Mulle oli tosi tärkeetä tänään pukea nätit vaatteet, laittaa uusi huivi kaulaan ja isolla kukalla varusteltu hiuspanta päähän.
Mulla on ollut ihan valtava kyllästyminen omaan itseeni. En voi olla ihanneitseni tällä tavalla, ja tuntuu, etten osaa sopeutua omaan itseeni yhtään. Ei ehkä pitäisi katsella niin paljon peiliin, vaan alkaa olemaan juuri sellainen kuin on. On tosi vaikeaa katsoa ympärilleen, kun tuijottaa jatkuvasti omaan napaan ja siihen, miten voisi itse muuttua. Enkö näe sitä, että sovin tänne juuri tällaisena, kuin olen? Ei mun tarvitse jatkuvasti olla muuttumassa ja pohtimassa, että hyi, olenpas huono ihminen. Mulla on ollut jäätävä itseinho päällä, ja se on helvetin kuluttavaa.
Mulla on kiikari. Ja siinä kiikarissa on tyyppi. Mutta en pysty näkemään, miksi se tyyppi on siinä mun kiikarissa, se vain on. Tunnen mielenkiintoa tätä tyyppiä kohtaan, mutta en tiedä, miten pitäisi lähestyä. En oikeen edes tiedä, minkälaista tää mun kiinnostus on laatuaan. Kahviseuraa? Voisin lukea tämän ihmisen kanssa kirjan, ja keskustella siitä kirjasta sitten. Tai istua puistossa ja piirtää. Taidetaan olla hyvin erilaisia keskenämme, mutta mulla on pienen pieni tunne siitä, että molempien pinnan alla piilee jotain samaa. Jotain tosi salattua ja yksityistä, mutta jotain niin tärkeää.
Kulkea tuulessa. Katsoa aurinkoon. Nähdä valo. Olla rakastettu.
Sellainen polku tällä kertaa. Ehkä mä nään valon vielä joku päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.