogin kävijämäärä ylitti jokin aikaa sitten 15 000 kävijää. Bileet!
torstai 2. tammikuuta 2014
Haikea taaksejättö, huojentava ja voimaannuttava alku
Uusi vuosi on täällä, se alkoi eilen ja päättyy vuoden kuluttua. Ajan kulussa ei ole mitään ihmeellistä, se tapahtuu jokaisessa hetkessä aivan huomaamatta, ei sitä edes ajattele. Ei, ennen kuin päivät ovat kuluneet ja huomaa lukujen vaihtuneen paperilla, tyylin muutokset peilissä, koulusta valmistumisen, henkisen kypsymisen itsessä ja muissa, kahvin loppumisen, uudet ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Joskus on hyvä odotella mutta joskus on hyvä tehdä päätökset heti, nyt. Lopettaa ja aloittaa, aloittaa alusta, kerrata vanhaa uusilla mausteilla, muuttaa omia asenteita ja ajatuksia. Päättää jokin, mikä on jo kauan ollut siinä viimeisessä pisteessä.
Eilen hautasin ystävän. Uusi ja tuore, mukava ja parantava suhteemme päättyi eilispäivänä. Oloni ei ole pitkään aikaan ollut niin surullinen, tumma, tyhjä ja huolestunut.
Tiedän, uusi aika on taas täällä. Tajusin, on jokainen aika uusi, jokaisen ajan voi päättää olevan uusi. Jos aika ei sitten olekaan sopiva uudelle, sille ei tarvitse tehdä mitään. Olla vain, katsella ikkunasta ulos, hankkia kivoja vaatteita vain, jos siltä tuntuu. Soittaa läheisille tai pistää luuri kiinni.
Itkin eilen, monestakin syystä ja syystä, mikä on minulle vieläkin tuntematon. Aika tuntui pysähtyneeltä, ilmakaan ei väreillyt. Aurinko pilvien takana ei antanut lämpöä tai valoa, ajatukset eivät antaneet rauhaa. Hautasimme ystävän, kaikesta tuli hetkessä tyhjää, jopa merkityksetöntä. Hyviä muistojahan kaikkeen siihen liittyi, yhteisiin aikoihin. Kaikesta siitä piti luopua, yhteisestä sopimuksesta ja silti väkipakolla. Ei voi mitään muuta kuin alkaa sopeutua tähän.
Surun läpi saatoin kuitenkin tuntea sen helpotuksen; se on nyt ohi, todellakin ohi. Taloon palaa taas järjestys ja järki, ilo ja elämä. Keinotekoisen onnellisuuden musta varjo oli hälvennyt yltä painostamasta jokaista hetkeäni.
Eilen hautasin ystävän. Uusi ja tuore, mukava ja parantava suhteemme päättyi eilispäivänä. Oloni ei ole pitkään aikaan ollut niin surullinen, tumma, tyhjä ja huolestunut.
Tiedän, uusi aika on taas täällä. Tajusin, on jokainen aika uusi, jokaisen ajan voi päättää olevan uusi. Jos aika ei sitten olekaan sopiva uudelle, sille ei tarvitse tehdä mitään. Olla vain, katsella ikkunasta ulos, hankkia kivoja vaatteita vain, jos siltä tuntuu. Soittaa läheisille tai pistää luuri kiinni.
Itkin eilen, monestakin syystä ja syystä, mikä on minulle vieläkin tuntematon. Aika tuntui pysähtyneeltä, ilmakaan ei väreillyt. Aurinko pilvien takana ei antanut lämpöä tai valoa, ajatukset eivät antaneet rauhaa. Hautasimme ystävän, kaikesta tuli hetkessä tyhjää, jopa merkityksetöntä. Hyviä muistojahan kaikkeen siihen liittyi, yhteisiin aikoihin. Kaikesta siitä piti luopua, yhteisestä sopimuksesta ja silti väkipakolla. Ei voi mitään muuta kuin alkaa sopeutua tähän.
Surun läpi saatoin kuitenkin tuntea sen helpotuksen; se on nyt ohi, todellakin ohi. Taloon palaa taas järjestys ja järki, ilo ja elämä. Keinotekoisen onnellisuuden musta varjo oli hälvennyt yltä painostamasta jokaista hetkeäni.
Muistatko sinä
millainen oli alku?
Alku on muuttunut,
vaikeeks vaihtunut.
Tiedät sen ja tiedän
että tiedät, sä tiedät
puolestas minun tietävän.
Alku ei enää ole täällä.
Nyt haluan puhua uuden vuoden iloisista aiheista, nimittäin juhlistamme.
Emme valitettavasti ehtineet tehdä avocadopastaa, koska tuli vähän kiire. Menimme suoraan Suxesiin ja sieltä Forteen. Ilta oli jotenkin upea, mutta silti rauhallinen.
En ole aikoihin kokenut oloani yhtä itsevarmaksi kuin silloin.
Meidän piti ottaa valokuvia ennen lähtöä, mutta siihen ei ollut aikaa. Otimme kuvia vasta palattuamme kotiin yöllä, eikä olo ollut enää yhtä hehkeä. Lisään tänne kuitenkin muutaman kuvan.
Toivon kaikille hyvää, turhista lupauksista ja velvollisuuksista riisuttua vuotta 2014. Tehkää jotain uutta, se virkistää. Rakentakaa vaikka jotain. Vaikka tuoli. Tai tulitikkutalo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)