Tuntuu silti mahtavalta

En voi pärjätä elämässä

jos ainoastaan tottelen, kuuntelen.

Pakko ihan vähän ja ihan välillä vaan

venyttää lakia, paukuttaa reunoja.

Kyllähän se pelottaa

että koska rätsähtää

ja milloinhan se oikeesti

mun naamaan levähtää.
Mut siihen jää koukkuun, kuin tulella leikkis.
Kai säkin oot joskus kokeillut?

Ystäväni sanoi joskus, 

''ota ihan vähän kerrallaan ja silleen sopivasti sulle''

koska yksitoikkoisuus 

ei, se on ihan muille.

Tuot rohkeesti ne ajatukset sieltä pinnankin alta

vaikka riisuisit itsesi alasti,

ei haittaa. Tuntuu silti mahtavalta.