Joskus tuntuu, että ajatukset puskee läpi syvimmänkin unen ja herättää mut keskellä yötä, ajattelemaan lisää. Silti on vaikeaa saada mitään selkeää irti itsestään, sanoa mitään ääneen. Loppujen lopuksi sitä vain huomaa istuvansa perseellään jauhamassa paskaa, tuhottomasti sanoja ilman asiaa.
Tapasin yks päivä keskustassa naisen. Olin jonottamassa pankkiin ja jono liikkui niin hitaasti, että päätin siirtyä vuoronumerolappuseni kanssa pankin ulkopuolelle jonottamaan, että voisin edes polttaa tupakkaa ja että väentungos ei niin ahdistaisi. Siinä seisoskellessa mun eteen käveli nuori nainen, jolla oli musta, puolipitkä takki päällään ja yksinkertainen musta pipo päässä. Se kysyi multa vähän huonolla suomella, että puhunko englantia. Aika huonostihan kyseinen kieli luonnistuu, mutta alettiin siinä sitten juttelemaan. Nainen oli mitä arvelinkin, hän halusi kertoa mulle Jeesuksesta. Näitä olen kohdannut paljon ennenkin, mut tässä tyypissä oli jotain ihan erilaista. Se oli niin kaunis, ihanat ruskeat silmät, uskomaton tapa kertoa asioita. Se kysyi, jos saisi luvan rukoilla mun puolesta ja mä annoin luvan toki, vaikka Jeesus ei olekaan mun jumalani. Tää ihminen kertoi käyttäneensä aikaisemmin elämässään metamfetamiinia ja asuneensa lapsensa kanssa kadulla. Ja sit kun hän löysi Jeesuksen, elämä muuttui ja kaikki palas pikkuhiljaa raiteilleen. Että pitäs sitten rukoilla, jotta asiat muuttuis.
Mä olisin halunnut sanoa sille, että lähde mun mukaan, mennään naimisiin, ihan sama mistään muusta, elämä on mahtavaa ja maailmankaikkeus antaa meille pelkkää hyvää. Mä toivon koko sydämestäni, että me tavattais uudestaan. Mä haluan nähä sen vielä, että se silittäis mun olkavartta ees kerran uudestaan ja sanois mulle, että mä olen hyvä ihminen.
Koska mä olen. Me ollaan kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.