Kirjaston kunkku - Minä ja puoli vuotta palauttamatta olleet kirjat

Tänään kävelin keskustaan tehdäkseni kirjastossa opinnäytetyötä Venlan kanssa. Kävelin alas Kaskenmäkeä ja maa oli todella liukas! Minulla oli kassissa sateenvarjo siltä varalta, että ulkona sataisi, mutta ilma oli aurinkoinen. Aamulla saattoi sataa, tai sitten aurinko vain sulatti lunta niin vauhdilla, että luulin sitä sateeksi.
Maa oli kuitenkin liukas, koska lumi oli sulanut loskaksi, joka oli tamppaantunut ihmisten jalkojen alla liukkaaksi ja tasaiseksi alustaksi, johon kengät eivät oikeen ottaneet. Koko ajan  pelkäsin, että lennän perseelleni mäessä.

Tajusin, että tänäänhän on laskiaistiistai. Mietinkin kaikkia korkeakouluopiskelijoita, jotka olivat liikkeellä. Se suksilla varustettu runkopatjakin oli aika hieno näky keskellä liikennevaloja. En tiedä missä täällä Turussa voisi oikeasti kunnolla laskea mäkeä. Yksi päivä näin jossain urheiluliikkeessä ihan sairaan upean rattikelkan, ja muistin kuinka laskettiin veljen kanssa sellaisilla kun oltiin pieniä. Mitä hienompi rattikelkka oli, sen parempi tyyppi olit. Haluaisin laskea rattikelkalla.

Mulla on ollut kauan sellainen tunne, että mun pitäisi liikkua enemmän. Tiedän, kuinka ihana olo on vaikka pitkän kävelylenkin jälkeen. Harvoin vain saan itseäni liikkeelle. Asun myös 7. kerroksessa, eikä olisi yhtään pahitteeksi vaikka kerran päivässä kävellä rappuset ylös. Käytän hissiä aina, siis aina.  Olen huomannut, että mun reidet ovat ällöttävät ja asialle on pakko tehdä jotain. Päätin sitten alkaa tekemään. Tänään Venlan kanssa kävelin kotiin ja nyt illalla tein kaikki maailman jalkoja vahvistavat liikkeet, jotka muistin. Ja tietysti niin kauan kuin jaksoin. Olen tyytyväinen itseeni. Tein myös käsilihasliikkeitä! Ja muitakin liikkeitä! Ja tunnin jälkeen olin aivan puhki. Mutta se onkin positiivista, pitää olla puhki, että asialla olisi jotain hyötyä. Spotify auttoi tekemään liikkumisesta hauskempaa.

Olin kirjastossa tänään pitkästä aikaa siis Venlan kanssa ja palautin ihan sairaan kauan myöhässä olleet kirjat. Kaksi muumikirjaa. Lainasin ne joskus kesällä. Mulla voi olla yli sadan euron lasku, enkä kehdannut käydä kysymässä asiasta tiskillä. Maksan sen joskus pois, tiedän, että maksan, mutta en nyt.

Mulla on pelottava tunne eräästä ulkomaalaisesta miehestä. Olen nähnyt häntä koulussa monesti ja hän tervehtii aina. Näin hänet Amarillossa perjantaina, ja hän halusi minut mukaansa. Tänään näin hänet kirjastossa kaksi kertaa, mutta esitin, etten muka huomannut häntä kun hän huusi perääni tervehdyksen. Olen maailman huonoin pakenemaan sellaisia tilanteita, joissa en halua olla. Olen liian kiltti ihmisille.

Mä muuten tiedän,

että mun ei kuulu pelätä.

Mun ei pidä stressata,

huolestua tai ajatella niin paljon.

Mun pitää oppia sanomaan:

Mitä vitun väliä millään on?

Mulla on aikaa. 

Asioilla on tapana järjestyä. 

Ja tältä mun asunto näytti tänään viikonlopun jäljiltä: (En edes tajunnut, että se on näin paskanen jälleen)