Mihin ovat taitoni kadonneet? Mihin on mennyt luovuuteni?
Joka kerta tuntuu vain vaikeammalta ja vaikemmalta kirjoittaa. Mitä enemmän minulle tapahtuu, sitä vähemmän pystyn siitä kertomaan. Olen hiljaa.
Halvaannuin jo kerran, se oli paha tunne. Olen kokenut sen vain unissani, niissä pahoissa unissa, joista en pääse irti millään. En pysty liikkumaan ja tunnen tukehtuvani. Nyt minusta tuntuu vähän samalta; en pysty toimimaan mitenkää järkevästi. Ihmisenä kai olen vähän muuttunut näiden omitusten herätysten myötä! Mitä ihmiset ja maailma musta oikein haluaa? En voi selvittää sitä asiaa millään kun kukaan ei puhu tai vastaa. Enkä oikeastaan edes pysty kysymään sitä asiaa keneltäkään. Olen yksin tässä kuplassa. Monet asiat pyörivät ympärilläni, mutta kuplani reunat eristävät minut muusta todellisuudesta. Olenko totta? Onko tämä totta? Onko Turku oikeasti olemassa? Onko tämä todellisuus todellinen, vai ei?
Viime aikoina olen ollut poissa kotoa. Ei se paikka mua ahdista, ei ollenkaan. Ikävöin kotiin oikeastaan tosi paljon. Halusin vain hetkeksi pois, koska pelkään sitä jumiutumista, johon alituiseen joudun ja uppoudun. Se on se kahlitseva tyhjyys, johon joudun kun masennun ja lopulta jään vaan neljän seinän sisään yksikseni ajatuksieni kanssa. Se vähän ahdistaa, ja siksi haluan siitä pois.
Olen muuttunut. Olen muuttunut oikeastaan tosi paljon. Muutos on hyvästä, aina ! Haluaisin vain tietää, mihin tämä muutos oikein johtaa.. Ehkä rakastun. Haluaisin rakastua.. haluaisin tuntea sen tunteen hyvällä, ei pahalla. Paha rakkaus on ikävää ja raastavaa. Hyvä rakkaus on ihanaa kellumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.