Aw! Sain Viimalta tänään lahjan! Ja se kävi tuomassa sen ihan kotiovelle ja sitten olin vessassa ja mua pelotti avaa ovee ja Viima kerkes jo lähtee pois!
Postiluukkuun kolahti pienen pöllön kuljettama ruskea paketti, jossa oli toivomani mustat säärystimet ( !! ) ja ihana enkeliheijastin! Rakastan enkeleitä. Kiitos Viima!
Olen myös alkanut jo kirjoitella joulukortteja ja suunnitella äidin ja muiden lahjaa. Laatikot askartelin itse jo syyskuussa Venlan kanssa.
Elämäni tärkein mies on tietysti oma isäni. Miksei hän soittele minulle useammin? Miksei hän pyydä minua kylään, vaikka on kulunut jo niin paljon aikaa? Onko hän vain niin uppoutunut kaikenmaailman nikkarointiin ja tavoilleen uskolliseen työntekoon, ettei muista omaa hömpsöttelevää tytärtään täällä Turussa?
Haluaisin olla parempi tytär, mutta en osaa olla tämän kummoisempi..
Olemme fyysisesti hauraita, sillä älyllinen kapasiteettimme on niin valtava, että se kompensoi fyysistä pienuuttamme.
Kaikissa asioissa, tilanteissa ja tapahtumissa on olemassa se yksi pieni ''vitsitekijä'', huono puoli, juju tai jokin pieni heikko kohta. Kaikkea ei voi saada missään asiassa.
Olen käyttänyt hampunhenkeä väärin. Nousu, nousu ja nousu on huono. Pitäisi antaa nousun tulla ja mennä, jotta osaisin alkaa vastaanottaa viestejä tulkilta minun ja maailmankaikkeuden välillä.
Hampunhenki on ollut minulle lempeä, vaikka olenkin tehnyt väärin ja ylpistynyt sen edessä. Nyt tiedän, että se potkaisee aina takaisin, ellen osaa kunnioittaa. Potku tuli jo aikaisemmin, nyt sain upota siihen rakkauteen, jota universaali mieli itsessään on. Vähän minua silti piti näpäyttää, mutta kasvoin! Kasvoin lähemmäksi omaa mittaani.
Olen kirja. Nimenomaan ne tapahtumat ja maisemat sivujen ja tekstien takana. Olen tarina, mutta ennenkaikkea kirja.
Tiedän, että kehossani on tieto ja muisti siitä, kuinka kävellä, hengittää, syödä, juoda, nukkua, seistä ja istua. Voin vihdoinkin alkaa luottaa itseeni ja siihen, että elän siitä huolimattakin, vaikka antaisin psyykkisen kapasiteettini välillä täysin toisiin tehtäviin. On kuormittavaa keskittyä fyysisen kehon ylläpitoon samalla kun vastaanottaa tietoa maailmankaikkeudelta. Kroppani kyllä kykenee pitämään itsensä hengissä mielen matkoistani huolimatta.
Tietoisuuden on välillä kasvettava, jotta päässämme olevat asiat saavat tilaa järjestäytyä uudelleen. Hampunhenki toimii tulkkina tuoden universaalista älystä palasia keskeneräisiin ja rikkonaisiin ajatusketjuihin. Kun mieli taas kutistuu, asiat ovat järjestäytyneet uuteen muotoon ja ymmärryksemme on syvempi ja tarkempi.
Viikonloppuna olin keskellä metsää outojen ja uusien ihmisten kanssa. Kivaa!
Mä en oikeen osaa sanoa, mihin olen menossa koulun ja töiden suhteen. Välillä ne jutut ahdistaa, välillä vaan työnnän ne pois mielestä. Mulla on useimmiten niin sulkeutunut olo, etten halua pohtia niitä asioita ollenkaan. Nyt kun tuntuu niin onnelliselta ja iloiselta, en haluaisi millään pilata mun ihanaa rakkautta ja onnea kaikkea kohtaan sillä, että alkaisin huolestumaan taas. Tunnen olevani itse rakkaus! Vitut muusta.
Joskus teen pahoja asioita ja alan miettimään, pitääkö mun jotenkin hyvittää ne teot. Tässä puhun nyt siis siitä, että varastelen kuppeja, laseja tai lusikoita kahviloista ja baareista esimerkiksi. Musta tuntuu, että se on väärin, koska mulle on opetettu, että varastaminen on väärin. Tottakai se on väärin, koska jokainen tavara on maksanut omistajalleen rahaa ja se yksi pieni lusikkakin on jonkun toisen omaisuutta. Toisaalta en haluaisi tuntea pahaa oloa, sillä alan aina ajatella niiden lasien ja lusikoiden suurta määrää. Eihän se mihinkään silti oikeuta, koska jos jokainen nappaisi käytön jälkeen kupin takataskuun niin ei niitä kahvikuppeja enää olisi. Oltaisiin kuin pikaruokaravintolat, kaikki astiat kertakäyttöistä paskaa. Mua kalvaa jokaisen ottamani kupin tai lusikan jälkeen ja monet niistä kupeista onkin mennyt rikki, hyvä niin!
Tänään istuin bussissa ja yhden pysäkin kohdalla mun hengitys melkein pysähtyi ja varmasti kasvoni olivat kalpeat kuin lakana, sillä! Sisään astui eräs ihminen, joka palautti mieleen erään yhteisen ''ystävämme''. En voinut tehdä oikeen mitään siinä tilanteessa, istuin vain kännykkä kädessä ja toivoin, ettei tämä ihminen katsoisi taakseen. Jos hän olisi nähnyt minut, olisi joku hiljainen ja puhumaton helvetti ollut irti välittömästi. Mun kurkkua kuristi. Mua alkoi vituttaa sen ihmisen näkeminen. Se palautti mieleeni kaikki ne asiat, jotka olen koittanut työntää johonkin menneeseen, pahaan uneen.
Kun tilanne ratkesi ja pääsin Viiman kotiin, aloin miettimään, olinko oikeasti tehnyt vääriä valintoja. Jos olen, miksei musta aidosti tunnu siltä? Koitanko vaan yrittää peittää jtn keinotekoista syyllisyyttä, jonka tämä bussiin tulleen ihmisen ystävä minulle syyti? Mä en ihan totta halua tuntea syyllisyyttä. Mutta siltikään en ymmärrä, että tää paska olo seuraa mua päivästä toiseen, mikäli vahingossa alan sitä miettimään. En mä ole paha ihminen.
Maailmaa seuraillessani olen tullut huomanneeksi, kuinka ihanilta ja hauskoilta toiset ihmiset näyttävät. Olin tänään yksin kirpputorilla ja tavaroiden lisäksi katselin muita ihmisiä. Yhdessä hyllyvälissä ohitseni käveli pitkä, parrakas mies, jolla oli ruudullinen villapaita ja jokin hassu hattu. Hän näytti aivan merimieheltä! Meinasin jopa hypätä hänen peräänsä kysyäkseni, mahtaako hän oikeasti olla merimies. En kuitenkaan uskaltanut tehdä niin, mutta hymisin itsekseni hänen peräänsä. Merimiehet on hauskoja.
Olin pitkään kaupungilla ja mulla oli tosi hyvä olo itseeni ja elämääni. Käväisin iltapäivällä Lady Line -kuntokeskuksessa lunastamassa lahjakortin, jonka voitin jossain arvonnassa. En tosissaan mene sinne kuntoilemaan! Paikka näytti just sellaselta rikkaiden bisnesnaisten kuntosalilta. Hinnatki oli ihan hirveitä! Kotona tein linssikeiton ja aloin siivoamaan huomista pullanleipomispäivää varten.
Ihana päivä! Ja huomenna tapahtuu tosi tosi ihania juttuja, koska meillä on se pullapäivä ja ihiihihihiii!
Löysin stockmannilta maailman suloisimman pikkutytön jouluasun! Siihen kuuluu lumenvalkoinen, karvainen bolero/takki ja punainen juhlamekko. Voisin katsella tota asua tuntikausia, se vaan miellyttää mun silmää aivan uskomattoman paljon. Rakastan punaista ja valkoista yhdistettynä toisiinsa, ei sille mitään mahda.
Mahtaa tulla hyvää jälkeä, kun kirjoituskin sujuu noin moiteettomasti ja hintakin aivan paikallaan hiustenleikkuusta ylipäätään. <<<<
Aamu nousi, heräsi katsoi minuun hymyillen.
Mulla oli tänään taas aika jännä päivä. Aamulla koomasin kotona ja hilluin yöpaidassa koko aamun, koska kahvi oli loppunut, enkä saanut itseäni käyntiin millään. On niin kamalaa huomata oma riippuvuutensa noinkin turhaan asiaan kuin kahvi.
Tapasin taas Viimaa keskustassa ja pakko myöntää, että se oli ihanaa taas kerran. Olen tosi iloinen meidän uudesta, paremmasta ja värikkäämmästä ystävyydestä. Meillä oli joskus tosi vaikeita aikoja, mutta ollaan päästy niiden yli ja tuntuu, että elämä on muutenkin niin paljon erilaista nykyään, ettei sovi edes verrata entisiä ja nykyisiä aikoja keskenään. Me ollaan nyt merirosvoja!
Lähdin keskustaan kahden aikaan ja mun oli tarkoitus ostaa uusi xbox360 -peli, jonka sitten löysinkin. (ei tosin vielä tunnu miltään jättimenestykseltä kun sitä pelasin illalla) En oikeen muista, oliko mulla jotain muita syitä lähteä taas keskustaan, mutta lähdin iloiten! Olen alkanut seikkailemaan taas, etsimään uusia paikkoja ja tapaamaan ihmisiä. Haluan vaan tehdä itseni ja muut onnelliseksi, olla hieman hullu, lapsi tässä liian nopeasti vanhenevassa ruumiissa. Olen onnellinen, en koe olevani niin yksinäinen kuin joskus olin. Olen alkanut tajuamaan tätä systeemiä ja näitä kiemuroita, olen alkanut ymmärtää ihmisiä ja elämää.
Mun tunteilla ja ajatuksilla ei ole mitään säännönmukaisuutta, ei mitään rajaa eikä mitään järkeä. Ne vaan tulee ja menee, ja vaikka luulenkin jonkun asian pysyvän jonkinlaisena tai muuttumattomana, niin usein ne silti muuttuilee, vaikken edes haluaisi. On vaan pakko sanoa, että mun sydämessä on tosi iloisia ajatuksia juuri nyt. Mä haluaisin vain sellaisen.. kevyen, pienen pienen onnen.
Perustettiin facebook-ryhmä tylsistyneille Turkulaisille. Torstaina on pullapäivä! Leivotaan pullaa ja jaetaan niitä sitten ihmisille. Ihanaa! : ) Haluan hämmentää ihmisiä oikein urakalla, mulla on vaan sellainen vaihe.
Olen päättänyt saada onnen! Torstai, tule jo! Haluan nähdä ne yhdet kasvot taas, muulla ei väliä!
Jokainen vaihe tulee päätökseen joskus. Mun on oikeesti aika alottaa tekemään muita asioita! En voi odotella elämääni läpi sitä, että onko mulle tilaa sun elämässäs vai ei!
Luulinasioiden olevan jo selvät sulle!
''Anna anteeksi ne kaikki sanat, sanotut ja sanomattomat.
Viikonloppuna tapahtui oikeasti kummia. Oltiin Viiman kanssa ensin perjantaina päiväkaljoilla Koulussa, jonka aikana päätettiin jatkaa juhlia illalla menemällä baariin. Yhdeksän maissa tavattiin toisemme tuomiokirkon edessä, juotiin punkkua suoraan pullosta ja poltettiin tosi monta tupakkaa.
Päädyttiin Suxesiin ja olin tosi iloinen siitä, että mentiin juuri sinne. En oo käynyt suksessa pitkään aikaan ja tuntui tosi kivalta mennä sinne, nähdä se paikka taas ja tuntea olevansa tosi homo. Puhuttiin Viiman kanssa tosi hyviä asioita, niinkuin ollaan puhuttu tässä lähiaikoina muutenkin. Olen paljon ajatellut omaa identiteettiäni ja sitä, miksi ihmissuhteet menee päin persettä. Kyse on oikeasti vain siitä, etten osaa tai pysty olla vain oma itseni, juuri tällainen kuin olen! Haluan miellyttää muita jatkuvasti ja pyytelen anteeksi jopa olemassaoloani. Kuvittelen ihmisten haluavan multa tiettyjä asioita ja teen kaikkeni ollakseni sellainen kuin kuvittelen ihmisten haluavan. On vaan niin pirun vaikeaa tajuta, että ihmiset todennäköisesti eivät edes halua niitä asioita multa. Ja yritän miellyttää ja tehdä kaikkeni aina! Ei! Ei sen kuulu mennä niin! Viima rohkaisi mua ihan uskomattoman paljon kaikilla sanomisillaan, ja tajusin oikeasti ekaa kertaa pitkään aikaan todella sen, ettei kaikkia voi miellyttää ja kaikki eivät musta tykkää kuitenkaan. Ja aina on niitä ihmisiä, jotka rakastaa mua vikoineni ja vittumaisine piirteineni, joten turha nuolla persettä yhtään keneltäkään.
Suksessa tajusin myös, että jumitan paikallani yhden ihmisen kanssa. Aloin ajatella, että mun on pakko saada jatkaa mun elämääni vain, ei tästä tule mitään tällä tavoin. Joskus rakkaus ei vaan riitä kun on kaikkea muuta, ja kyllä mä uskon sen ihmisen ymmärtävän mua. Ehkä me vielä seikkaillaan ja pelataan sitä x-boxia, kuka tietää. Mutta nyt musta vaan alkaa tuntua, etten mäkään pysty tähän.. tulevaisuus on liian arvaamaton odoteltavaksi.
Suksen jälkeen olin aika humalassa ja tavattiin kadulla joukko pieniä ihmisiä. (Okei, ei ne nyt mitenkään yhtään sen pienempiä olleet kuin mekään.) Pyörittiin keskustassa ja lähdin näiden ihmeihmisten mukaan. Tunsin oloni niin onnelliseksi kaikesta! Kaikki tuntui niin kivoilta mua kohtaan! Koitettiin päästä joihinkin baareihin, mutta päätettiin lopulta lähteä kävelemään mun kotiin. Sekin oli ihan hullua, olin viemässä ihan randomeja ihmisiä mun luokse ja silti se tuntui niin niin kivalta. Viima oli kadonnut keskustaan, mutta tuli mun luo myöhemmin yöllä kuitenkin. Tyyppien kyyti jotenkin kusi ja ne jäi yöksi.
Se oli pitkään aikaan hauskin ja ihanin vuorokausi, mitä mulla on ollut. Sekalaisia ihmisiä kasassa meillä ja juteltiin ja poltettiin vähän vesipiippua. Aamulla Viima leipoi suklaakakkuakin meille kaikille! Haha, mua naurattaa edelleen. Tuntuu niin kivalta, saatiin uusia ystäviä. Jotenki palikat loksahti paikalleen.
Sossupummina olossa vituttaa eniten se, että on kokoajan toisten armoilla. Olen nyt odottanut rahojani 13 päivää, ja rahatta olen ollut käytännössä yhtä pitkän aikaa. Vuokra piti maksaa jo! Mulla on puhelinlasku! Pitäs ruokaa saada! Tilillä on vähän päälle kolme euroa. Mua ottaa niin palloon! Tänään niiden piti tulla, mutta ei ne vielä näkyneet tilillä. Jos ne ei tule tänään niin huomenna uusi yritys. Jumalauta.
Eilen illalla oli taas ihan liikaa mietittävää pienessä päässäni. Sängyssä makaaminen on niin karua kun ajatukset hyökkäävät kimppuun heti kun sulkee valon ja asettuu ihanasti nukkumaan. Siinä kohtaa pään pitäisi tyhjetä, ei täyttyä.
Käväisin kahvilla keskustassa ja tulin takaisin kotiin syömään. Sitten kun olen syönyt, lähden varmaan takaisin ulos hillumaan. Ilma on kylmä ja sumuinen, just niinku minäkin välillä. Kaukaa ihana, läheltä hyytävä. Haha! No ei vais. Pakko sinne on kuitenkin mennä takaisin, haluan nähdä maailmaa tänään. Haluan olla ihanasti itseni kanssa. On runo olo.
Haluan elämäni takaisin. Aion ottaa siitä kiinni heti kun sen löydän.
Voisin humaltua joka ilta, tanssia kuin en olisi ikinä aikasemmin kuullut musiikkia ja sekoilla kuin koira pallomeressä. Elämä on lyhyt, kaikki asiat täytyy tehdä. Meille on annettu vapaa tahto, jotta voisimme itse päättää. Minulla on vapaus valita, valinnanvapaus.
Okei, vapauteen liittyy myös vastuu ja se onkin kaiken kääntöpuoli. En minä tiedä, olenko ollut vastuullinen tai tulenko koskaan olemaan edes! Otan vastuun kyllä useimmista asioista mutta mutta.. Joskus se vain unohtuu. Olen taas tullut näiden valintojen eteen, v*ttu sentään, miksen pitänyt itseäni kaukana tästä ongelmasta? Tämä on juurikin tämä ongelma, joka on tutumpi kuin oma käsilaukkuni. Olen kirjoittanut tästä tilanteesta sivukaupalla tekstiä ahdistuksessani ja koittanut löytää ratkaisun. Viime kerralla kaikki kusi, en enää osannut valita ja valitsin vahingossa väärin. Tällä kertaa tuntuu, että en edes haluaisi valita. En halua mokata enää uudestaan.
Käsi kaulalla, väärällä puolella... unohdan hengittää.
Miksi on luotu näin monimöykyräinen luonne? Isketty vastakohtia vastakohtien perään samaan persoonaan, juupas eipäs, kylmä kuuma. Haluan kaiken enkä halua oikein mitään, suutun mutta olen erittäin leppynyt, kokeilen jokaista, vaikka tiedän jo, minkä tulen valitsemaan. Teen pahaa, pyydän anteeksi. Satutan, koitan parantaa ja mikä pahinta, jätän huomiotta enkä tee enää mitään.
Suorinta tietä sinne, mitä sisimmässäni ajattelen. Nyt täytyy vain juosta silmät kiinni, ei saa hairahtua yhdellekkään harhapolulle, ei yhteenkään vieraaseen taloon. Jätän kukat maahan ja tähdet taivaalle. Olen tulossa! Odota vain, en hairahdu, en hairahdu!
Rajojani vasten ulkopuolella lepää jokin pehmeä kerros
ihanan lämmin, kuin turkki. Siinä makaan.
Rajojeni tällä puolen täysi minä
vaikkakin vajaa sielu olen.
Kylmänä ja kuumana itseni tunnen,
näkyvänä ja näkymättömänä.
Rajallani viisi porttia auki läpi vuorokauden;
aistit.
Näistä porteista kulkee sisään ja ulos tämä maailma.
Kuudes portti välillä raollaan, mutta liian usein
lukkoon laitettu. Saisinko senkin aukeamaan?
Olen rajojeni molemminpuolisen
kokemuksen suhde.
Rajani on herkkä ja kovin muuttuvainen.
Joskus siihen saa nojata jotain muutakin
kuin vain se, minkä itse valitsen.
Jonkun toisen raja minun rajallani.
Toisen aistit minun aistejani vasten.
Porteista pääsee silloin enemmän
sisään ja ulos näkyvää ja näkymätöntä.
