Vanha Äiti

Muistatkos sen vanhan Äidin?
Asui miltei kadun puolen matkan,
tällä puolen tietä yksin talossaan.

Sai lapsia hän kaksikymmentä yhdeksän.
Vai oliko niitä vieläkin enemmän?
Niitä pullautteli rouvien teekutsuilla
kassajonossa ja jopa nukkuessaan!

Muistan itse kaksostytöt,
jotka ihmeissään kaupan lattialle kierähtivät.
Siellä pyörivät palloset alastomat
ja äiti tömisteli perässä menemään.

Oli lapsia aivan tosi monta!
Ja kun ehkäisystä vanhalle Äidille mainittiin,
hän sanoi vain ''kummallinen juttu, eikös niin?''.

Ja kun viimeisenä vuonna talvipakkasella
kotimatkalla kadun aivan alussa
synnytti taas uutta lastaan tuo vanha vanha Äiti,
ponnisteli siinä ulos lasinpuhaltajan poikaa,
sattui omituinen onnettomuus!

Akat jo asiasta juoruskelivat,
vaan ei osannut aavistaa vielä mitään
ja pian kävikin niin,
että vanhan Äidin kohtu räjähti!
Sinne levisivät kalvojen sirpaleet
koskemattomaan hankeen,
puhtaan lumen rumaksi värjäämään.
Ja katsoi verivanaa ihmeissään vanha Äiti pieni,
pieneksi aivan pikkuruiseksi muuttunut,
ei osannut sanoa enää mitään.

Ja lasinpuhaltajan poika makasi hiljaa sekin
selkä sinertyneenä.

Irtautuminen

Tyhjänä tähän maailmaan synnyttiin,
odotuksilla ja toiveilla heti täytettiin
puheista huolimatta.

Unelmien työkaluna oletettiin toimivan,
virheitä isovanhempieni ja vanhempieni, täällä korjaavan.
Äitini ja isäni lapsi, mutta ihmisenä - kenen?

Petturiksihan sitä itsensä tuntee,
kun lopulta irtautua yrittää
ja kaikin voimin koittaa kasaan kursia omaa elämää.
Ensin suosiolla - Mitäs jos tänään lähtisin, tai huomenna?
Ei sovi, ei, no pitää mennä pakolla! Rytinällä,

tai ei koskaan.

Ei ole helppoa pitää pää kylmänä,
vastustaa sitä kaikkein tärkeintä,
joka kaikkensa antoi.
Jolta sinä vain otit.

Antavatko anteeksi, jos kyydistään kieltäydyn tän kerran
ja otan ensimmäistä kertaa
ihan omat askeleeni?

Mut sä et sitä huomaa..

Mun kädet ei toimi enää niin kuin ennen
Joskus tuntuu kuin niissä ei ois tuntoa ollenkaan
Ne sivuilla roikkuu vaikka tulet minuun kiinni


Mut sä et sitä huomaa


Mun silmät ei löydä sinua niin kuin ennen
Katse harhailee vain yhteen pisteeseen, nauliutuu


Muttet sitä huomaa
Mitä se tarkoittaa?

Silti rakastan sua enemmän kuin ennen

Kello kolmestaan

Mulla on ikävä niitä hetkiä
kun sain sua pitkään aamuisin silitellä
ja kun olit niin kovin ujosti
ja puhuit aina tosi söpösti.

On mennyt kuukausi jos parikin.
Nyt on ajat ihan toisenlaiset
on sulla huolet suuret, sellaiset
ettet ehdi muhun edes vilkaista
ja vaikka ehtisitkin vähän
et nää etkä kuule muuta
kuin oman kellosi kutsun
ja se huutaa sua kiireeseen mukaan
eikö siltä säästy enää nykyään kukaan!

Tikittää, aika kuluu, juoksee,
pyörii, pyörremyrsky sut imaisee!

Odotin sua pannukakkuineni
pikkuisine teeastiastoineni.
Et tullut. Et ollut.

Kuulit vain sen oman kellosi kutsun.
Tik, tok, tik, tok.

Väsymyksen viikonloppu

Olen ollut uupunut. Viime viikon olin sairaana, mikä saattoi johtua siitä meidän liftausreissusta kun kengät vähän kastuivat ja tuli kylmä. En tehnyt mitään koko viikkona ja mun omatunto soimas ihan koko ajan!

Mennyt viikonloppu sujui aika vaihtelevasti. En ehkä kommentoi kaikkia tapahtumia niin tarkasti, mutta mainitsen muutaman asian viikonlopusta. Torstaina olimme katsomassa Annin penkkareita, jotka olivat ihan supersiistit! En ole ikinä nähnyt niin hauskaa videota mitä ne oli tehneet. Aiheena oli kauhusirkus ja monilla oli tosi hienoja pukuja. Kerättiin karkkejakin älytön määrä. Illalla tultiin Turkuun mun luo Annin abiristeilyä viettämään. Meillä oli upea pursikin; pahvilaatikko jossa luki M/S Abiristeily 2013. Laa oli meidän kanssa ja teki ruokaa ja sitten se jäi yöksi sohvalle.

Perjantaina mentiin baariin ja vaikka se oli ihan paska baari, mulla ainakin oli tosi hauskaa! En ole aikaisemmin salakuljettanut kaljaa baariin ja toden totta tunsin oloni ninjaksi. Napattiin matkalta joku tosi hörhö jätkäkin mukaan ''jatkoille'' ja luvattiin kaljaa. Lopulta se ei edes avannut sitä kaljaa! Ressukka jäi sitten sekin sohvalle nukkumaan ja häippäsi aikasin aamulla. 

Lauantaina juotiin taas.. Eme ja Hilju tuli Turkuun ja mulla ei ollut enää yhtään bilefiilis! Ei mua huvittanut enää juoda ja olin jo vähän vihainenkin siitä, että olisin halunnut vaan olla kotona. Avattiin sitten kaljaa ja mutkien kautta päädyttiin lähibaariin juomaan kolmeen pekkaan yksi lonkero (LOL) ja Anni ja Eme päätti laulaa karaokea. Hehhee.. En tajua, miten mä oon jaksanut koko viikonlopun. Tuntuu niin tyhmältä edes muistella tätä maanantaina.

Sunnuntaina riideltiin, itkettiin ja sovittiin. 

Annin lukuloma alkoi, joten tämä oli viimeinen rälläysviikonloppu ennen kuin.. ennenkuin... ennen ... ennen kuin kaikki työ on tehty. Eli en oikeasti tiedä, milloin saamme olla taas rauhassa yhdessä ilman huolia. Se surettaa. Tääkin viikonloppu meni omalla tavallaan ihan päin persettä, koska ei saatu olla kahdestaan yhtään yötä. Miks ihmeessä mä annoin sen jäbän jäädä yöksi? Kai mua jotenkin huoletti kun ei sillä ollut ketään kenen luokse mennä. Ja oli tosi kiva nähdä Emeä ja Hiljaa, kun Eme on aina kuskina ja sitten se ei ikinä voi ottaa rennosti ja ääbäbäb.

Tällä viikolla mä ryhdistäydyn, ihan varmasti. Ja niin! Venla oli ostanut Vincentille ihanat uudet vaaleenpunaset valjaat ja ihihihi ! Ja sen pylly on ihan kakkanen :C sen peppu pitää pestä! Vinski ei varmasti halua sen tapahtuvan.

Luonnoton lomamainos

Mainoksessa luvataan luonnollista lomaa
eikä kukaan tajua ostaessaan
ettei vesiputousta voi aidosti kokea
siinä aidan takana kuvatessa.

Pitää päästä kylpemään!
Syleilemään luonnon valtavaa voimaa!
Ei se puiden halaaminenkaan täysin tyhjille jätä.

Onko siis ihan luonnollista nyt tuo,
vain joukon jatkona kaukaa ihailla?

The Versatile Blogger Award

Ohjeet tähän awardiin kuuluupi näin:


1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Ilmoita heidän nimeämisistään heidän blogissaan
3. Jaa 7 faktaa itsestäsi
4. Kiitä bloggaajaa joka nimesi sinut
5. Lisää Versatile Blogger Award -kuva blogipostaukseesi

Joo, elikkäs sain mr. Akilta tämän haasteen ja vastaan siihen nyt:

1. Nimeän 

Mewfa Leegolinna
M Ananasviipaleita pyykkinarulla
Eve Eve's
silja This is not enough
kaapo I'm not dead I only dress that

Siis oikeesti, en keksi enempää.

2. Joo kohta. 

3. Faktoja minusta:

          1. Olen neuroottinen juuri siivotun asunnon suhteeen.
          2. Tunnen itseni epävarmaksi julkisilla paikoilla lähes aina.
          3. Olen downshiftaaja.
          4. Olen myös vastuuton yhteiskunnan näkökulmasta, pakenen työntekoa ja veronmaksua.
          5. Huolehdin mieluummin läheisteni fyysisistä tarpeista kuin henkisistä tarpeista.
          6. Olen ymmärtäväinen ja hyväksyvä ihminen.
          7. Olen uskonnollisesti ja seksuaalisesti liberaali.

4. Kiitos Anni!  ♥ ♥ 

5. Hoidossa jo. : )

Intohimon keikka Porissa, jee jee!

Oltiin viikonloppuna Annin kanssa intohimon keikalla Porissa, koska Anni voitti sinne liput yhdessä kilpailussa. Meidän piti aluksi mennä bussilla sinne, mutta totesin, että mun on pakko säästää ne rahat. Bussi olis ollut ihan liian kallis menopaluuna. Koitettiin saada vaikka mitä kimppakyytejä netin ja kavereiden kautta, mutta turhaan.

Mä päätin ainakin sitten liftata sinne. Oon aikasemmin liftannut useita kertoja, mutta en ikinä talviaikaan! Mulla oli pieni pelko perseessä kokoajan, että mitä jos oikeasti mulle tulee tosi kylmä ja jos kukaan ei ota kyytiin ja jään talvella jonnekkin keskelle metsää tienposkeen pimeeseen ja kylmään ja yhyy kurjuus. Onneksi mulla oli yks ilta aikaa valmistautua ja kerätä kamoja, otin sitten about kaikki lämpimät sukat ja lapaset mitä omistin, mun talvitakin ja 100% villaa olevan ponchon, kengät ja varmaan viidet välihousut ja paitoja ja kaikkea mahdollista.

Heräsin perjantaina 05.50, mikä on mulle aivan mielettömän aikainen herääminen, kun yleensä herään joskus yhdeksän tai kymmenen aikaan. Olin tienposkessa etukäteen päätetyssä paikassa sitten joskus puoli kahdeksalta, kun oli vielä pimeää. Pelkäsin, etten erotu maastosta, mutta katulamppuja sattui olemaan sillä pätkällä runsaasti. En mä ehtinyt olla siellä sen mun RAUMA/PORI kyltin kanssa kun ehkä vartin, kun jo joku rekka kaartoi tien sivuun. Se oli menossa pohjoiseen, pääsisin suoraan Poriin. Pakko sanoa, että V*TTU mikä munkki taas kerran! Jo toista kertaa rekan kyydissä suoraan määränpäähän.

Olin Porissa ihan superaikaisin, superväsyneenä aikaisesta herätyksestä ja parin tunnin yöunista, eikä mulla ollut hajuakaan koko kaupungista. En ollut käynyt siellä koskaan aikaisemmin. Kyselin ihmisiltä, mihin mennä, ja jo heti ekassa kadunkulmassa joku pappa päätti lähteä saattamaan minua keskustaan. Keskustassa join kahvit josain baarissa ja nukuin hetken sen paikan yläkerran sohvalla. (Puolisalaa) Jonka jälkeen menin moikkaamaan vanhaa tuttua hänen työpaikalleen, sokoksen kassalle. Siinä sitten rupateltiin ja kyselin, että missähän mahtaa olla kirjasto. Edelläni asioinut vanha rouva kuuli sen keskustelumme ja sanoi, että hän vie minut sinne, koska hän asuu ihan vieressä. Olin ihan että kiva, ja mitäs ihmettä. :D Onks kaikki Porilaiset samanlaisia? Pääsin kantamaan mummelin kauppakassia.

Keikka oli tosi jees! Alkusählinkien jälkeen päästiin tapaamaan bändiä sinne tosi koleelle back stagellekin ja kaikkee, wohoo. En ollut koskaan kuullut kyseistä aikaisemmin, ja olihan se ihan kiva nähä nyt ekaa kertaa. En kuuntele sen tyylistä musiikkia oikeastaan.

Paluumatkakin sujui liftaten ja tällä kertaa oli kivempaa, koska Anni oli mukana. Jouduttiin kävellä aluksi aika paljon, että päästiin hyvään kohtaan Porin keskustan ulkopuolella ja tässä ''hyvässä'' kohdassakin jouduttiin venaamaan tosi kauan. Saatiin lopulta kyyti Luvialle ja Luvian tienhaarasta suoraan Turkuun. Kaikki kuskit kehui meidän hienoja kylttejäkin. Matka meni niin helposti, että voin taas kiittää maailmankaikkeutta avusta.

Liftasin Poriin!

Liinan Keittiössä: Osa 1: Pannukahvit !

Huomenta.

Kirjoitin kerran runon siitä, kun ei ollut aamulla laittaa maitoa kahviin ja sitten piti juoda se kahvi mustana, eikä se ollut yhtään kiva kiva. Tätä runoa kommentoi eräs henkilö, joka sanoi, että pannukahvit ne on oikeat kahvit. Okei. Olin kerran Annin luona ja heidän vanhempansa keittivät pannukahvit, mua alkoi jo silloin kiinnostaa, että miten se tapahtuu. Olen kahvihullu ja keitän ihan paskaa kahvia, haluaisin oppia keittämään hyvää kahvia.

Varsinainen herätys tapahtui sitten pannukahvin osalta silloin, kun menin ostamaan Cittarista alekahvia, ja otin vahingossa kaksi pakettia PANNUN kuvalla varustettuna! Ei kahvinkeittimen! ÄÄää! Ja jotenkin musta tuntuu, että joku yrittää nyt johdatella mua pannukahvin pariin. Ei paha, eilen kävelin kirpputorille ja löysin sieltä ihan uuden, käyttämättömän kahvipannun. Siitä se ajatus sitten lähtikin.

Tässä kerron siis siitä, miten keitin elämäni ensimmäiset pannukahvit. Otin ohjeita eripuolilta internettiä ja selasin foorumeita. Näin se käy:

1. Tarvitset jonkun keittokelpoisen astian, jossa kahvi tehdään (kahvipannu, kattila tms.) sekä kahvia, jossa lukee pannujauhatus. (suodatinjauhatus on vissiin hienompaa, eikä laskeudu lopulta pannun pohjalle, kuten kuuluu) ja tietysti vettä tarvitaan.

2. Mittaa vesi kahvipannuun ja kiehuta se liedellä. (En oikeasti ollut varma, miten paljon vettä tarvitaan suhteessa kahvinpurujen/porojen määrään, mutta mittasin kahvinkeittimeni mukaan 4 isoa kuppia, jota vastasi 4 mitallista kahvinporoja). 

3. Kun vesi kiehuu, ota pannu pois liedeltä ja kauhaise sieltä pieni mitallinen/kupillinen vettä sivuun hetkeksi. (käytin pientä teekuppia, mutta voit varmaan käyttää vaikka desimittaa tai jtn muuta kuppia). Älä heitä vettä pois! 

4. Lisää kaikki kahvinpurut kahvipannuun ja nosta pannu takaisin liedelle. (Tässä kohtaa sekoitin lusikalla vähän, jotta kaikki kahvi sekoittuu veden sekaan) Odota, kunnes kahvi kiehahtaa. Tässä kohtaa pitää olla nopea! Sillä nyt on sen sivuun jätetyn veden aika. Kun kahvi alkaa pulputtaa, kaada pikkukupillinen vettä nopeasti kahvin sekaan ja nosta kahvi pois liedeltä. Sammuta liesi. 

5. Nyt kun kahvi on kiehautettu ja peläytetty, sen annetaan hautua joitain määriä minuutteja. Oikeasti sen pitäisi olla pannumyssyn alla, mutta mullahan ei ole sellaista. Käytin pipoa, että se vähän pitäisi lämpöä sisällä. Tässä kohtaa kahvinporot laskeutuvat pannun pohjalle.

6. Ota pannumyssy pois, kaada kahvi kuppiin, juo kahvi. 

Tuloksia, mielipiteitä, päätelmiä:

Kahvi maistuu aivan erilaiselta, kuin kahvinkeittimessä keitetty. Kahvinpuruja/poroja (mitä lie ovatkaan) olisi ilmeisesti voinut laittaa aivan hitusen vähemmän, muuten kokemus oli oikein oivallinen. Näiden ohjeiden perusteella ei ollut tämäkään mitään avaruustiedettä, mutta en vieläkään ole varma, teinkö asiat, kuten kuuluu.  Jos joku tietää jotain niksejä, jippoja tai muutenvaan jotain mikä liittyy pannukahvin keittämiseen, kertokaa!

Ja kannattaa pistää se pannumyssy/pipo takaisin pannun päälle, kylmenee muuten nopeampaa.

JA NIIN! Piti vielä sanoa, että tämä on nyt siis se teemapostaus. Liinan Keittiössä -sarjassa tapahtuu seuraavaksi vesipiipun laittaminen ja maistelu/polttaminen. Mulla on tiivisteet paskana ja toinen letku melkein tukossa, joten repeilyä luvassa... ;D

Eli mitäs sitten tapahtui?

Äh, mä heräsin ihan sairaan hirveeseen painajaiseen aamuyöllä. Tai no, ihan ensiksi heräsin siihen, että mun kaiuttimet oli jäänyt päälle ja jos niihin on jäänyt volyymit täysille, niin ne pitää sellasta ihan pientä, mutta tosi ärsyttävää sirinää. Ja tottakai niissä oli volat kaakossa. Jouduin siis nousta ylös sammuttaakseni ne.

Seuraavaksi heräsin omituiseen ja ihan sairaan pelottavaan uneen, jossa olin aluksi katsomassa pikkusiskoni kanssa Simpsoneita. Siskoni asuu äidin luona ja nähdään aika harvoin. No, siinä unessa sitten sanoin äidille, ettei Simpsonit sovi lapsille, ja että Hertan pitäisi mennä tekemään jotain muuta. Äkkiä olinkin siellä ohjelmassa, Simpsoneiden maailmassa, Bartin hahmossa kävelemässä sinne Simpsoneiden taloa kohti (eli mitä ihmettä?) ja mun perässä käveli joku silmäpuoli hämärähemmo. Sillä oli kyllä molemmat silmät, mutta toinen silmä oli ikäänkuin tyhjä, täysin valkoinen. 

Aloin juosta ja maisema muuttui tosielämän maisemaksi ja tämä silmäpuoli olikin joku pitkä ja parrakas murhaajamies, joka ajoi mua takaa. Jotain sekalaista tapahtui siinä, koitin paeta ja vaikka juoksin kuinka lujaa tahansa ja tämä silmäpuoli murhaaja vain käveli, en päässyt sitä pakoon. Se oli kokoajan aivan askeleen päässä musta. Päädyin jonkin hirsimökin kuistille ja menin sinne mökkiin. Siellä oli joku huone, jossa oli kaksi ovea. Siellä huoneessa oli mun tavaroita, aivan kuin olisin ollut siellä nukkumassa aikaisemmin tai asunut siellä. Yritin siinä laittaa äkkiä huoneen oikeanpuoleista ovea lukkoon, mutta se lukko oli sellainen pyöritettävä, että piti pyöräyttää vasempaan suuntaan tosi monta kertaa, sitten avata ovi ja pamauttaa se lukkoon. Sama toisen oven kanssa. Kun vihdoin sain ovet lukkoon mä huomasin, että ne ovet oli muuttuneet sellaisiksi puolioviksi! Ja se murhaaja seisoi siinä toisella puolella katselemassa mua! Yritin sulkea jotain luukkua, mikä roikkui siinä oven yläpuolella, mutta en ylettynyt siihen. Ja kuitenkin, vaikka se mies olisi päässyt niistä ovista sisään, se ei tullut. Sen sijaan se alkoi kasata kaikkea tavaraa siihen eteen, etten pääsisi ulos tai jotain. Siinä kohtaa otin mun puhelimen ja yritin soittaa hätäkeskukseen.

Ja tässä kohtaa mä heräsin. Ja vaikka mä heräsin, en ollut helpottunut. Mua pelotti edelleen, mun olo oli kamala ja niskassa jotenkin pisteli oudosti. Kaiken lisäksi Vincent rapisteli jotain häkissään ja se kuulosti aivan siltä kuin joku olisi näpytellyt mun tietokoneella. Se kuulosti oikeasti ihan siltä! Vieläpä mun olohuoneessa tuntui olevan sellainen kelmeä valo, olin oikeasti satavarma, että joku on murtautunut mun asuntoon ja yritti päästä mun koneelle! En meinannut uskaltaa hengittää ja kauhusta jäykkänä ojennuin katsomaan, että kuka siellä koneella istuu. Kone oli kiinni, valot oli poissa ja kaikki oli aivan rauhallista. Hitto mä pelkäsin, pelkäsin niin saakelisti. Rauhoituin kuitenkin vähän kun tajusin, että kaikki oli ihan oikeasti pelkkää unta. Ja arvaatte varmaan, että oli tosi vaikeaa saada uudestaan unen päästä kiinni. 

Mulla on viimeaikoina ollut tosi omituisia unia. Aloitin taas syömään melatoniinia ja yleensä siitä tulee sellainen ihana uninen olo ja nukkuminen tuntuu tosi kivalta ja pehmeeltä. Mutta ne unet! Aikaisemmin olen vain ihmetellyt, että mihin mun alitajuntani oikein pystyy. Nyt alan kokea painajaisia. Mä en halua, mua ahdistaa mennä sänkyyn. Apua. :c

Huoh.

Nyt mä menen ottamaan teetä ja unohdan viimeyön. Huomenna kerron, mitä ostin kirpputorilta tänään! 

Kaupungilla koko päivä!

Hei vaan, hei.

Olin tänään kaupungilla koko päivän. Tarkoitus oli ottaa omaa aikaa kahvilassa pitkästä aikaa ensin aamulla ja sitten iltapäivällä mennä katsomaan Annia ja Rikua, kun ne tuli Turkuun elokuviin.

Anni ja Riku ovat hehkeinä. ♥ 

♥ 

Kirjoitin mun päiväkirjaa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Ollaan seurusteltu Annin kanssa tämä aika, enkä ole kirjoittanut mitään. Jotenkin mulla oli aluksi sellainen ajatus, että en voi kirjoittaa meistä! Kaikki ihmissuhteet, säädöt, suhteet ja ihastumiset, joista olen kirjoittanut sinne kirjaan, on kaatuneet johonkin ihan naurettavaan asiaan. Typerän taikauskoisena toki ajattelin, että jos kirjoitan Annista sinne, niin sitten meillekin tapahtuu jotakin ikävää. Ja toisaalta, olen testamentannut kirjani luettavaksi äidilleni, jos kuolen nuorena. Ja olisi outoa, että se sitten vain olettaisi Annin olevan vain jonon jatkona mun elämässä, eikä mikään erityinen. Ja pidän meidän suhdetta aivan ainutlaatuisena mun elämässä, meillä on kaikki aivan toisin kuin mulla on ollut missään aikaisemmassa jutussa.

Kirjoitin kuitenkin meidän ensitapaamisesta, siitä, miten ihmeellistä kaikki oli. Ja miten omituinen päivä se oli kokonaisuudessaan! En voi oikein ymmärtääkään, miten kaikki palaset loksahti paikalleen sinä iltana. Päätin silloin samana päivänä, että jätän taakseni sen erään ihmissuhteen, jonka aiheutti mulle paljon surua, itkua ja syyllisyyttä. Sanouduin irti kaikesta vastuusta ja velvollisuudesta sitä erästä ihmistä kohtaan. Ja heti alkoi tuntua valoisammalta, paremmalta. Olin paljon täydempi ja määrätietoisempi. Ja ihmeen kaupalla se tapahtui.  Kaikki meni juuri niinkuin olin toivonutkin, mä pyysin Annia taivaallisesta Ikimarketista, maailmankaikkeuden Hobby Hallilta, Jumalalta. Ja sitten mun toive kuultiin, tilaukseni saapui sinä iltana ja sain Annin juuri sellaisena, kuin olin sen ajatellut. Mikä ihana, ihana ilta!

Jätin päiväkirjan nyt avoimeksi. Kirjoitin sinne, että ehkä jatkan vielä, tai sitten en. Ehkä tämä oli nyt sen kirjan päätösluku, ei tule enää uusia lukuja. Aloitan ehkä uuden kirjan, koska mun elämä on muuttunut niin paljon tän kaiken takia.

.

.

Muuten! Menin tänään kirjastoon pitkästä aikaa. Luin Toven muumikirjoja. Mahtavia kirjoja oikeasti, haluaisin joskus tehdä jotain yhtä upeaa kuin hän.

P.S. En siivonnut mun asuntoa ainakaan tänään.

Sotkua, aaaa!

Mun kannattaisi varmaan siivota mun asunto?
(Sori huono kuvanlaatu, mä en yksinkertaisesti pysty parempaan.)

Tää kämppä on muuttunut parissa päivässä taas ihan kamalaksi. Keittiötä en edes uskalla kuvata. Vincentin häkki on ainoa siisti paikka tällä hetkellä, koska siivosin sen eilen. Vaihdoin mun asunnon järjestystä viimeviikolla ja päätin, että nyt ei työpöytäkään saa enää kerätä paskaa yllensä. Ja tuollahan näkyy olevan seitsemän likaista kuppia, maitotölkki, sossupapereita, pankkipapereita, roskaa, paskaa, kyniä.. Ja eiliset lehtileikkelytkin on edelleen lattialla. Voi mä oon ihan kamala sotkemaan. :c

Neljäs päivä Helmikuuta vuonna kaksituhatta kolmetoista.

Kuten huomaatte, pitkän säätämisen jälkeen sain tänään paikoilleen uuden, houkuttelevamman otsikon blogiini. Oikeastaan pidän siitä! Mulla oli aluksi joku tosi intohimoinen suunnitelma, että teen uusiksi koko ulkoasun niin, että leikkelen lehdistä kuvia ja teen niistä vaikka mitä hienoja kollaaseja, joita sitten käytän. Mutta ei. Tein ainoastaan uuden bannerin/headerin, mutta olen siitäkin tosi iloinen.

Heräsin tosi myöhään tänään ja senpä takia missasin yhden tapaamisen. En vain oikeasti jaksanut nousta. Mua vähän hävettää, mutta onneksi ensi maanantaina on uusi tapaaminen. Siinä kahvikupin kanssa koneella istuessani aamupäivällä mulle tuli kova luovuuden puuska, mutta en mä sitten lopulta saanutkaan kauheasti tehtyä. Annoin Annille joskus aikaisemmin lahjaksi sellaisen leikekirjan, jonne voidaan kirjotella toisillemme viestejä ja liimailla kuvia ja sitten sitä kirjaa vaihdellaan puolelta toiselle. Aika ala-aste meininkiä, mutta mä tykkään ala-aste söpöstelystä. Sain tehtyä sitä tänään ja olen siitäkin iloinen. Anni oli kirjoitellut mulle viimeksi niin söpösti! 

Iltapäiväkoomaamisen ja surkuttelun jälkeen en voinut muuta, kuin lähteä kauppaan. Ulkona oli lumipyry, mutta ihanan lämmin sää. Mua ei haitannut yhtään, vaikka hiukset kastuivat. Kävelin vaan ja olo oli tosi kevyt. Mä tykkään tosta kadusta, sen puista ja noista tolpista, mihin ihmiset liimailee tarroja. 

Kaupasta mä ostin tosi kivat kengät! Katsoin noita jo alkutalvesta, mutta ne oli sillon ihan hiton kalliit. Ajattelin silloin, että en rupea maksamaan niin paljon jostain kengistä. Nyt ne oli tosi kivaan hintaan ja oli ihan pakko ottaa ne mukaan. Kaksi kokoa oli enää jäljellä ja jee jee onni suosi just mua. 

Lupasin tammikuun lopulla, että helmikuussa alan tekemään teemapostauksia. Olen nyt kehitellyt ideoita ja olen innoissani! Tulossa tässä kuussa siis ensimmäinen, kannattaa pysytellä sivustolla. 

Tässä vielä kuva mun iltapalasta, vadelmarahkaa:

Ottaisiko neiti kupin teetä?

Yritin vältellä astumasta koiranpaskaan, mutta eihän sitä sokea voi nähdä, mihin elukat paskovat.

Toiselta kantilta ajateltuna, olisi viehättävää lukea lehteä kahvikupposen ääressä. Ei vain ole paikkaa, missä yhdistyvät kepeä hiljaisuus ja alhaiset hinnat.

Kuusistossa vietetään tänään häitä, onko sinulla myydä hattuja?

Perkele!

Kameleilla on ilmeisesti kaksi kyttyrää. Mihinköhän niitä käytetään? Voiko kukaan todistaa, että ne ovat neste/rasvavarastoja?

Hän ilmaantui paikalle hengästyneenä ja katsoi kelloaan hermostuneesti vielä toistamiseen. Myöhässä, ei sille enää mitään mahda. Työpaikka taisi lähteä alta.

Tilauksia maailmankaikkeudelta

Suuri luoja

valo, Jumala

kaikkivoipa mieli

universaalin älyn energia

pyydän sinua!

Anna minulle rakas

sellainen höpsö ja viisas

ihana ja herkkä!

Anna hänen olla kuin minä

uskoa täynnä

niin, ja iloa myös!

Anna hänelle terveys ja mahdollisuus

jotta törmäisimme!

Pian!

Kiitän sinua.

Valo,

anna minulle voimia ja iloa

tehdä elämästäni kiva

sellainen ihana maisema 

auta minua kokoamaan

sellainen, jonka unessani nähnyt olen

sillä unetkin

ovat sinun pikku kepposia

ihania tarinoita,

tosia, iltasatuja.

Tunne minut !

Sain tänään kuulla, että Vincentillä on syntymäpäivät. Hän täytti kaksi vuotta! Paljon onnea pupuli! 

Anni oli mun luona taas viikonloppuna, mikä ei tietenkään enää ylitä uutiskynnystä. Oltiin perjantaina katsomassa ystäväni näytelmää 'Anders, suojelija' Turun taideakatemian Köysiteatterissa. Näytelmässä päähenkilö, Anders, nimitettiin suojelemaan tärkeää Piilipuuta, joka piti kaupungin ja sen asukkaat hengissä. Siinä sitten tapahtui kaikkea ihan tosi kummallista ja vaikka nauroinkin paljon, loppu oli surullinen ja olin pettynyt siihen, että paha veikin voiton lopulta. Se pisti kyllä miettimään. Oli paljon asioita, jotka jäivät ikäänkuin auki, ja ovat nyt vasta auenneet pohdinnan jälkeen. Olin iloinen, että ystäväni oli pääosassa ja hoiti homman tosi hyvin! Odotan jo innolla, että pääsen näkemään seuraavaa näytelmää.

Lauantaina päätettiin, että pidetään oikeesti kivaa. Tulihan sitä vähän juotua halpaa viinaa kotona eikä mulla ollut yhtään tarpeeksi humalainen olo, vaikka olisin niin halunnut. Olen iloinen, että lähdettiin kävellen kaupungille ja sieltä kotiin pikkupolkuja pitkin keskellä yötä. En ole ikinä kokenut vastaavaa, kun istuttiin vielä hieman humalaisina leikkipuiston keinuissa ja päässä pyöri vaan, kun keinuin niin kovaa! Ja ne lumikasat, melkein kaaduin, mutta pysyin pystyssä ja jatkettiin matkaa kotiin asti. Piti näyttää Annille haamutalo, mutta se jotenkin unohtui.

Mulla on onnellinen olo. Mä en osaa sanoa, kuinka kauan tämä taas tulee kestämään. Mun pitäisi kai olla miettimättä tulevia oloja ja elää tässä hetkessä tämän ilon kanssa. Olen rakastunut silmittömästi, en olisi ikinä voinut kuvitella tämän tapahtuvan näin pian. En osannut aikaisemmin edes ajatella, miltä tämä tunne tuntuu. Ei vain haluaisi millään päästää irti, haluaisi vain jäädä sänkyyn makaamaan, olla hiljaa, tuntea vain kaikki rakkaus ympärillä ja keinutella itseään siinä ihanuudessa. Ja mitä pidemmälle tämä johtaa, sitä enemmän meillä ehkä on taistelutahtoa ja ymmärrystä toisistamme. Mennään, ollaan, juodaan, luetaan, tunnetaan, kahlataan.