Africa, here we come !

Minulla on edelleen vaikeuksia päivittää blogiani. Nettiliittymäni ei ole vieläkään saapunut. Toivon, että pääsisin käyttämään nettiäni mahdollisimman pian. On turhauttavaa istua kotona, kun ei pääse nettiin. Kaikki sähköpostit jää lukematta, eikä voi päivitellä facebookia. Joskus dataan kännykällä, mutta puhelimeni on täysin antiikkinen siihen hommaan, joten olen jättänyt sitä vähemmälle.

Pelkään, että minulle on pukkaamassa taas maniaa päälle. En nuku ja pyörin kuin elohiiri. En kykene istumaan tunnilla ja kotonakin posotan menemään kuin hullu, pää kolmantena jalkana. En tiedä mikä minua vaivaa.

Afrikkaan lähtö stressaa edelleen. emme ole vieläkään päässeet lähettämään viisumi hakemuksia. Meillä on noin kolme viikkoa aikaa, joten meille tulee todella kiire sen kanssa. Kirjoitan muistilistaa niistä asioista, joita minun täytyy lähipäivinä hoitaa:

1. Viisumia varten Tanskan kruunuja sekä 4 passikuvaa.

2. Vaatteita ( ei valkoisia ) matkaa varten.
     - T-paitoja
     - puolipitkiä housuja
     - Kävelyyn soveltuvat kevyet kengät

3. Lentoliput (Hintavertailussa 800-1000 euroa, kuten odotettua)

4. Taskulamppu

5. Hygieniatarvikkeita
     - Shampoot yms.
     - Käsidesi

6. Lääkkeet ja reseptit
     - maitohappobakteeri, ripuli yms. lääkkeitä

7. Raha-asia
     - Tulevat 3 eri paikasta
     - Riittävän käteismäärän nosto

8. Kamerat, muistikortit, akut, laturit, mp3 soitin, kuulokkeet

9. Suomalaisia kirjoja, kirjoitusvälineitä, värikyniä

10. Mahdollisesti suomalaisia herkkuja

11. Lista tärkeistä osoitteista, henkilöistä + kopiot kaikista asiakirjoista

12. Jos löydän, ostan sanelukoneen.

Tällaista näni alkuun. Lista pitenee vielä ihan sikana. Tavaramäärää lisää myös kaikki alusvaatteet ja mahdollisesti useammat kengät. Uimapuvut, aurinkorasvat, aurinkolasit, huiveja tms. Kameroita otan 2 tai useamman, jos mahdollista.


Minua jännittää! Eniten stressaa lentoliput ja viisumi. Niiden jälkeen kaikki on kunnossa. Toivottakaa onnea! Kaikki järjestyy vielä.

Netti karkasi käsistä

Onneni on kääntänyt minulle selkänsä.. No, enhän minä koskaan onnekas ole ollutkaan.
Pakko vain kirjoittaa nyt, sillä oma nettisopimukseni meni umpeen 25.8 enkä ole päässyt päivittelemään yhtään mitään. Ottaa palloon ihan huolella.

Koulun toinen viikko on nyt alkamassa, ja istun koulumme kirjaston koneella. Turhauttavaa. Tilasin DNA:lta uuden nettiliittymän, mutta sen saapuminen kai kestää vähän aikaa.

Olin viikonlopun Turussa ja Kemiössä. Perjantaina istuttiin pussikaljalla joidenkin satunnaisten heebojen kanssa ja oli ihan pirun hauskaa. Mulla ei ollut paljon juomia ja lähdin aikaisin kotiin, mutta se ei haitannut yhtään. Oli kivaa jutella ihmisille, joita en ole tavannut aikaisemmin. Tuntui siltä, että olisin ollut todella rohkea. Purin päästäni villa-kuitu-nuudelirastani, jotta päänahkani saisi auringonvaloa ja PESUA! Eräs ystäväni rakastui nykyisiin hiuksiini ja halusi pörröttää niitä kokoajan. Kampaushan siinä meni. :D

Kemiössä olin oikeastaan vain lapsenvahtina, kun äitini oli juhlissa. Minulla ei ollut nettiä ja oli supertylsää pikkusiskoni kanssa kahdestaan. Jos häs olisi tullut luokseni hoitoon tänne Turkuun, olisin keksinyt vaikka mitä jännää tekemistä ja ohjelmaa. Kun olimme Kemiössä, katsoimme vain lastenohjelmia ja hilluimme ulkona.

Viikonloppuna on erään ystäväni tupaantuliaiset. Pukukoodi on supersankarit, hipsterit, elintarvikkeet ja lemmikit. Päätin pukeutua porkkanaksi. Kerrankin oransseista vaatteistani olisi hyötyä, ja voisin värjätä pikavärillä/vappuvärillä valkoiset hiukseni vihreiksi ja nostaa ne ylös pään päälle. Voisin myös liimailla itseeni viivakooditarroja, joissa on erilaisia hintoja porkkanoille. (Tyyliin: Multaporkkana 2,50€, Porkkana Suomi 1,20€ jne.) Keskustelen vielä toteutuksesta kavereiden kanssa.

Emme ole vielä tilanneet lentolippuja Afrikkaa varten, ja se turhauttaa. Haluaisin kaiken olevan täydellistä, mutta on niin vaikeaa kaikki yhhyh.

Uskon, että olen ihan hyvällä tuulella. rahat on loppu, mutta se ei haittaa. Alkuviikoksi budjettini on euro päivässä. Jos käyttää mielikuvitusta, sillä saa jo vaikka mitä!

Muistojen purkutyö

Niin se totuus vain valkeni silmieni edessä. Katsoin koulumme asuntolan tulevia raunioita, ja tajusin, että muistoni ovat pian vain pala betonia. Kaikki ne päivät, jona istuin tylsistyneenä sängylläni, ja kaikki ne illat, kun kuuntelin keskusteluja ja vain mietin. Kaikki puretaan pois, revitään maan tasalle. Uudistetaan. Ei enää pinttynyttä likaa lattialla, ei hajonneita vessan oven karmeja. Ei mitään.

Muistan myös sen tupakkakatoksen ja kaiken sen, mitä siellä tapahtui. Muistan keskustelut, ja merkit siitä, että pian erottaisiin. Muistan kuinka siinä katoksessa itkettiin ja naurettiin, ja ennenkaikkea, puhuttiin syvällisiä. Muistan sen erään talvisen päivän, kun minulla ei ollut kenkiä eikä takkia, ja oli pakko päästä tupakalle. Tai kun kinokset olivat niin korkeat, että piti käyttää jonkun jo tallottuja jalanjälkiä askelien paikkoina kulkiessamme siellä.

Muistan kun maattiin siinä läheisellä kukkulalla, me kaikki kolme, kun vielä oltiin asuntolassa. Keskusteltiin siitä, kuinka joskus menisimme sinne aukiolle ja joisimme jotain.

Muistan sen leikkipaikan, ja sen, kun ei koskaan suudeltu.

Muistan kaiken niin hyvällä. Haluaisin vielä jäädä siihen paikkaan, ihan hetkeksi. Muistella. Nähdä tapahtumat ja ihmiset uudestaan, vielä vähän aikaa, ihan vähän. Minulla ei vain ole enää mahdollisuutta. Rakennustelineet ovat jo kasassa, lähtölaskenta on alkanut.

kOULUpaSSKA.

Koulu alkoi!

Fiilis jäi loppujenlopuksi aika laimeaksi. Olen lievästi sanottuna pettynyt. Aamulla väsytti ihan saatanasti, ja vaikka joni kahvia niin oli väsynyt fiilis. Katsoin lastenohjelmia ja koitin kohottaa mielialaa.

Koulussa oli ihanaa nähdä ihmiset, mutta ruoka oli paskaa. Koulussa on remontti, ja MEIDÄN tupakkapaikka on pois käytöstä. Perse.

Koulu loppui liian äkkiä vittumaisen opettajan kurssiin. Kiitttooooos.

Tämä on blogimerkintä

Tänään terapiassa: Rikoin kaulakoruni.

Olen sukelluttanut itseäni syvemmin psykedeelisen trancen maailmaan.

Tunnen itseni vähän sekavaksi. Löysin vanhan huulikoruni, ja kokeilin työntää sitä huulesta, ja se meni läpi! Lävistys ei ole kasvanut umpeen vaikka käytin korua viimeksi talvella.

Minulla on ikävä sitä. Juuri sitä. Usko pois.

Takaisin Turkuun!

Olen nyt kotiutunut takaisin Turkuun. En olisi kestänyt Kemiössä enää hetkeäkään! Siellä oli niin pitkästyttävää.

Tänään olisi ollut taiteiden yö, mutta olen tehnyt kaikkea mahdollista muuta. En jaksanut lähteä keskustaan katsomaan esityksiä nyt illalla, olen lusmuillut kotona. Kävin aamupäivällä kahvilassa ja kirppiksillä, ja siinä oli tarpeeksi. Olisin halunnut lähteä pyöräilemään, mutta pyöräni avain on kadonnut! Oon koittanut ettiä sitä. Koko päivä on jälleen valunut jonnekkin.

Vieläpä iltapäivällä, kun aloin siivoamaan niin eikös tukihenkilö pamahtanut oven taakse ! Kämppä täynnä pyykkejä ja likaisia astioita, kiva pyytää tukihenkilöä istumaan kovalle jakkaralle kun sänky, sohva ja kaikki tuolit on täynnä tavaraa. Asunnossani on myös banaanikärpäsiä, koska unohdin joitain roskiksia tänne kun lähdin Kemiöön. Siivosin kun tukihenkilöni istui olohuoneessa, hävetti ihan sikana.

Mua hermostuttaa koulu. Odotan sitä niin innoissani! Kaikilla muilla suunnilleen on jo alkanut koulu, mutta meillä alkaa vasta 22. päivä. Oon huolissani kaikista tekemättömyyksistä ja muista. Myös Afrikkaan lähtö hermostuttaa. Toivon, uskon ja HALUAN että kaikki menee hyvin, joten kaikki menee hyvin. Eniten odotan koulusta sitä, että pääsen tapaamaan ihanat luokkalaiseni, syömään ILMAISTA ruokaa (joka maistuu varmasti hyvältä vaikka olisikin paskaa) sekä vessoja, joista paperi ei koskaan lopu. En malta odottaa sitä, että pääsen kouluun takaisin ja opintojen pariin. Haluan rytmiä elämään.

Ompelin eilen ja tänään kaksi mekkoa. Toinen mekko on yhdestä sinivihreästä kankaasta, toinen mekko on kirppikseltä ostamieni paidan ja hameen yhdistelmä. Kumpikin on ihan jees, ja tulen varmasti käyttämään molempia. Kirppis-yhdistelmämekko on kelta-valko-oranssi, ja voin vihdoin käyttää erästä keltaista helmikorua, joka ei sovi minkään toisen vaatteen kanssa! :) Ostin ompelukoneeni keväällä, ja olen todella tyytyväinen että minulla on se nyt.

Yltääköhän aurinko kasvoilleni?

En voi ymmärtää.
Koulu alkaa kohta, enkä ole kunnolla bilettänyt tässä kuussa. Mulla on sellanen olo, että mun on pakko vetää viel sellaset perseet, että ryömin kotiini yrjössä ja paskassa. Sellanen kunnon lopetus tälle kesälle. Tää kesä meni liian nopeesti, yhtä nopeesti kun mun aivosolut juhannuksena.

Kaipaan psykedeliaa. Oon ollu liian selvä jo pitkän aikaa. Kaipaan sitä aivojen räjäyttämistä, keltaisia silmämunia ja saippuakuplia. Haluan NÄHDÄ enemmän mitä näen, TUNTEA asiat paremmin ja KOKEA hyvääoloa ilman suklaata ja lämmintä peittoa.

Mulla on kamala ikävä jotain oloa. Oon ollut Kemiössä, eikä täällä ole mitään. Voi vaan istua perseellään ja kattoa muumeja, tai istua perseellään ja polttaa tupakkaa, tai istua perseellään ja datailla. Tai ihan vaan istua perseellään. Täällä mikään ei tunnu miltään, paitsi kurkku, joka on todella kipeä. Täällä ei voi kokea mielihyvää siitä, että näkee toisen ihmisen, koska katselee näitä samoja naamoja joka tapauksessa tunnista toiseen. Eikä voi paljon mitään muutakaan. Turku on väriparatiisi, Kemiö on harmaus. Täällä ei oikeastaan jaksa edes tehdä mitään muuta kuin nukkua. Olen vähän flunssainen, mutta vaikka olisikn terve, tuntuu samalta. Auttakaa mut pois tästä.

Mielisairaan paras ystävä

Tunnetko olosi vahvaksi, kun huudat ja syökset vihaa?
Mikä on se tunne, kun jokainen solusi on syyttävänä ilmassa,
ja jopa kauneimmat kohtasi ovat sulautuneet siihen
kamalaan rumuuteen, joka on puettu yllesi.

Voisitko nostaa katseesi, ja katsoa minuun.
Minähän se tässä olen.
Minä, joka sinua aina nosti pintaan ja ylöspäin.
Olen kuin äitisi, joka kerran vahvana jaksoi kantaa sinut.
Mutta lopulta, kun taivas aukeni ja sade vyöryi alas, luhistui maahan.
Olen ainoa pelastajasi, joka auttaa sinua näkemään jälleen
sen kultaisen maan, jonne jätin sinut nukkumaan.
Yritän vielä jaksaa, yritäthän sinäkin.
Auta minua etsimään.
Löydämmekö sen maan vielä?

Kemiö Pimiö Kuoropajarikänniöveri

Heippa!

Päätin olla miettimättä salaisia lahjoja sen enempää. Tulin Kemiöön eilen ja olen nyt hengaamassa täällä. Tapasin uusia ihmisiä ja päätin vasta alkaneen paastoni.

En ole kirjoittanut hirveästi siitä, että lähden Afrikkaan, Ghanaan viideksi viikoksi reilun kuukauden päästä. Jännittää ihan sikana, ja tililtä pamahti puolet pois kun kävin hakemassa rokotteeni apteekista. Pitäisi vielä varata hoitajalta aika niiden pistämiseen.

Täällä Kemiössä on kummallista. Äitini ja siskoni asuu täällä, ja veljeni on käymässä täällä tällä hetkellä. Oon aika poikki, koska puhuttiin eilen veljen kanssa ufojuttuja viiteen asti aamulla ja heräsin yhdeltä. Oon  nukkunut viimeaikoina muutenkin tosi huonosti.

Äitini otti minusta joitain kuvia:

Lahjoja postiluukusta - Salaperäistä ystävällisyyttä, uhkailua vai väärinkäsitys?

Apua ! Mun elämä on mennyt täysin sekaisin parin viimepäivän takia. Mun on pakko päästä kirjoittamaan asiasta tänne, koska asia todella hämmentää ja pelottaa ja suututtaa.

Toissailtana istuin rauhassa koneellani koko illan kolmesta eteenpäin. Kävelin tässä välillä, kävin vessassa yms. Sitten yhtäkkiä huomasin, että postiluukussani roikkui jotain. Katsoin varovasti ja otin sen käteeni; Se oli musta, uimahattua muistuttava kankaanpala. Olin ihmeissäni ja  ajattelin, että ehkäpä joku käytävässä kulkenut oli huomannut hatun lattialla, ja luuli sen olevan minun, joten päätti tunkea sen postiluukustani. Mietin hetken, mitä tekisin, ja päätin laittaa hatun takaisin käytävään, jotta sen oikea omistaja löytäisi sen.

Ilta meni ihan mukavasti, valvoin pitkään ja olin tosi väsynyt. Menin sänkyyn kahdelta, mutta en saanut unta ja pyörin pyörimistäni. Sitten, kymmentä yli kolme, alkoi kuulua jäätävää räminää postiluukusta! Luulin, että joku aikoo tunkea itsensä siitä sisään. Ensimmäinen järkevä ajatus oli, että ehkä postinkantaja jakoi tänään uusia puhelinluetteloita tai muuta.

Menin varovasti eteiseen katsomaan, mitä siellä oli. Hämmästyin. Lattialla oli kolme pientä, valkoiseen paperiin käärittyä pakettia valkoisen pahvikortin kera PLUS se sama uimahattu kasan päällimäisenä !!

Olin oikeasti kauhuissani. Nostin paketit varovasti, enkä uskaltanut katsoa ovisilmästä. Avasin paketit ja siellä oli kirja, saippuaa ja nenäliinoja. Kortissa oli saksankielinen teksti: Das War's Leute, jonka ystäväni käänsi englanniksi: That's all, folks.

Ajattelin heti, että talon uusi tukiperhe oli laittamassa lahjoja uudelle tukinuorelleen, ja erehtynyt asunnosta. Aloin kuitenkin miettimään, kuka järjissään oleva aikuinen tyrkyttää uimahattua kaksi kertaa, ja laittaa kolmelta yöllä paketteja ilman lähettäjää, ja vieläpä erehtyisi asunnosta näin pahasti.

Mieleeni tuli myös ystäviäni, ja herätin yhden varteenotettavan vaihtoehdon. Hän se ei ollut. Herätin tukihenkilöni. Se ei ollut hänkään. Eikä se ollut omatukiperheeni, koska he olivat lomalla.

Myöhemmin, eli eilen, selvitin asiaa naapureilta, jotka olivat vasta muuttaneet, että jospa lahjat kuuluisivat heille. He eivät tunnistaneet.

Tämä asia suututtaa ja kiukuttaa. Tuntuu, että alueelleni on tunkeuduttu, minun yksityisyyttä on loukattu. Lahjat on ihana tapa kertoa jos välittää toisesta mutta en voi olla varma kenelle ne oli osoitettu, eikä minulla ole hajuakaan, kuka ne lähetti.

Jos joku muistaa tehneensä pilaa, antaneensa lahjoja, yrittäneensä antaa lahjoja jollekkin, ja tunnistaa itsensä kortista, PLEASE sano mulle !! Tuun hulluksi kun en tiedä. 

Onko elämäni performanssi?

Vedin sukkahousut jalkaani, lähdin keskustaan. Poltin tupakan, astuin sisään kahvilaan. Iso kahvi, kermalla kiitos. Tätä samaa ostan joka kerta. Joka. Kerta.

Istuin pöytään, siihen pieneen joka on seinän vieressä vasemmalla. Katsoin teinejä joiden värikkäät paidat kirkuivat silmissäni. Nautin kahvistani ja avasin kirjan, luin hetken mutten jaksanut lukea kauaa. Laitoin kirjan takaisin laukkuuni.

Kävin vessassa ja peilasin itseäni suuresta vartalopeilistäni. Olinhan pyöreä, violetti ja sininen. Otsahiukseni olivat tarttuneet huiviini tuulen takia. Naamani kaipasi lisää meikkiä. Aloin nauraa.

Lähdin kahvilasta ja poltin tupakan. Se ei palanut kunnolla joten stumppasin sen maahan astumatta sen päälle. Menin tavarataloon ja ostin puuterin. Menin ruokakauppaan ja ostin mehun. Pyörin sisustusosaston, keittiöosaston, lastenvaate sekä vaateosaston, kangasosaston, kahvilan ja WC:n läpi. Menin alakertaan ja kävin toisen kerran WC:ssä.

Autoin mummoa hississä ja menin ulos. Poltin taas tupakan. Tajusin seisovani siinä kadunkulmassa, jossa aikuisviihteen ammattilaiset odottavan asiakkaita öisin. Näin ambulanssin ja päätin, etten näyttäisi huoralta kenenkään silmissä.

Menin pieneen kauppaan. Ostin kuminauhoja. Myyjä oli suloinen. Lähdin kirjastoon. Vaihdoin korttini tunnusluvun. Etsin muumikirjat ja istuin lastenosaston liian pienessä tuolissa lukemassa muumeja. Nauroin ääneen.

Vein kolme kirjaa pois ja lainasin kaksi. Käytin lapsille tarkoitettua lainauskonetta. Tunsin itseni sekopääksi.

Menin kirjaston vessaan, laitoin uutta puuteriani ja istuin pöntön kannen päälle juomaan mehua. Hihitin yksin. Kirjoitin seinään.

Lähdin ulos ja näin kaksi vanhaa tuttua portailla. Vaihdoin sanasen ja lähdin. Menin sekatavarakauppaan enkä ostanut mitään. Näin vuokraemännän.

Katsoin maalattua hyljettä, menin hesburgerin läpi. Avasin ulko-ovet taikavoimillani. Astuin ulos, juoksin bussiin.

Bussissa teiniporukka biletti poppivehkeen kanssa takapenkillä. Ajattelin, että koska olemme suomessa, meidän täytyy mulkoilla heitä tasaisin väliajoin loukkaantuneena. Jos olisimme espanjassa esimerkiksi, alkaisimme kaikki jammailla reggae rekkaa.

Viereeni istui nuori mies. Lähdin pois.

Yksinäisyyden haamukuvat

Mulla on erittäin ristiriitainen olo. Ei se olo siitä helpota kyllä vaikka kirjoittaisinkin blogiini, mutta vähintäänkin selvittää hiukan ajatuksia kun saa tunteet listattua sanoiksi.

Ensisijaisesti mua häiritsee se, että olen yksinäinen. Mulla ei ole ketään tosiystävää kelle voin aina soittaa ilman että alkaa ärsyttää tai pelkään ettei hän haluaisi tavata mua. Kavereita kyllä on, mutta se on jotenkin eri asia. En halua jämähtää kotiini, mutta pelkään sen tapahtuvan silti.

Saan ihan kamalia itkukohtauksia erilaisista asioista. Esimerkiksi tänään aamulla missasin terapian ja aloin huutaa ja raivota koska nukuin pommiin. Olin hädissäni ja kukaan ei vastannut puhelimeen. Eilen illalla viimeksi puhuin siitä, kuinka huono olen nukahtamaan sänkyyni uudestaan aamulla, jos olen jo kerran joutunut nousemaan ylös. Ja heti tänään mokaan.

En haluaisi olla näin sekava. Tunnen järkyttävää tarvetta tehdä asioita, ja nautin siitä tunteesta kun olen saanut jotain aikaiseksi. Jos siivoan tai käyn kaupassa, kaikki käy. Toisaalta jämähdän paikoilleni. Olen liikaa yksikseni. Pitäisi tavata ihmisiä jotka vetävät mukanaan, ei tarvitsisi miettiä asioita yksin tai päättää kaikesta.

Elämäni Esineet - Pallot , Muovi ja muu Retro

Rakastan tavaroita. Olen kuitenkin huomannut, että haluaisin päästä eroon kaikesta turhasta kamasta. En haluaisi olla niin materialistinen, haluaisin riisua elämäni kaikesta niistä kamoista joita kannan kotiini kirppiksiltä ja kaupoista. Olen uskomaton roinan kerääjä, haalin kaikkea mahdollista joka paikasta. Tavaroihin kätkeytyy terapeuttista voimaa, joka kuitenkin raukeaa ostohetkellä.

Erään tutkimuksen mukaan ihminen on uudesta sohvasta aidosti innoissaan noin 3 minuuttia. (En tiedä aloitetaanko ajan otto ostohetkestä vai siitä, kun sohva on asetettu olohuoneeseen.)

Teen luettelon tähän kaikista lempiesineistäni, jotka ovat kaikki omalla tavallaan hiukan turhia mutta kuitenkin rakkaita ja mieluisia.

1. Retrokuviollinen termoskannu, 10 €. Ostin joskus Citymarketista ja tykkään siitä kovin.

2. Glow-lamppu, 49 €. Muistan kun harkitsin sen ostamista, kävin katsomassa sitä monta kertaa kunnes päätin ostaa sen itselleni joululahjaksi.

3. Keltainen tuoli, aitoa retroa ! Tämän pienen ystävän löysin mummin varastosta ja sain niitä käsiini kolme, ennenkuin yksi hajosi. Uskomattoman hyvä istua, kesäkuumalla peppu kyllä hikoaa.

4. Kaksi virkattua koristetyynyä, 6,95€/kpl. Ostin Anttilasta viimejouluna. Kävin katsomassa niitä jo aikaisemmin, mutta hinta oli vielä silloin liian korkea. Löysin yhden tyynyn ale-laarista, ja onnekseni löysin toisen hyllystä toiselta puolelta osastoa.

5. Lehmä -kynä/meikkipussi, tunnearvo mittaamaton. Sain sen synttärilahjaksi kolmannella luokalla silloiselta bestikseltäni. Ei olla yhteyksissä sen ihmisen kanssa enää, mutta kestävän pussukan hän minulle aikoinaan hankki.

6. Neulatyynyt. Vihreän sain ystävältäni, ja käytän sitä aktiivisesti. Se on korvaamaton apulainen kaikissa ompelutöissä. Sininen on veljeni ala-asteella kyhäämä. Pitäisi kai palauttaa se äidille mutta en halua luopua siitä.

7. Kukallinen tarjotin. Ostin kirppikseltä muutamalla eurolla.

8. Jättikokoinen teekuppi, 2 kpl. Sain ne isän vaimolta kun muutin omaan kämppään. Ihan mahtava astia, kupista saa syötyä kaikki ruoat, tai siitä voi juoda teetä tai ihan vaan vettä. Sopii karamellikulhoksi ja soppakulhoksi.

9. Retro -henkinen käsilaukku. Tein itse joskus, ei ole mikään erityinen taidonnäyte mutta siitä on muodostunut tärkeä osa minua. Materiaalina vanha keittiön verho.

10. Mini-kokoinen teeastiasto, 3€. Ostin kirpputorilta, kaikki osat tallella ja ehjiä. Paikkasin tällä ostoksella lapsuuden traumaa, kun äiti ei ostanut minulle keraamista astiastoa kun se ''olisi voinut mennä rikki''.

Näiden tavaroiden lisäksi en voisi luopua hauskoista lakanoistani, käsilaukuista, kasseista ja repuista, sohvasta jonka sain ILMAISEKSI luokkakaverilta, punaisista kalusteista ja pyöreistä matoista.

Ah tätä kaikkea materiaa, hukutan itseni roinaan enkä muista ajatella.