Mulla on tosi ahdistunut olo. Toisaalta kupliva, onnellinen ja kevyt olo, mutta jostain syystä se painostava tunne on kokoajan silmien takana.
Mulla on myös vähän kipeä olo.
Mua ahdistaa sitoutua mihinkään asiaan, se on aina ollut niin. Työsuhteen alku, koulun aloittaminen, ihmissuhteet, seurustelu.. Jopa terapiassa käyminen on johonkin asiaan sitoutumista, ja se tuntuu epämukavalta, koska tulee mieleen sana ''Pakko''. Alkaa pelkäämään sitä, ettei osaa, kykene tai uskalla sanoa ''ei'', silloin kun oikeasti haluaisi tai tarvitsisi. Opiikohan ihminen koskaan?
Haluan tätä, todellakin. HALUAN. Mutta.. vaatiiko se uhrauksia? Pitääkö uhrauksia aina olla, vai onko uhrauksien tekeminen aina huono juttu? Pitäiskö mun myös ahdistua liiasta läheisyydestä. Ehkä.
Mä en tiedä mitä ajatella. Ja tää tunne ei tosiaankaan oo hyvä. Mun pitää oikeesti miettiä. Mun elämä on ollu tosi helposti elettävissä, vaikka on ollu kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Nyt tuntuu, että eäh. Mihin mä kykenen, ja mihin en? On tää jotain mihin en kykene?
Me ollaan vaan tosi samanlaisia, vaikka ollaan erilaisia. Ollaanks me kuitenki liian samanlaisia samaan aikaan ku ollaan liian erilaisia? Mä en tiedä. Mut mä otan selvää. Anna anteeks kaikki, jo tässä vaiheessa. Mä en ikinä tarkota mitään pahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.