Olen alkanut kiinnittää huomiota kaikkiin niihin pikkiriikkisiin asioihin, jotka tuottavat minulle mielihyvää elämässä. Joskus en osaa nauttia ollenkaan pienistä hetkistä, vaan toivon kokoajan tapahtuvaksi jotain suurta. Välillä en voi keskittyä mihinkään, koska haen hyvää oloa kaikesta.
Kuvittele, että istut bussissa. Olet joutunut kävelemään erittäin reippaasti, sillä lähdit liian myöhään kotoa. Istuessasi bussin penkillä tunnet, kuinka ihanan lämmin on, ja kuinka mukavaa on nyt rauhassa istua, katsoa maisemia ja kuunnella musiikkia. Joku istuu viereesi ja on mukavaa, kun saat istua jonkun kanssa hiljaa. Tunnet hänet kuitenkin vieressäsi ja on ikäänkuin seuraa.
Kuvittele, että katsot ikkunasta ulos. Näet lumihiutaleita satavan. Ne tanssivat juuri kuuntelemasi musiikin tahtiin ja tottelevat ajatuksiasi! Niiden nopea liike antaa aistimuksia, saavat silmäsi vähän sekaisin. Tunnet olevasi pikkuisen tokkurassa, mutta voit silti hyvin.
Kuvittele nostavasi katseesi ylös auditoriossa, jossa on suuret lamput. Katsot suoraan kirkkaaseen lamppuun, ja se vähän jopa särkee silmääsi. Näet valon heijastuvan pienistä pölyhiukkasista, ja seuraat niiden liikkeitä. Välillä ne katoavat, välillä ne tulevat taas näkyviin. Pölyhiukkaset muuttelevat suuntaa, liikkuvat nopeasti ja hitaasti.
Haluaisin olla hieman pökerryksissä nyt. Pidän siitä huimauksen tunteesta. Pidän kaikenlaisista tuntemuksista, jotka tapahtuvat pääni sisällä. En ole halunnut suklaata vähään aikaan, sillä silmien kautta olen saanut niin outoja asioita päähäni, etten tarvitse mitään muuta parantamaan oloani. Sekavuus tuntuu hyvältä, mitä sekavempaa, sen euforisempaa.
Minulla on se sellainen olo kuin lentäisin. Tämä ei ole kellumista, vaan siitä seuraava askel. Haluan kokea ja tuntea lisää tätä, mikä jyskyttää päässäni. Ei se ole mikään sellainen tunne, jonka voisi nimetä. Se on vain sellainen outo olotila. Aivan kuin tuntisin fyysisesti hyvää oloa. Kuin känni?
Haluan kiinnittää huomiota kaikkeen, mitä en yleensä näe. Harvoin haluan tehdä näin. Usein saan vain päänsärkyä. Ajattelen hieman liikaa sitä, mitä naapurin ikkunalaudalla on. Tai miksi laatat asetellaan niin. Mutta se ei haittaa mua. Se saa mun päässä hyvän olon tunteen. Sellaisen... selvän päivän humalan.
Haluan aina koulusta nopeasti kotiin. Kotini on turvapaikkani, täällä saan tehdä mitä haluan. Saan huutaa, itkeä, nauraa, kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria, syödä, käydä vessassa, nukkua, vaihtaa vaatteita, peseytyä... En halua ajatella ketään muuta ihmistä nyt. Haluan vain tuijottaa itseeni, mulla on niin hyvä olo! Tämä alkaa jo huolestuttaa. Mun stressi ei ole yhtään poistunut, ja mua masentaa joo välillä, mutta mun jaloissa ja käsissä kihelmöi. Haluaisin tuijottaa strobo-valoa.
Kuvittele sitä tunnetta, kun lapsena roikotit päätäsi sohvan kaiteen yli ja tunsit, kun veri valuu päähäsi. Huone näkyi ylösalaisin, ja tuli sellainen jännittävä tunne päähän. Tai mieti sitä kun pyörit monta kertaa itsesi ympäri. Pään sekoitus tuntuu mahtavalta, ihan mahtavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.