Joo eli nyt tulee pitkä vuodatus siitä, kun minä ja Leksy lähdettiin liftaamaan Lahteen, missä meidän piti yöpyä Leksyn äidin luona, tutustua kaupunkiin ja pitää helvetin kivaa.
Lähdettiin tien poskeen keskiviikkoaamuna aikaisin ja alettiin liftata kylttien kanssa. Siinä ekassa liftauspaikassa seisottiin lähemmäs kaksi tuntia jäätävän kylmässä aamuhuurussa, eikä saatu kyytiä Forssan ja Hämeenlinnan suuntaan. Mulla alkoi v-käyrä nousta paskan sään takia ja meidän oli pakko kelata joku suunnitelma, että mitä ihmettä me tehdään jos ei saada kyytiä. Tehtiin sit nopea päätös vaihtaa paikkaa ja päätettiin muuttaa reittiä niin, että mennään suoraan Helsinkiin (koska sinne suuntaan liikenne oli taatusti kymmenen kertaa vilkkaampaa) ja Helsingistä sit suoraa tietä Lahteen.
(Kuvat ehkä kannattaa selata isompina klikkaamalla niitä.. tai ihan miten vaan.)
Saatiin kyyti Kauniaisiin, josta mentiin junalla Pasilaan ja alettiin paikantamaan sitä liftauspaikkaa, mistä pääsee suoraan Lahteen (Liftariwikistä löytyy lähtöpaikat suurimmista kaupungeista). Selvitettiin Helsingin sisäinen bussi lahdenväylän alkuun ja hypättiin siihen, kunnes äkkiä tajuttiin, että ollaan linjan vastakkaisessa päässä, eli siis ihan väärässä bussissa. Hypättiin ulos ja pällisteltiin navigaattoria, minkä aikana me sitten nähtiin kun meidän bussi pyyhälsi ohi tien toisella puolella. Hienoa Hermanni.
Mua vitutti. Mua oli vituttanut itseasiassa jo aika pitkään, koska sää oli ihan helkkarin kylmä ja vaikka mulla oli vaatteita, musta tuntui, ettei ne auttaneet yhtään. Ilma oli jotenkin kostea ja silti aivan hyytävän kylmä, se tunki mun takin alle ja varpaiden sisään, sormetkin oli jäässä.
Päästiin lopulta oikeaan paikkaan, mistä sitten alettiin ottaa kyytiä Lahteen. Oikeastaan oltiin siellä aika hyvään aikaan, koska työmatkaliikenne alkoi virrata siinä paikkeilla ja autoja ainakin riitti. Jonkun aikaa me siinä seisottiin (en katsonut kelloa, koska vitutti ja oli kylmä, ellei se vielä tullut selväksi D: ). Jossain vaiheessa saatiin tarjous päästä Mäntsälään, mutta me päätettiin skipata ja odottaa suoraa kyytiä.
Meidät nappasi joku paperialan YT-neuvottelija, jonka kyydissä päästiin Lahteen.
Ja tästä kohtaa alkaa se varsinainen kärsimys. Ja kyllä, mä kysyin itseltäni useasti, että miksi helvetissä mä lähdin liftaamaan johonkin hyytävään hikiseen paskaan Lahteen!
Koko ilta oli ihan yhtä persettä. Vastaanottokomitea ei vastannut odotuksiani niin fyysisessä kuin psyykkisessäkään mielessä, enkä ole koskaan tuntenut olevani niin nurkkaan ajettu ja kiusattu vain yhden ihmisen pelkän läsnäolon takia. Mua ihan oikeasti pelotti. Leksy ei ollut käynyt Lahdessa aikoihin, joten me tietysti odotettiin asioiden olevan toisella lailla. Ne ei ollut. Ja mä en ole koskaan nähnyt ketään niin onnellisena ja niin pettyneenä samaan aikaan. Silloin näin.
Mentiin kammottavien kiusallisten tilanteiden keskeltä nukkumaan (kello seitsemän illalla) ja oloni oli lopultakin hyvä, lukuunottamatta takaraivossani jyskyttävää pelkoa tulevasta aamusta, seuraavista päivistä ja mahdollisesta katastrofista, joka hyvin voisi tapahtua.
Joo, se katastrofi tapahtuikin sitten heti seuraavana päivänä.
Leksy teki ihan kaiken, mitä lapsi voi tehdä saadakseen vanhempansa tajuamaan, että tietyt asiat ei koskaan muutu eivätkä ole koskaan muuttuneet ja että lupauksilla kuuluisi oikeasti olla jotain perää. Ne ei saa, ne ei voi, ne ei kuulu olla vain jotain sanoja, siis paskanjauhantaa, valhetta. Niiden pitäs oikeasti tarkottaa jotain ja tällä kertaa ne lupaukset oli petetty. Ja voin sanoa varmuudella, ettei tämä ollut eka kerta.
Myötätunto ja ymmärrys näytti kuitenkin olevan niin haastavaa tuolle ihmisrukalle, että meidän oli pakko hakea meidän kamat, ennen kuin ne heitettäis alas parvekkeelta tai poltettais poroksi.
Mulla oli kylmä. Taas, edelleen... ihan sama. Rämmittiin Lahden reunalta reunalle ja mä karjuin koko maailmalle, kuinka paljon VIHAAN SITÄ PAIKKAA!! Jalat ei huutaneet, pää huusi. Saatiin avaimet ristiriitaisia tunteita (kuitenkin suurimmaksi osaksi kiitollisia sellaisia) herättävän ihmisen asuntoon, jossa päästiin vihdoin istumaan alas, lämmittelemään ja olemaan rauhassa. Mun teki mieli itkeä, mutta mikäli oikein muistan, me vaan naurettiin hysteerisesti, kaikki oli niin paskaa.
Mä olen monissa tilanteissa ikävöinyt kotiin niin paljon, etten tiedä mitä tekisin sen tunteen kanssa. Siellä asunnossa poltellessani tupakkaa mä kelasin sitä, että mikä mut oikeasti ajaa näihin kamaliin kärsimysnäytelmiin kerta toisensa jälkeen. Onko se oikeasti niin, että mä tarvitsen niitä kamalia kokemuksia, jotta voisin arvostaa taas omaa kotiani ja elämääni? Vai mahtaakohan se vain olla harkitsemattomien ideoiden äkkipikaista toteuttamista ilman minkäänlaisia ajatuksia mahdollisista huonoista seurauksista tai tilanteista, joissa kaikki menee pieleen? Oikeasti, joku, nyt, kertokaa.
Tillintallintullin pillinpallinpullin.
Laitoin äidilleni viestiä, että kaikki on mennyt päin helvettiä. Se kysyi, että halutaanko me mennä sinne Pornaisiin heidän luokseen ja todellakin me haluttiin lähteä! Kyytien hankkiminen oli sekavaa ja suunnitelmat muuttuili koko ajan, mutta sain järkättyä seuraavaksi päiväksi (eli perjantaiksi) kimppakyydin Mäntsälään, josta meitä sitten tultiin hakemaan. Äiti parka, aina joutuu pelastamaan idiootin tyttärensä ties minkälaisista kiperistä tilanteista (jotka ovat LÄHES AINA itseaiheutettuja).
Me oltiin haisevia, paskasia, pettyneitä, väsyneitä, vittuuntuneita, turtuneita..
Vietettiin äidillä kolme yötä ja se oli koko reissun pelastus. Mä olin onnellinen ja huojentunut, yritin vain selvitä ja tukea Leksyä, koska sillä oli varmasti paljon rankempi reissu kun mulla, koska mun henkilökohtainen paska oli lähinnä fyysisten puitteiden ja väsymyksen syytä. Leksy tietenkin joutui kokemaan maailman kammottavimpia tunteita ja tekemään lopulta yhden niin radikaalin päätöksen, ettei se varmasti ollut ihan niin easy cake, mitä mun värjöttely pikku sateessa.
Onnibussilla himaan.
Mä olen onnellinen.
MÄ EN ENÄÄ IKINÄ LIFTAA TÄLLÄSEEN VUODENAIKAAN!
Ja jos yritän lähteä, sitokaa mut nippusiteillä patteriin ja hakatkaa halolla järkee päähän. Meillä oli ihana suunnitelma ja mielessä paljon kaikenlaista, mitä me oltais oikeasti haluttu tehdä. Koko tän reissun tarkotus oli viettää edes muutama päivä jännittävää elämää. Mä puran näitä fiiliksiä vielä myöhemmin, koska tämäkin selostus oli lopulta suppea ja tunteideni osalta aikalailla siivottu versio. Jään odottamaan seuraavaa typerää matkaani, ehkä ensi kerralla onnistun?
(Mun liftausreissut on tunnetusti niitä maailman parhaimpia, esimerkkinä vaikkapa menneen kesän matkani Heinolaan, postaukseen tästä.)
.jpg)
Leksyn blogi löytyy osoitteesta: www.gootinvalssi.blogspot.fi
P.S. Me ei sitten saatu rekkaa tai poppiautoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.