''Istun jälleen Coffee Housessa, tässä henkisessä turvapaikassani. Täällä voin rentoutua ja olla täysin rauhassa. Kahvi on aina hyvää, jopa silloin, kun se on hieman pahaa.''
Olin taas tänään pohdiskelemassa elämääni Coffee Housessa. Kävin puhumassa aamulla mun opettajan kanssa,
ja kaikki asiat alkaa taas kääntyä parhain päin. En koe olevani niin epätoivoinen enää.
(Olen jotenkin liian hurahtanut Coffee Houseen. Mun pitäisi alkaa etsiä uutta vakipaikkaa.)
Tänään tulee pari ihmistä kylään, voisi siivota vähän kämppää.
Kerran, kun kuuntelin Shponglea autossa, mä koin lentäväni. Mulla oli tosi outo tunne. Se johtui siitä musiikista, ja sen olon saavuttamisesta. Joskus, eräissä tietyissä tilanteissa, mulla on sellainen kellumisen tunne. Se tunne tulee tosi voimakkaan psykedeelisen musiikin seurauksena, humalassa tai rauhoittavien aineiden vaikutuksesta ja parin muun jutun aiheuttamana. Kuvailin sitä kelluvaa oloa kirjaani näin:
''Kun kellut, millään ei ole mitään väliä. Ei sillä, onko nälkä tai jano. Fyysiset tarpeet eivät merkkaa. Vain tunne.
Kaikki on tunnettavissa. Jokaisessa hetkessä on tunne. Olet sumuisessa kuplassa, jossa ei ole fyysisiä rajoja. Olet ilmassa, mutta et kuitenkaan. Ei ole riittävästi sanoja kuvaamaan sitä. Sanoja ei ehkä ole luotu kellumista varten, kelluminen ei ole sanoja varten. Ne ovat toisistaan erillään olevia asioita. Kun kellut, fyysinen kehosi unohtuu, unohdat itsesi. Vaikka toisaalta tunnet kaiken pääsi sisällä, tunnet sen myös kehossa, mutta et oikeastaan tunne kehoasi.
Sitä ei voi kuvailla tarpeeksi. Se on tunne. Olotila. Hetki. Se pitää kokea.''
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.