Tultiin eilen Vincentin kanssa äidin luokse kylään ja huiiii kun siellä oli kylmä tuuli! Onneksi Vinsun kuljetuskoppa oli vuorattu vilteillä, eiköhän poika pärjännyt jotenkuten sen 5 minuuttia, mitä yhteensä jouduttiin ulkona odottamaan. Nyt se on ollut tosi reipas ja hyppelee jo iloisena olohuoneessa. Täällä on tosi paljon tilaa ja oon iloinen, että Vincent uskaltaa olla rohkea ja hypellä täällä joka paikassa.
Itselläni on vähän kummallinen ja voipunut olo. Pitäisi kai tässä jotakin alkaa tekemään, jotta saisi taas elämästä kiinni, mutta mitä se mahtaisi olla?
Hiljaista agressiota
puhdasta vihaa
suoraa huutoa
ihan liikaa ivaa.
Aukes silmäni vihdoin!
Ja nyt meitä ei ookaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.