Öhöhöhö. Hipit, te pilaatte kaiken.

Ai miksi muka? No mä vähän valehtelin!

Perhe

Mulla on suunnitelmissa tehdä uudet rastat villasta. Minulla on jopa henkilö, joka lupasi ne laittaa. ;) Rakkaani. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kohta tulee rahaa. Olin aika perseauki, mutta onneksi löysin unohtamani Englannin punnat, jotka kävin vaihtamassa euroiksi, ja sain ruokarahaa. Näin on hyvä.

Eilen illalla mua alkoi vituttaa. Puin erästä asiaa erään henkilön kanssa, ja minua alkoi ärsyttää sitten kaikki muut maailman asiat.

Aloin miettimään omaa perhettäni. Pyydän jo valmiiksi anteeksi sanoessani tämän, mutta välillä tosissaan tuntuu, että meidän perhe on vähän epäonnistunut perheenä. En usko kenenkään keksivän mitään vastaväitteitä tälle asialle. Olemme riidelleet.
Kun yhtä henkilöä kohtaa ja riepottelee jokin kriisi, niin sitten maailmankaikkeus vittuilee oikein kunnolla ja kaataa kaiken paskan niskaan samalla kertaa. Yritä siinä sitten onnistua.

Eniten mua ärsyttää meidän perheessä se, ettei puhuta tarpeeksi asioista. Miten ihmeessä asiat on näin pahasti tulehtuneet? Sanoin eilen, että on tärkeää irtautua ja olla oma itsensä, oma yksilönsä. Miksi roikkua kiinni ihmisissä, jotka eivät osaa auttaa tai muutenkaan helpottaa henkilökohtaisen elämän elämistä.

Toinen asia liittyy rahaan. Olen tuhlaileva luonne, ei siitä pääse mihinkään. Minua ei huolestuta rahanmeno, sillä tällä hetkellä tulot ovat suhteellisen tasaiset. Menot eivät ehkä niinkään. En kuitenkaan haluaisi kuulla perhettäni stressaavista asioista, esimerkiksi rahasta. Ei jonkun tarvitse selittää kokoajan sitä, kuinka tiukkaa tai vaurasta on milloinkin. Mihin se johtaisi? Jos kuun viimeisinä päivinä pyydän pari kymppiä rahaa ruokaan yms. niin miksi se on niin kamalaa? Ei pyyntöön tarvitse vastata. Se on vain pyyntö.

Minua on joskus luonnehdittu ''kalliiksi lapseksi''. Kiitos siitä. En kyllä tosiaankaan ole ollut kallis lapsi. Minua on myös luonnehdittu ''hankalaksi'' tyttäreksi. En ole hankala. Olen ehkä erilainen. En tiedä. Jokainen on erilainen perheeseensä nähden. Eikä minun tehtäväni osana perheen nuorisoa ole kantaa vastuuta rahasta tms. Multa jäi vähän toi koko tärkein osa yläasteella elämättä.

En mä halua syyttää ketään. Olen vain ylpeä niistä valtavista riidoista. Jos ei sano asioita suoraan, kukaan ei koskaan opi.

Ihana päivä.

Ääärgh. Siis miksi mulla on näin hyvä fiilis. Oi kerrankin on.

Mulla on tosi aikaansaava olo, ja oon saa nut tehtyä jopa mun koulutehtäviä valmiiksi asti. En olisi ikinä uskonut! Mahtava tunne. Mun tehtäväsuunnitelma pitää ja oon täysin aikataulussa. Huomenna on kaksi esitelmää, toinen iso ja toinen pieni. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Haluan alkaa taas toteuttamaan itseäni. Aloitan uudenlaisen ruokavalion kokeilun. Jänskättää! Ihanaa ihanaa. Mulla on elämäniloa. On on. : ) Torstaina tulee rahatkin. Jee.

En halua pilata tätä. En hypi kattoon, älkää sitä pelätkö. Nyt vaan on sellanen olo et jes, kaikki sujuu taas hetken ja taas vaihteeksi.

Salaperäisyyksien pää

I feel. Minä tunnen.

Mulla on salaperäisyyksien pää.
Mä ajattelen, teen ja nään.

Miksei mussa muka hauskuus asuis?

Sekaisin täällä itse kukin,
Joo, mitäs muutakaan.

Ihan sama vaikka kukaan ei mua kiitä!
Riehun ja juhlin. Jos olet mulle ilkeä, mietippäs...
..tuhoan sun ovimattos, että revi siitä!

Vitutusta, vuodatusta, valittamista

Mulla on kamala väsymys. Tein suunnitelman kaikkien tekemättömien tehtävieni tekemiseksi. En tiedä, miten kaikki tulee onnistumaan. Mua huolestuttaa. Mun pitäisi saada nyt jostain energiaa. Mun pitäisi vähentää stressiä.

En osaa hyödyntää vapaa-aikaani niin, että saisin asiat tehtyä ja rentouduttua siinä sivussa. Kämppäni on jäätävässä kunnossa, ja minun pitäisi vain siivota se. Minun pitäisi nyt saada innostus aikaiseksi, jotta voisin saada tehtäväni yms. tehtyä. Minua ei vain innosta. Ei kiinnosta. En halua tehdä mitään, mutta haluan asioiden valmistuvan. Kamala tunne. Kamala välinpitämättömyys. Huoh.

Minulla on jatkuvasti huono olo. Haluaisin päästä siitä eroon. Mikä neuvoksi? Haluaisin nyt alkaa toteuttamaan itseäni oikealla tavalla. En vain keksi, miten saisin voimani yhdistettyä asioiden valmistumiseksi. Saan kaivettua vähän iloa sieltä täältä, mutta en saa rakennettua yhtä isoa voimapesää itselleni. Raastavaa. Heittäkää mua kengällä päähän.

Joo. Mitä vittua.

Olen aina jaksanut ajatella, kuinka ärsyttäviä ihmiset ovat valittaessaan pikku asioistaan. Nyt vain annan itselleni vapauden valittaa niin paljon kuin mahdollista. Tämä valitus ei lopu, ennenkuin saan itsestäni otteen. Elämästäni otteen. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi valita. Täytyy vain suorittaa eikä olla pahoillaan siitä.

Joskus inhottavat asiat on vain tehtävä. Vajaa vuosi tätä paskaa, sitten helpottaa. Sen olen päättänyt.

Kids - I really hate them.

Miten mua ei kiinnosta perustaa omaa lapsiperhehelvettiä.

No, en ihmettele.

Risteys

Kuinka ollakkaan, tänään musta tuntui siltä, että alan kokea enemmän ja enemmän epätoivoisia tunteita kaikkea tekemääni (tai lähinnä tekemättömyyksiäni) kohtaan. Minusta ei kuitenkaan tunnu pahalta, sillä tämä päivä antoi minulle voimaa.

En tiedä, mihin tähtään. Mutta yksi asia on varmaa; jotain täytyy saada valmiiksi, ennen kuin voin aloittaa uutta. Olen kauhean huolissani itsestäni ja siitä, mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä. Kaikki lapsuuden ammattihaaveet lääkäristä kuvataiteilijaan ovat tulleet ja menneet. En osaa sanoa. Ehkei musta ole minkään alan ammattilaiseksi?

Kerroin eräälle ystävälleni facebookin chatissa eräs päivä, että minusta ei ehkä ole viittomakielen ohjaajaksi. Minusta ei ehkä ole tämän alan ammattilaiseksi. Olen alkanut huomaamaan työni todellista luonnetta ja sisältöä. Okei, rakastan kuuroja. Pidän kehitysvammaisista, liikuntavammaisista. Pidän ihan tyypillisistäkin ihmisistä. Olen jopa alkanut rakastamaan ja arvostamaan lapsia, vaikka suorastaan vihasin pikkulapsia ennen. Mutta. Musta tuntuu, ettei musta ole pusertamaan ihmisiä siihen muottiin, johon mua on aina yritetty pusertaa. En pidä koulumaailmaa terveellisenä, vielä vähemmän päiväkoteja. Vanhainkodeissa työntekijät ovat alipalkattuja ja leipääntyneitä. Vaikka menisin töihin yhtenä hyvänä ja tuoreena ammattilaisena mieli avoinna, todennäköisesti muuttuisin samanlaiseksi kuin kaikki muut. En pysty ottamaan kenestäkään sitä ammatillista vastuuta, joka työssäni on.

Haluaisin kuitenkin tehdä jotain kehittävää. Vaikka en voisikaan parantaa maailmaa tai en edes yrittäisi sitä, voisin olla hyvä ihminen tällaisena. Joka päivä vain tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että hukkaan jonkin punaisen langan, jota elämässäni seuraan. Nimenomaan se polku puuttuu. Tulen risteyksestä toiseen, ja uuden suunnan valitseminen tai löytäminen on joka kerta yhtä vaikeaa.

Haluan vain valmistua. Oikeasti. Haluan saada tehtyä kaikki rästitehtävät, haluan saada tehtyä opinnäytetyön. HALUAN päättää tämän koulun. Entäs sitten? En tiedä. Omalta osaltaan se ahdistaa, mutta sen aika on sitten. Tämä vain vaatii järjestelyjä, ryhdistäytymistä. Aikuistumista.

Nää sanat ei tehny tätä laulua

Mulla on tosi ahdistunut olo. Toisaalta kupliva, onnellinen ja kevyt olo, mutta jostain syystä se painostava tunne on kokoajan silmien takana.

Mulla on myös vähän kipeä olo.

Mua ahdistaa sitoutua mihinkään asiaan, se on aina ollut niin. Työsuhteen alku, koulun aloittaminen, ihmissuhteet, seurustelu.. Jopa terapiassa käyminen on johonkin asiaan sitoutumista, ja se tuntuu epämukavalta, koska tulee mieleen sana ''Pakko''. Alkaa pelkäämään sitä, ettei osaa, kykene tai uskalla sanoa ''ei'', silloin kun oikeasti haluaisi tai tarvitsisi. Opiikohan ihminen koskaan?

Haluan tätä, todellakin. HALUAN. Mutta.. vaatiiko se uhrauksia? Pitääkö uhrauksia aina olla, vai onko uhrauksien tekeminen aina huono juttu? Pitäiskö mun myös ahdistua liiasta läheisyydestä. Ehkä.

Mä en tiedä mitä ajatella. Ja tää tunne ei tosiaankaan oo hyvä. Mun pitää oikeesti miettiä. Mun elämä on ollu tosi helposti elettävissä, vaikka on ollu kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Nyt tuntuu, että eäh. Mihin mä kykenen, ja mihin en? On tää jotain mihin en kykene?


Me ollaan vaan tosi samanlaisia, vaikka ollaan erilaisia. Ollaanks me kuitenki liian samanlaisia samaan aikaan ku ollaan liian erilaisia? Mä en tiedä. Mut mä otan selvää. Anna anteeks kaikki, jo tässä vaiheessa. Mä en ikinä tarkota mitään pahaa.

Ei juma eikö asiat vois kerranki alkaa rullaamaan niinku mä haluan?

Istutaan nyt tunnilla ja tehdään viitottua uutista selkouutisesta. Olen kuvaaja, joten tunnen itseni nyt hyödyttömäksi.

Mua vähän huolestuttaa, koska mun blogin kävijämäärä on yhtäkkiä kasvanut kauheasti. Olen pohtinut blogin poistamista tai siirtämistä. En haluais nyt luopua mun blogista, koska olen nähnyt sen eteen paljon vaivaa ja saanut siitä nyt sellaisen kivan. Tää on kuin mun ajatuksien olohuone, enkä ole varma, haluanko jatkaa tätä, koska en voi rajata kävijämäärää.

Mua on alkanut nyt myös ärsyttää moni muukin asia. Halusin, että mun elämä muuttuu, kun palaan Suomeen ja että osaisin muuttaa elämääni itse jollain tavalla. Nyt musta tuntuu, että pyörin ihan samanlaisissa paskaympyröissä kokoajan. Kuuntelen samoja paskajuttuja, miten ihmeessä mä siedän kaikkea tätä paskanjauhantaa? Päätin, etten anna käyttää aikaani ja itseäni hyväksi, mutta sehän on tapahtumassa taas. Miksi ihmeessä en vaadi ihmisiltä arvostusta? Tottakai mä tarvitsen arvostusta. Miksi mua pitää mollata, nollata ja nolata? Miksi vitussa mua ei voida kunnioittaa? Miksei mun ajatuksia ja elämänkokemuksia vois arvostaa?

Jos sulla on kokoajan jotain piikiteltävää, niin kiitos, riittää jo. Jos sulla on turhanpäivästä paskalörppöryöppyä, ei kiitos. Mä en jaksa kuunnella.

Kuvia Kakumista

Tunne.

Nyt kun olen kotona, alan pohtia niitä asioita, joita lähdin Afrikasta hakemaan.

Muistan miettineeni elämäni hetkittäistä tyhjyyttä. On paljon kaikenlaista, mikä stressaa, mutta yleinen fiilis on ollut sekava. Tunnen olevani tyhjä. Jos olen itsekseni, koen voivani huonosti. Haluaisin löytää jotain, mihin tarttua.

Afrikassa ollessani ymmärsin maailmaa vähän enemmän. Kaikki ei todellakaan ole niinkuin täällä Suomessa, Suomi on ainutlaatuinen. Valitamme monista monista MONISTA asioista. Jos meillä huonotuloinen tienaa alle 1500 euroa kuukaudessa, Ghanassa keskituloinen tienaa 150 euroa kuukaudessa. Jooh. Osta siinä sitten kännykkä, ajokortti, auto ja omistusasunto. Maksa siinä sitten lainat, kasvata lapset ja huolehdi puolisosta. Tee töitä 15 tuntia, istu 4 tuntia liikenteessä ja loput 5 tuntia ''vapaata''. Oikeasti. Mieti.

Aloin kunnioittaa rahaa. Aloin kunnioittaa puhtautta, rehellisyyttä. Olen shokissa. Kun palasin suomeen, jaksan ihmetellä ihan kaikkea.

Mutta, entäs elämä tästä eteenpäin? Olin päätepisteessä ennen matkaani. Nyt alkoi uusi luku. Mutta mitä se pitää sisällään? On ihmisiä, erilaisia ihmisiä. Eräs erityinen. Mutta en osaa sanoa, mihin tässä päädytään. Mun olis korkea aika jättää pinnallisuus taakse ja keskittyä sisimpään. Mun on aika heivata menneisyyden haamuja pois ja alkaa korjata rikki menneitä kohtia. Miksi niitä enää vatvomaan? Haluan nauraa. En halua olla huonovointinen. Näin huonovointisuutta tarpeeksi. En jaksa enää mitään epätasaisuuksia. Haluanko enää niin paljon saada päätäni sekaisin? Mitä se hyödyttää? Jos haluaa, että tuntuu kivalta, voi tehdä muita asioita. Mutta. Mikä minä olen itseäni neuvomaan? Olen aina ollut vähän rajaton. Olen sitä kai ikuisesti.

Ja sinä, juuri sinä. Ethän rajoita mua? Jos sä haluat kesyrottia, ota vaikka viisi. Opin kyllä pitämään siitä. Jos sä kuuntelet synkkää musiikkia, opeta se mullekkin. Jos haluat naimisiin, tai vaikka sata lasta, okei. Mutta mun vapautta ei voi kukaan ottaa pois, mua ei voi tai saa ohjata. En halua ikinä kuulla miten päin olisin, tai miten asiat pitäisi tehdä. Voin tehdä susta onnellisen, mutta voitko sä tehdä samoin?

Mä odotan. Ensi viikonloppuna.

Ghana - Cape Coast Castle

Moikka!

Kirjoitin aiemmin viikonloppureissustamme Cape Coastille ja Kakumiin. Nyt lisään uuden postauksen, johon laitan kuvia orjalinnasta.

Jos haluat kuvat isompina, klikkaa kuvaa.
(Jotkin kuvat rakeisia)

Cape coast Castle on linna, jonka eurooppalaiset rakensivat orjien säilytystä ja Amerikkaan lähettämistä varten. Orjia tuotiin ympäri rannikkoa, ja he kävelivät jalkaisin pitkiäkin matkoja.

 Linnan ''torilta''.

Ensimmäisenä kävimme katsomassa selliä. Soluttauduimme opastetulle kierrokselle. Selli oli älyttömän pieni, ja sinne joutui tehtyään jonkin rikoksen. (karkaamisen yrtiys, kapina tms) Ja vangit lopulta kuolivat sinne nälkään tai janoon.

 Miespuolisten orjien tyrmä. Tyrmässä saattoi parhaimmillaan olla 150 miestä, ei vessoja tai pesumahdollisuuksia. Joskus sadevesi tuli pienistä ikkunoista ja huuhteli saastaista lattiaa.

Linnassa oli kappeli.

Torilla oli kolme hautaa, en muista enää keiden ruumiit siellä lepäävät.

Naisten tyrmä oli hieman isompi kuin miesten tyrmä, sillä lapset tulivat naisten mukana.

''Door of no return'' oli ovi, jossa orjat kävelivät rantaan ja lastattiin laivoihin. Noin 30% orjista kuoli kuljetuksen aikana.

Kaikenkaikkiaan linna oli upea, mutta äärettömän surullinen. Miten kauheita asioita ihmiset voi tehdä toisille ihmisille?