Päänräjähdys

Viikonloppuna tapahtui oikeasti kummia. Oltiin Viiman kanssa ensin perjantaina päiväkaljoilla Koulussa, jonka aikana päätettiin jatkaa juhlia illalla menemällä baariin. Yhdeksän maissa tavattiin toisemme tuomiokirkon edessä, juotiin punkkua suoraan pullosta ja poltettiin tosi monta tupakkaa. 

Päädyttiin Suxesiin ja olin tosi iloinen siitä, että mentiin juuri sinne. En oo käynyt suksessa pitkään aikaan ja tuntui tosi kivalta mennä sinne, nähdä se paikka taas ja tuntea olevansa tosi homo. Puhuttiin Viiman kanssa tosi hyviä asioita, niinkuin ollaan puhuttu tässä lähiaikoina muutenkin. Olen paljon ajatellut omaa identiteettiäni ja sitä, miksi ihmissuhteet menee päin persettä. Kyse on oikeasti vain siitä, etten osaa tai pysty olla vain oma itseni, juuri tällainen kuin olen! Haluan miellyttää muita jatkuvasti ja pyytelen anteeksi jopa olemassaoloani. Kuvittelen ihmisten haluavan multa tiettyjä asioita ja teen kaikkeni ollakseni sellainen kuin kuvittelen ihmisten haluavan. On vaan niin pirun vaikeaa tajuta, että ihmiset todennäköisesti eivät edes halua niitä asioita multa. Ja yritän miellyttää ja tehdä kaikkeni aina! Ei! Ei sen kuulu mennä niin! Viima rohkaisi mua ihan uskomattoman paljon kaikilla sanomisillaan, ja tajusin oikeasti ekaa kertaa pitkään aikaan todella sen, ettei kaikkia voi miellyttää ja kaikki eivät musta tykkää kuitenkaan. Ja aina on niitä ihmisiä, jotka rakastaa mua vikoineni ja vittumaisine piirteineni, joten turha nuolla persettä yhtään keneltäkään. 

Suksessa tajusin myös, että jumitan paikallani yhden ihmisen kanssa. Aloin ajatella, että mun on pakko saada jatkaa mun elämääni vain, ei tästä tule mitään tällä tavoin. Joskus rakkaus ei vaan riitä kun on kaikkea muuta, ja kyllä mä uskon sen ihmisen ymmärtävän mua. Ehkä me vielä seikkaillaan ja pelataan sitä x-boxia, kuka tietää. Mutta nyt musta vaan alkaa tuntua, etten mäkään pysty tähän.. tulevaisuus on liian arvaamaton odoteltavaksi. 

Suksen jälkeen olin aika humalassa ja tavattiin kadulla joukko pieniä ihmisiä. (Okei, ei ne nyt mitenkään yhtään sen pienempiä olleet kuin mekään.) Pyörittiin keskustassa ja lähdin näiden ihmeihmisten mukaan. Tunsin oloni niin onnelliseksi kaikesta! Kaikki tuntui niin kivoilta mua kohtaan! Koitettiin päästä joihinkin baareihin, mutta päätettiin lopulta lähteä kävelemään mun kotiin. Sekin oli ihan hullua, olin viemässä ihan randomeja ihmisiä mun luokse ja silti se tuntui niin niin kivalta. Viima oli kadonnut keskustaan, mutta tuli mun luo myöhemmin yöllä kuitenkin. Tyyppien kyyti jotenkin kusi ja ne jäi yöksi. 

Se oli pitkään aikaan hauskin ja ihanin vuorokausi, mitä mulla on ollut. Sekalaisia ihmisiä kasassa meillä  ja juteltiin ja poltettiin vähän vesipiippua. Aamulla Viima leipoi suklaakakkuakin meille kaikille! Haha, mua naurattaa edelleen. Tuntuu niin kivalta, saatiin uusia ystäviä. Jotenki palikat loksahti paikalleen.

Kiitos kaikesta. Rakastan teitä kaikkia! <3 div="div">

Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni. Sinä saatat olla juuri se, joka sattumalta minut pelastaa meteoriitin alta.