Nukkekodin kautta blogipäiväkirjan merkintöihin - Yökerhot

Ostin tosiaan sen Paulo Coelhon Hetkiä -kalenterin, jonka on luonnollisesti kuvittanut Catalina Estrada. Rakastan hänen kuviaan! Tässä yksi esimerkki --^

Vihdoin aloin kasaamaan mun nukkekotia. Sain sen kasattua kokonaan, nyt olen maalannut ulkoseinät ja melkein kaikki ikkunanpuitteet. Koitan saada pattereita mun kameraan, jotta voisin kuvata tuota taloa. Olen tuunannut sinne jo vanhan sohvankin, joka on hieman vino mutta suloinen. Olen saanut kohta takankin valmiiksi. Tapetit ja muut puuttuvat, niiden kimppuun lähden sitten kun rahani taas riittävät. Loppukuusta tulee olemaan tiukkaa, vaikka tätä kuutahan on jäljellä vajaat kaksi viikkoa. Toivon, että rahani riittävät. 

Olen pyyhkinyt opinnäytetyön pois mielestäni hetkeksi. En jaksa sitä kuitenkaan. Keskityn nyt hetkeksi johonkin muuhun, sillä en kuitenkaan pystyisi tekemään mitään kovin järkevää nyt. Tuntuu tosi turhalta. Koitan nyt hetken keskittyä aivan johonkin muuhun kuin kouluun. Siksi aloin tekemään nukkekotia. Mun oppari on yksi mua eniten kuormittavista asioista enkä kykene siihen nyt. Musta tuntuu tosi masentuneelta ja turhalta, en jaksa miettiä mitään tosi tärkeetä nyt. Mun koko koulu on pannassa hetken. 

Aloin vähän aikaa sitten kirjoittamaan Blogipäiväkirjaa. Eli kun olen ulkomaailmassa ihmisten keskellä, mulle tulee ajatuksia, mutta en saa niitä tuotua blogiini asti. Joskus voi olla hyvä kirjoittaa ne ylös, ja muokata tekstejä sen mukaan. Mulla on joskus vaikeuksia keksiä, mistä kirjoittaisin. Rakastan mun blogia ja haluan, että se elää. Siksi aion nyt tehdä töitä tekstieni eteen. Haluan nähdä maailmaa enemmän eri tavoin ja saada pienistä kokemuksista suuria. 

Pohdin kirjassani yökerhoja eräs päivä. Käyn todella paljon ulkona juhlimassa, joskus ehkä vähän liikaakin. Olen tottunut siihen samaan kaavaan, joka yökerhoissa aina on. Ensin pitää jonottaa hullun kylmässä ilmassa huonolla takilla ja ohuilla sukkahousuilla niin kauan, että kyrpä kasvaa otsaan ennen ensimmäistä juomaa. Sen jälkeen yrmyn näköinen ovimies tarkastaa henkilöllisyystodistuksesta iän, ja sen pienen tehtävän toimittamiseen menee hirmuisesti aikaa. Joka kerta siinä seistessäni alan pohtimaan, pääsenköhän sisään baariin vai en. Vaikka tiedän olevani täysi-ikäinen, se tilanne on aina yhtä stressaava. 

Oven jälkeen suunnataan tiskille hakemaan leima oikeaan kämmenselkään tai ranteeseen, ja sitten alkaa jonotus narikkaan. Jossain vaiheessa pitäisi siis kuoriutua ulkovaatteista ja kaivaa käteistä narikkaa varten. Ja sitten kun vihdoin sisään pääsemisen pitkä taival on ohi, ja olisi vuorossa biletys, tulee yhtäkkiä jäätävä pissahätä! Ensimmäisenä juostaan siis vessaan jalat ristissä, jonka jälkeen vasta voidaan alkaa kunnolla katsastamaan illan tilannetta ja tarjontaa. 

Muutamien juomien jälkeen on tanssimista ja humaltumista, jossain vaiheessa tajuaa sen tosiasian, että ihmisethän eivät ole kivikaudesta paljon muuttuneet. Miehet ovat petoja, jotka haluavat saalistaa. Urokset myös tappelevat naaraista ja koittavat näyttää mahdollisimman vakuuttavilta näiden silmissä. 

Loppuillasta on yleensä hieman draamaa ja jossain vaiheessa joku tajuaa, että viimeiset bussit lähtevät ihan kohta. Sitten jokainen juoksee ulos omalle pysäkilleen, ja ilta on siinä.

Ja tästä kummallisesta kokemuksesta maksan itsekin lähes joka viikonloppu. On se kummallista! Lopuksi vielä lemppari baaribiisini.