Viikonloppuna olin keskellä metsää outojen ja uusien ihmisten kanssa. Kivaa!
Mä en oikeen osaa sanoa, mihin olen menossa koulun ja töiden suhteen. Välillä ne jutut ahdistaa, välillä vaan työnnän ne pois mielestä. Mulla on useimmiten niin sulkeutunut olo, etten halua pohtia niitä asioita ollenkaan. Nyt kun tuntuu niin onnelliselta ja iloiselta, en haluaisi millään pilata mun ihanaa rakkautta ja onnea kaikkea kohtaan sillä, että alkaisin huolestumaan taas. Tunnen olevani itse rakkaus! Vitut muusta.
Joskus teen pahoja asioita ja alan miettimään, pitääkö mun jotenkin hyvittää ne teot. Tässä puhun nyt siis siitä, että varastelen kuppeja, laseja tai lusikoita kahviloista ja baareista esimerkiksi. Musta tuntuu, että se on väärin, koska mulle on opetettu, että varastaminen on väärin. Tottakai se on väärin, koska jokainen tavara on maksanut omistajalleen rahaa ja se yksi pieni lusikkakin on jonkun toisen omaisuutta. Toisaalta en haluaisi tuntea pahaa oloa, sillä alan aina ajatella niiden lasien ja lusikoiden suurta määrää. Eihän se mihinkään silti oikeuta, koska jos jokainen nappaisi käytön jälkeen kupin takataskuun niin ei niitä kahvikuppeja enää olisi. Oltaisiin kuin pikaruokaravintolat, kaikki astiat kertakäyttöistä paskaa. Mua kalvaa jokaisen ottamani kupin tai lusikan jälkeen ja monet niistä kupeista onkin mennyt rikki, hyvä niin!
Tänään istuin bussissa ja yhden pysäkin kohdalla mun hengitys melkein pysähtyi ja varmasti kasvoni olivat kalpeat kuin lakana, sillä! Sisään astui eräs ihminen, joka palautti mieleen erään yhteisen ''ystävämme''. En voinut tehdä oikeen mitään siinä tilanteessa, istuin vain kännykkä kädessä ja toivoin, ettei tämä ihminen katsoisi taakseen. Jos hän olisi nähnyt minut, olisi joku hiljainen ja puhumaton helvetti ollut irti välittömästi. Mun kurkkua kuristi. Mua alkoi vituttaa sen ihmisen näkeminen. Se palautti mieleeni kaikki ne asiat, jotka olen koittanut työntää johonkin menneeseen, pahaan uneen.
Kun tilanne ratkesi ja pääsin Viiman kotiin, aloin miettimään, olinko oikeasti tehnyt vääriä valintoja. Jos olen, miksei musta aidosti tunnu siltä? Koitanko vaan yrittää peittää jtn keinotekoista syyllisyyttä, jonka tämä bussiin tulleen ihmisen ystävä minulle syyti? Mä en ihan totta halua tuntea syyllisyyttä. Mutta siltikään en ymmärrä, että tää paska olo seuraa mua päivästä toiseen, mikäli vahingossa alan sitä miettimään. En mä ole paha ihminen.
Eka Rihannan biisi, joka saa mut tuntemaan jtn!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.