Tuntui, kuin kaikki se patoutunut paska,
kaikki ne hirveät kokemukset ja tilanteet
olisi purkautuneet ja aiheuttaneet sen.
Vaikka musta tuntui tosi hyvältä silti.
Halusin kääriytyä kuoreeni yksin,
en sanoa ainuttakaan sanaa siitä,
mitä tapahtui.
Halusin sulkea kaiken muun ulkopuolelle,
enkä tulla ulos enää ikinä.
Häpesin.
Mutta miksi?
Ei sellaista kannata hävetä,
tää asia vaan on yksi mun elämäni vaikeimmista
jutuista, enkä ole voinut ajatellakaan,
että se joskus olisikin ihan täysin ok.
Mut kiitos.
Puhuit mut ympäri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.