Laskeuduin sängylleni makaamaan selälteni, kattoon tuijottaen. Joskus näin katossa kummallisia psykedeelisiä kiekuroita, mut enää ei olot anna lupaa sellaiselle matkailulle.
Suljin silmät, otin oranssin koristetyynyn jalkojen alle ja makasin. Makasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sängyssäni yksin, keskellä päivää. Olin vetänyt verhot ikkunaan, sammuttanut valot ja kasannut tyynyt ja peitot silmieni suojaksi.
Kaiuttimet olivat niin kovalla, että neljän aikaan yöllä ovellani olisi ainakin kymmenen naapuria kaulimet ja raastimet kourassa. Onneksi kello on nyt kaksi, iltapäivällä. Odotan vappua ja kuuntelin näitä kahta biisiä, lujaa.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
tiistai 29. huhtikuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Ihmistuntija tapasi ihmislöytöretkeilijän
Istuin P:n sohvalla miettimässä tätä asiaa, mulla oli ihan kamala päänsärky eilisestä ja ahmin pistaasipähkinöitä, toffeeta ja vuoden vanhoja salmiakkeja. Mun kädet tärisi kun poltin päivän ensimmäistä tupakkaa.
Mä tein sen taas. Lähdin ryyppäämään, tulin humalaan, rohkaistuin ja aloin jutella ihmisille. Tapasin kivan kundin, lähettiin jatkoille. Ja taas mun selkää pitkin kulki ihan oudot kädet, mun ei tarvinnut viedä. Mikä on tää maailma, jossa en ole vielä käynyt? Mistä mä olen jäänyt paitsi? Vai oonko välttänyt ihan tarkoituksella ja hyvästä syystä kaiken tän? Se jätkä oli melkein kaksimetrinen ja se arvasi, että mä olen 162 pitkä. Se sanoi polttelevansa joskus tupakkaa suihkussa ja pohti omaa empaattisuuttaan tai sen puutetta, kun ei voinut aluksi ymmärtää ''haluan tupakkaa, mutta en jaksa nousta'' -ongelman olevan yksi ensimmäisen maailman suurimmista ongelmista. Me oltiin samaa mieltä siitä, että homoseksi on vaikeasti ymmärrettävä asia.
Mä vaan en tiedä, mitä mä olen yleensäkään ottaen tekemässä. Ja jollain mystisellä tavalla näitä tilanteita sitoo yhteen maailman suosituin urheilulaji: Jalkapallo. Jos seuraavalla kerralla vielä törmään kyseiseen, sen täytyy olla jokin merkki. Jalkapallo. Niin, oletettavasti joskus tulee seuraava. Ja sitä seuraava.
Olihan sulla mun numero? Joo, kyllä mä otin sen.
Ja lähdin lompsottamaan takaisin P:n kämpille.
Mä tein sen taas. Lähdin ryyppäämään, tulin humalaan, rohkaistuin ja aloin jutella ihmisille. Tapasin kivan kundin, lähettiin jatkoille. Ja taas mun selkää pitkin kulki ihan oudot kädet, mun ei tarvinnut viedä. Mikä on tää maailma, jossa en ole vielä käynyt? Mistä mä olen jäänyt paitsi? Vai oonko välttänyt ihan tarkoituksella ja hyvästä syystä kaiken tän? Se jätkä oli melkein kaksimetrinen ja se arvasi, että mä olen 162 pitkä. Se sanoi polttelevansa joskus tupakkaa suihkussa ja pohti omaa empaattisuuttaan tai sen puutetta, kun ei voinut aluksi ymmärtää ''haluan tupakkaa, mutta en jaksa nousta'' -ongelman olevan yksi ensimmäisen maailman suurimmista ongelmista. Me oltiin samaa mieltä siitä, että homoseksi on vaikeasti ymmärrettävä asia.
Mä vaan en tiedä, mitä mä olen yleensäkään ottaen tekemässä. Ja jollain mystisellä tavalla näitä tilanteita sitoo yhteen maailman suosituin urheilulaji: Jalkapallo. Jos seuraavalla kerralla vielä törmään kyseiseen, sen täytyy olla jokin merkki. Jalkapallo. Niin, oletettavasti joskus tulee seuraava. Ja sitä seuraava.
Olihan sulla mun numero? Joo, kyllä mä otin sen.
Ja lähdin lompsottamaan takaisin P:n kämpille.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Kosketus
Joskus tuntuu, että ajatukset puskee läpi syvimmänkin unen ja herättää mut keskellä yötä, ajattelemaan lisää. Silti on vaikeaa saada mitään selkeää irti itsestään, sanoa mitään ääneen. Loppujen lopuksi sitä vain huomaa istuvansa perseellään jauhamassa paskaa, tuhottomasti sanoja ilman asiaa.
Tapasin yks päivä keskustassa naisen. Olin jonottamassa pankkiin ja jono liikkui niin hitaasti, että päätin siirtyä vuoronumerolappuseni kanssa pankin ulkopuolelle jonottamaan, että voisin edes polttaa tupakkaa ja että väentungos ei niin ahdistaisi. Siinä seisoskellessa mun eteen käveli nuori nainen, jolla oli musta, puolipitkä takki päällään ja yksinkertainen musta pipo päässä. Se kysyi multa vähän huonolla suomella, että puhunko englantia. Aika huonostihan kyseinen kieli luonnistuu, mutta alettiin siinä sitten juttelemaan. Nainen oli mitä arvelinkin, hän halusi kertoa mulle Jeesuksesta. Näitä olen kohdannut paljon ennenkin, mut tässä tyypissä oli jotain ihan erilaista. Se oli niin kaunis, ihanat ruskeat silmät, uskomaton tapa kertoa asioita. Se kysyi, jos saisi luvan rukoilla mun puolesta ja mä annoin luvan toki, vaikka Jeesus ei olekaan mun jumalani. Tää ihminen kertoi käyttäneensä aikaisemmin elämässään metamfetamiinia ja asuneensa lapsensa kanssa kadulla. Ja sit kun hän löysi Jeesuksen, elämä muuttui ja kaikki palas pikkuhiljaa raiteilleen. Että pitäs sitten rukoilla, jotta asiat muuttuis.
Mä olisin halunnut sanoa sille, että lähde mun mukaan, mennään naimisiin, ihan sama mistään muusta, elämä on mahtavaa ja maailmankaikkeus antaa meille pelkkää hyvää. Mä toivon koko sydämestäni, että me tavattais uudestaan. Mä haluan nähä sen vielä, että se silittäis mun olkavartta ees kerran uudestaan ja sanois mulle, että mä olen hyvä ihminen.
Koska mä olen. Me ollaan kaikki.
Tapasin yks päivä keskustassa naisen. Olin jonottamassa pankkiin ja jono liikkui niin hitaasti, että päätin siirtyä vuoronumerolappuseni kanssa pankin ulkopuolelle jonottamaan, että voisin edes polttaa tupakkaa ja että väentungos ei niin ahdistaisi. Siinä seisoskellessa mun eteen käveli nuori nainen, jolla oli musta, puolipitkä takki päällään ja yksinkertainen musta pipo päässä. Se kysyi multa vähän huonolla suomella, että puhunko englantia. Aika huonostihan kyseinen kieli luonnistuu, mutta alettiin siinä sitten juttelemaan. Nainen oli mitä arvelinkin, hän halusi kertoa mulle Jeesuksesta. Näitä olen kohdannut paljon ennenkin, mut tässä tyypissä oli jotain ihan erilaista. Se oli niin kaunis, ihanat ruskeat silmät, uskomaton tapa kertoa asioita. Se kysyi, jos saisi luvan rukoilla mun puolesta ja mä annoin luvan toki, vaikka Jeesus ei olekaan mun jumalani. Tää ihminen kertoi käyttäneensä aikaisemmin elämässään metamfetamiinia ja asuneensa lapsensa kanssa kadulla. Ja sit kun hän löysi Jeesuksen, elämä muuttui ja kaikki palas pikkuhiljaa raiteilleen. Että pitäs sitten rukoilla, jotta asiat muuttuis.
Mä olisin halunnut sanoa sille, että lähde mun mukaan, mennään naimisiin, ihan sama mistään muusta, elämä on mahtavaa ja maailmankaikkeus antaa meille pelkkää hyvää. Mä toivon koko sydämestäni, että me tavattais uudestaan. Mä haluan nähä sen vielä, että se silittäis mun olkavartta ees kerran uudestaan ja sanois mulle, että mä olen hyvä ihminen.
Koska mä olen. Me ollaan kaikki.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Rinnakkaistodellisuuden nahkapenkeillä
kaksoisporttien sisäpuolella
näen täydellisen vastakohdan
minun elämästäni.
Näissä ahtaissa ahdistavissa ympyröissä
katsellaan rinnakkaistodellisuutta
ohitsemme soljuvaa, yksinkertaista onnea
siellä kuorrutuksen alla on ihan oikeaa taikinaa
sokeria ja kirnuvoita
aitoja mansikoita kasapäin kermaan sotkettuna.
Kokemukseni
kateutta pullollaan.
kaksoisporttien sisäpuolella
näen täydellisen vastakohdan
minun elämästäni.
Näissä ahtaissa ahdistavissa ympyröissä
katsellaan rinnakkaistodellisuutta
ohitsemme soljuvaa, yksinkertaista onnea
siellä kuorrutuksen alla on ihan oikeaa taikinaa
sokeria ja kirnuvoita
aitoja mansikoita kasapäin kermaan sotkettuna.
Kokemukseni
kateutta pullollaan.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Ruumarin puikoissa
Hitaasti lipuu yli risteyksen
melkein itsekseen, amerikanrauta.
Ruumarina - ruumisautona,
avaimet faijalta lainassa.
Kortitta nyt istun, en pelkääjän-,
vaan kuskin paikalla,
kädet hikisenä ratilla
jalat vain osittain polkimilla.
Heiveröinen on otteeni elämästä,
kun täysin miettimättä nostin kytkintä.
Tällä epätoivoisella tiellä
on joskus otettava riskejä.
Livahtamalla ruumarin puikkoihin
hyväksyn muutamia tosiasioita.
Kyllä selvästi minulle kerrottiin,
et enää voi painaa jarrua.
melkein itsekseen, amerikanrauta.
Ruumarina - ruumisautona,
avaimet faijalta lainassa.
Kortitta nyt istun, en pelkääjän-,
vaan kuskin paikalla,
kädet hikisenä ratilla
jalat vain osittain polkimilla.
Heiveröinen on otteeni elämästä,
kun täysin miettimättä nostin kytkintä.
Tällä epätoivoisella tiellä
on joskus otettava riskejä.
Livahtamalla ruumarin puikkoihin
hyväksyn muutamia tosiasioita.
Kyllä selvästi minulle kerrottiin,
et enää voi painaa jarrua.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
On siis kevät
En osaa iskeä silmää,
tulee hölmö olo.
Kun nätit tytöt katselee
tiskin toisella puolen
en voi edes vinkata knnolla
näyttämättä noidalta.
torstai 10. huhtikuuta 2014
maanantai 7. huhtikuuta 2014
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Hylätty maitolaituri
Pää pilvissä kulkee,
näkee asioita
ainoastaan huomisesta
.......
kulkeeko edelleen,
viekö vieläkin
narisutteleeko raiteitaan
kaupungin railakkain rautatie?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)