Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Living in the Funworld part. 2

Kaikki varmaan tietää tästä mun laihdutusprojektista, johon kuuluu ihan sairaalloinen, päivittäinen lenkkeily. Kävelen 4-12 kilometriä joka päivä ja kiinteytän lihaksia kevyellä lihasharjoittelulla kotona. Mulla on alkava napatyrä, jonka takia en kamalasti voi tehdä rankkoja ponnistusta vaativia liikkeitä ja esim. vatsa- ja selkälihaksia pitää treenata tosi hillitysti enkä aluksi tehnyt niitä laisinkaan.

Nojoo, tästä aasinsiltaa pitkin sitten varsinaiseen aiheeseen, eli tähän ihmeellisten kaupunkitarrojen ja muun sälän kuvaamiseen. Lenkillä nään kaikenlaisia tolppia ja roskiksia, joihin on liimailtu/piirrelty/kirjoiteltu kaikkea mahdollista julistavaa ja ei-niin-julistavaa materiaalia. Ja koska kierrän niin useita eri paikkoja Turussa, olen päättänyt alkaa keräillä näitä ihmeellisiä juttuja valokuvin. En oo loistokuvaaja ja kamerakaan ei oo mikään paras, mutta tärkeintä mulle on, että löydän uusia hauskoja juttuja kaupungista.

Jotkut tarrat ja kuvat hämmentää. Kuka näitä liimailee? Kuka näitä keksii? Miksi juuri tämä tolppa, miksi ylipäätään? Mikä näiden tarkoitus on? Onko näillä oikeaa merkitystä vai ei?

Pidän graffiteista. Pidän tarroista, olen itsekin liimaillut kaikkea järkevää ja ei-niin-järkevää sinne sun tänne. Pidän kummallisuuksista.

Onko jollain muulla tämänkaltaisia urbaanin ympäristön koristelu/hämmentämis -harrastuksia tai jotain hyviä kuvia joistain ihan mahtavista tai sekopäisistä oivalluksista?

Kuvia on lisää mm. näissä postauksissa: (linkki avautuu uuteen ikkunaan)



(Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana, tai avaa kuvan linkki uuteen ikkunaan.)






















keskiviikko 30. lokakuuta 2013

tiistai 29. lokakuuta 2013

Yes, you.



Päivä oli täydellinen. Koin positiivisuutta kaikkialla, rakastin kaikkea mitä vain keksinkin katsoa ympärilläni. Unelmoin ja loin ihania asioita, koin kiitollisuutta ja kasvatin sen määrää päässäni vain enemmän ja enemmän ajattelemalla asioita, joita elämässäni on. Tunsin oloni täydelliseksi, terveeksi, kauniiksi.

Illalla kävellessäni väsyneenä ja sateessa kotiin, juoksin kotipysäkiltä nelikaistaisen tien yli, kuten aina. Päästessäni tien toiselle puolelle, näin keskustasta tulevan bussin liikennevaloissa. Hiljaa sisimmässäni toivoin, että sinä olisit istunut siinä bussissa. Että olisitkin tehnyt nopean päätöksen, ottanut repun ja heittänyt sinne vain välttämättömimmät ja juossut pysäkille. Tullut minua vastaan.

Bussi ajoi ohi, pysäkille ei jäänyt ketään. Kävelin jo oman kadun puolella ja elättelin vielä toivoa, että seisoisit sateessa ulko-oven edessä ja käärisit sätkää. Ehkä tulit jo edellisellä bussilla?

Et ollut siellä.

Avasin ulko-oven ja kävelin portaat ylös kotiini. Vincent tervehti minua ja istuin hetken nojatuolissa tuijottaen eteeni puolipimeässä sekasotkussa. Kai tämä on parempi näin. Kaipaan ja ikävöin sinua joka hetki, mutta en osaa enää olla itsekseni. Viimeyönä näin kamalia painajaisia ja oli todella vaikeaa ylipäätään nukahtaa yksin sängyssäni, jossa usein nukut kanssani. En ollut pettynyt tai surullinen, lähinnä tajusin vain, etten voi kiinnittyä sinuun niin kovin. Luulin olevani itsenäinen ja täysin riippumaton, mutta alan kaivata sinua päivä päivältä vain enemmän ja enemmän vierelleni. Yksinäisyys tuntuu pelottavalta ja tyhjältä. Ennen yksinäisyys oli tärkeimpiä asioita elämässäni, itseisarvo, jota vaalin kaikin keinoin ja josta pidin kiinni. Ainoa asia, josta todella osasin nauttia, oli yksinäisyys, minä itse, omat ajatukset, pohdinnat ja seikkailut. Nyt täytät mieltäni yhä enemmän ja enemmän. Pidän sinusta niin kovin.

Elämä ei ole sinulle helppoa nyt, tuskin se on koskaan ollutkaan helppoa tai edes lähellä sitä. Vihdoin alan saada omaa elämääni kuntoon, toivon sinun kohdallesi samaa. Haluan ymmärtää sinua ja toivon, että tulen onnistumaan siinä vielä jonakin päivänä. En voi päästä pääsi sisään, mutta voin ja haluan ainakin yrittää tukea sinua kun olet hukassa ja täysin loppu. Olet rakas.

Lämmitän teetä ja katson Muumilaakson tarinoita, Tyrmääjäsieni on suosikkini. Kaipaan sinua ja asettelen tyynysi paikoilleen. Kyllä sinä siihen taas painat pääsi, kun ehdit ja kerkeät. Meillä on aikaa.  ♥






maanantai 28. lokakuuta 2013

Työelämältä piiloutuminen - en enää jaksa

Kävin tossa taannoin työkkärissä. Lausuntojen ja tutkintotodistuksen tutkiskelun ja pitkällisen keskustelun jälkeen tämä maailman paras työkkäritäti päätyi samaan tulokseen kuin minäkin; lähden etsimään työharjoittelupaikkaa (nykyinen nimitys työkokeilu). Vaikka minulla on nyt koulutus, en ole päässyt kiinni normaaliin rytmiin, enkä koe pystyväni lähtemään täysillä mukaan ihan tavallisille työmarkkinoille. Olen viettänyt maailman mahtavinta työttömän elämää, vapaata ja itselle uskollista löysää seikkailua. Enää en jaksa, en voi, en pysty. Mun on pakko alkaa elää normaalia elämää, että joskus saisin hankittua unelmien talon ja sen maailman ihanimman tanskandoggin.

Olin jo ajatellut erästä työpaikkaa, jonne haluaisin töihin ikääntyneiden kehitysvammaisten pariin. Soitin työpaikalle tänään ja menen tutustumaan paikkaan jo tämän viikon perjantaina! Mulla on aivan loistava fiilis tästä, koska puhetta oli jo siitäkin, milloin voisin aloittaa työt ja työpaikan johtaja ehdotti 9.12.2013! Vaikuttaa siltä, että pääsisin työharjoitteluun, jonka kautta sitten pääsen takaisin kiinni normaaliin rytmiin ja jonka jälkeen pääsen etsimään ihan oikeaa palkkatyötä. Omg mun elämä alkaa sittenkin rullata.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Blogin täysvaltainen uudistus

Kuten varmasti kaikki vakiolukijani ovat huomanneet, blogini ulkoasu on muuttunut radikaalisti. Synkästä tummanharmaasta on nyt tullut valkoinen, otsikko on täysin erilainen.

Myös blogin nimi on vaihtunut, sillä en koe enää Oksennusta kulissien takaa -nimeä omakseni. Uutena nimenä toimii Riikinkukottaren apteekkiryöstö. Minua on kutsuttu kerran riikinkukoksi. Okei, nimi saattoi siinä tilanteessa olla imarteleva, mutta nykyään saatan nähdä sen myös negatiivisena. En ole nimityksen keksijän kanssa enää tekemisissä, mutta oikeastaan voin nähdä itseni riikinkukkona (tai kukottarena), eikä se ole yhtään hullumpi kuvaus. Joskus myös suunnittelin salaa, että ryöstän apteekin ja rikastun, tai ainakin kuolen onnellisena lääkekasan keskellä. Ehkä se oli epätoivoisen pikku ihmisen viimeinen ajatus onnellisuudesta - epätoivoinen, vaikea, moraaliton ja laiton teko, joka toisi onnen. Keinotekoisen onnen ehkäpä, mutta onnea sekin kai on. Blogini on osa elämääni ja pidän tästä. Se on kuin virtuaalinen koti, joka tuo hetken onnen elämääni aina, kun päätän tänne kirjoittaa. Se onni ei sentään ole epätoivoista tai laitonta, vaikka täällä nähdäänkin välillä epätoivosta kumpuavia avunhuutoja. Riikinkukottaren apteekkiryöstö on elämässäni vallitseva preesens. Oksennusta kulissien takaa siirtyi menneeseen. Nykyään ei enää yrjötä, enkä aio hillua kulisseissa, annan itseni vihdoin alkaa loistaa kirkkaana ja rehellisenä.

Elämäni on ollut kaaos. Koin perjantain - lauantain jotain niin järkyttävää ja traumaattista, että elämänarvoni ja asenteeni itseäni ja muita kohtaan muuttui aika radikaalisti. Nyt jos koskaan on pakko tehdä asialle jotain, ennen kuin ihan oikeasti hajoan. On aika, eiks vaan.

Alla toinen tämän päivän postaus!

Dyykkauspaskaa

Meikä on hamsteri ja ikuinen romun kerääjä, kirppishullu ja roskisdyykkari.

Ajattelin, että voisin esitellä roskiksista kaivelemaani rojua ja maasta löytämiäni pikku ''aarteita''. Kaikella ei ole minulle oikeeta merkitystä tai en ole keksinyt niille mitään käyttöä, mutta olen silti päättänyt pitää ne.

Roinaa on paljon lisää, mutta ne ovat joko kadonneet tai olen antanut ne pois. Tässä kuitenkin tämänhetkisiä tavaroita, joita olen löytänyt maasta tai dyykannut roskiksesta.

Vaaka on on oman pihani roskiksesta, samoin kattila, joka toimii sipulikippona. Henkareita on lisää kuin kolme ja ne ovat käytössä. Silitysrauta löytyi pahvilaatikosta ulko-oven edestä, laatikon päällä luki ''saa ottaa''. Kori löytyi roskiksesta ja samassa kuvassa näkyvä pullo löytyi bussipysäkiltä. Lapaset keräsin maasta viimetalvena ja nojatuolin olen dyykannut roskalavalta asuessani edellisessä asunnossani. Ostoskorin nappasin kaupan pihasta ja uudehkon pyykkitelineen olen myös dyykannut, samoin kaljakärryt ja joulupallot + muut sälät. Lacosten kengän, heijastimet, ruuvimeisselin, sormuksen ja aurinkolasit löysin maasta. Sain M:ltä pinkin tupperwaren pullon, mutta se katosi. Onneksi löysin maasta uuden pullon ollessani lenkillä.

Olen myös keräillyt tuoppeja keskustasta ja dyykannut joitain sanomalehtiä ja muuttolaatikoiksi sopivia pahvilaatikoita yms.

Kierrätys kannattaa! Näistäkin tavaroista suurin osa olisi päätynyt kaatopaikalle, ellen olisi ottanut niitä mukaani.














lauantai 26. lokakuuta 2013

Viidenkymmenen tunnin egokuolema

Olin enää vain tyhjä kuori. Sisällä kaikui. Kun katsoin peiliin, en nähnyt itseäni, en minua, ainoastaan Liinan. Liinan, jonka kaikki muutkin näkevät. Ilman tietoa tai tajua omasta itsestä, ilman mitään käryä mistään, mitä sisällä mahdollisesti olisi edes joskus tapahtunut. En saannut kiinni minuudesta, se oli täysin tyhjä. Sitä ei ollut. Se oli kuollut.

Täydellinen, helvetin pitkän, mustan ja tuskaisen yön painajainen, kävi toteen. En löytänyt enää itseäni, koin itseni vieraaksi. En pystynyt tuntemaan oikein mitään tunteita, mutta silti koko ajan tuntui pahalta ja ahdistavalta, sattui, pelotti. Verisuonet pullottivat käsissä ja jaloissa. Oli lämmin, mutta joka paikkaa pakotti, tärisytti, vapisin. En päässyt kiinni edes minkäänlaiseen muistoon siitä, mitä sisälläni oli joskus ollut ja mitä sinne kuului. Olen Liina. Mutta kuka se Liina sitten on? Millainen ihminen se Liina on, oli?

Nenää kylmäsi, oli pakko lämmittää välillä. Kunpa painajainen jo loppuisi. Mutta ei se lopu. Olen mieleni syvimmässä kolkassa, mä menetän järkeni. Kadotin jo oman itseni, muutuin täysin tyhjäksi, en osaa enää tuntea. Kohta järkikin lähtee, pää flippaa lopullisesti. Pitää vain kestää, tehdä olosta mukava, kunnes se katoaa pois. Mutta vielä on jäljellä tätä ultimaattista paskanjauhantaa mun psyykeessä. Päätä särkee. Mä haluan pois. En saa mitään otetta siihen, kuka olen. Tiedostan, tämä on Liinan koti, tämä on Liinan sänky, minä olen Liina. Mutta missä on minuuteni? Missä on ego, itsetuntoni? Sitä ei enää ole! On Liina. Minä olen tyhjä ruumis, tyhjää täynnä.

Minä hajosin. Menin tuhannen pirstaleiksi. Ja mun olo ei ole koskaan ollut niin yksinäinen, näin yksinäinen. Miten kasaan itseni kokoon? Miten korjaan mieleni ja kasvatan uuden minuuden siitä pikku murenasta, jonka sain kahmittua takaisin? Mä olen hukassa. Surullinen. Niin yksin.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Not much to say today













                                                                                                                                                                                                                                                             




                                                                                                               


Joskus vain tuntuu, ettei eläisi omaa elämäänsä lainkaan.

Vaikka minähän olen aina
ihan vain minä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

On syksy. Taas.

Neljäs syksy.

Ja mä en oo yksin, en tietenkään ole.
Koska on syksy.

Enää kuukausi + yksi päivä,
silloin on mun epäonnen päivä.

Mä pelkään. 

Älä tee sitä tänä vuonna, ethän. Älä anna mun olla maailman onnellisin ihminen.

Ja ota sitä multa pois, taas.

Miten ihmeessä meen aina siihen samaan halpaan?

Joka vitun vuosi mä kusen kaiken ja sit se päättyy kusisesti,
jo seuraavana keväänä!

Pahinta tässä on se....





..et mä ihan oikeasti rakastin jokaista heistä.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kuula.



Beibi saan mä olla sun hauva?
Kieriä lattialla kuin hullu
Ja silti paijaat vaik oisin ollu hölmö ja ihan mahdoton!



Eka nuolasen kuolemaa, sitten suolasta Tuonelaa.
Sit huominen juominen ei nappaakaan, ku kuosausta jaksaa vaan.


Laitetaan osaltani maailma pakettiin. Niitataan kii, viedään verkkokellariin.
Ruuvataan tähtöset taivaankannesta. Todetaan pulssin poissaolo ranteessa.

Vauvasta ei tullu pressaa vaan kilipää, vauhtisokee piripää langalla kiristää.


Onko äiti? Täällä poikasi, revolveri ohimollani.
Siirrä tonni tililleni tai teen pahaa itselleni!




Polttelen keskiyöllä tupakkaa, ku ei unta tupaan taas saa.
Perkele korvanlehdel supattaa. Ei anna mun nukahtaa.
Katkerii kirjeitä amfetamiinille, ennenku päästää kliiniltä siiville.
Pupillini tiimalasit, isä kuolee, kun tekee perkeleelle huoneen suoneen.
Nyt tarhan pihal pelikortit jaettu, ja kaksyt yli neljä muut lapset haettuja.
Äidin syliin yhä tarhanpihal odotan. 

Äiti, sä oot kakskyt vuotta myöhässä.

Henkisesti persauki ollaan. Perkele koittaa jollain jallittaa.

Ikuisen vapun aukiolla dollarit vaihtaa omistajaa.
Ja faija opetti jo muksusta: Moraali on rikkaiden luksusta.

Ei pidä itestään liikoi luulla.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Okei mitä täällä tapahtuu?

Juuri nyt haluaisin olla se Google Mapsin sairaan suuri käsi ja napata sen yhden palikan päästä kiinni ja pudottaa se jonnekkin keskelle ei mitään.

Perään voisin heittää vaikkapa flyygelin.

Stay another day with me, share another night


Life is like a boat in a bottle
Try to sail, you can't with no air
Day by day it only gets harder
Try to scream but nobody cares

Through the glass you see the same faces
Hear their voices fade like a drone
When your life's a boat in a bottle
You're surrounded drifting alone

Don't leave me now
Stay another day with me

When you're sad and no one knows it
I'll send you black roses
When your heart's dark and frozen
I will send you black roses

Far away we wait for each other
I'm still on that road to nowhere
Kiss yourself for me in the mirror
Tie a black rose into your hair

Don't lose your faith
Share another night with me

torstai 17. lokakuuta 2013

M:n syntymäpäivälahja

Heippa vaan kaikille taas. 

Yhtenä mahtava päivänä päätin, että annan yhdelle tärkeimmistä ystävistäni lahjaksi polkupyörän. En minkä tahansa polkupyörän, vaan maailman räjähtäneimmän Tunturin. Ajattelin, että kuka tahansa osaa korjata polkupyörän, en osannut aavistaakaan, millainen samperin semperin soppa siitäkin syntyis!

Otin kuvia oikeastaan koko projektin ajan, mutta osa kuvista tuhoutui kun kohtelin muistikorttiani väärin. Kuvia on oikeastaan vaan alkuvaiheista ja valmiista pyörästä ''paketissa''. Kerron kuitenkin, mitä kaikkea jouduin pyörälle tekemään.

Aluksi raahatessani pyöränrotiskon pihaani, olin todella toiveikas. Päätin, että pyörästä tulee keltainen ja M saa sen lahjaksi syntymäpäivänään ja koristelen sen ja korjaan sen täysin ja niin edelleen. Jooh.. Mulla oli kaks työkalua lainassa M:ltä, joiden turvin jouduin irrottamaan kaikki osat, mitä nyt piti saadakin irti. Takapyörää en lähtenyt irrottamaan, joten rungon maalaaminen ja teippaaminen oli lopulta aika tuskaa, eikä onnistunutkaan täydellisesti. Jouduin paikkaamaan maalia myöhemmin, eikä jäljestä tullut täysin toivotunlaista, mutta lopputulokseen olen kokonaisuudessaan kuitenkin ihan tyytyväinen.















Eli mitä pyörälle tehtiin?

- Poistin ihan aluksi etulokasuojan, joka oli jäänyt jumiin etupyörään. Poisto oli väkivaltainen, eikä lokasuojasta ollut enää lokasuojaksi.

- Poistin satulan. Siitä ei kyllä valitettavasti ole kuvaa ja heitin sen jo kaatopaikkajätteeseen. :S Mutta se oli sellanen vanhanmallinen ''nahka''penkki, missä natisevat jouset. Just sellanen kivikova, missä hanuri kipeytyy jo kymmenessä minuutissa.

- Revin irti ton ihme heijastinviirin, joka oli kiinni tavaratelineessä.

- Revin irti myös takalampun/kissansilmän, sekä edessä olevan dynamolampun dynamon, koska sitä ei voitu korjata. Lampun jätin koristeeksi, sillä se on kaunis. Ylimääräiset johdotkin saivat lähteä.

- Irrotin ketjusuojuksen, koska se piti maalata.

- Teippasin kaikki osat, joita ei maalata. (TUSKAA!! Koska Pirkka -maalarinteippi on ihan täyttä paskaa.)

- Pyörä hiottiin, jotta akryylispraymaali tarttuisi metalliin.

- Maalasin hiotun rungon! Maalia meni vähän ohi maahan sekä osiin, joihin ei olisi pitänyt. Hioin ja putsasin näitä kohtia jälkikäteen.

- Maalauksen jälkeen annoin pyörän kuivua pari päivää, minkä jälkeen laitoin etupyörän takaisin paikoilleen ja kävin Teboililla laittamassa tyhjentyneisiin renkaisiin lisää ilmaa.

- Revin noi valkoset kumijutut irti siitä tavaratelineestä, koska ne oli rumat ja kuluneet.

- Koristelin lamppua ja takalokasuojusta muovisilla timanttitarroilla sekä liimasin soittokellon päälle koristeeksi vihreän napin, jonka maalasin blingiksi kynsilakalla.

- Aloin tuunaamaan ketjusuojusta, vaikka alkuperäinen idea olikin aika perseestä. Ketjusuojus piti pestä, hioa ja maalata. Maalasin sen aluksi liilaksi, samoin kädenpidikkeet. Tajusin, että väriyhdistelmä oli kamala ja päädyin lopulta maalaamaan kummatkin vihreällä. Koristelin ketjusuojuksen vielä oransseilla napeilla ja siitä tuli aika hauska!

- Kävin hakemassa Prismasta uuden satulan ja asensin sen paikoilleen.

- Mun piti ostaa myös lakkaa, joka olisi tullut maalien päälle, mutta sitä en yksinkertaisesti löytänyt ja aika loppui kesken. Ei se mattaväri toistaiseksi olekaan niin paha.

- Lopuksi vaan yleistä viimeistelyä, osien vääntämistä suoraan, ketjusuojuksen kiinnittäminen takaisin jne..

Ja tässä lopputulos:











Hyvää 22v. syntymäpäivää M!