Olen tässä pohdiskellut elämässäni olevia ihmisiä ja ihmissuhteita. Ainahan nämä asiat mielessä pyörivät, mutta erityisesti tänään bussissa matkalla kotiin aloin pohtimaan viimeisimpiä kolmea vuotta, jotka olen nyt viettänyt tuolla Turun Kristillisellä opistolla. Mä muistan elävästi ensimmäisen koulupäivän siinä luokassa, josta kaikki alkoi. Alakerrassa oleva iso luokka, vanha punttisali, jossa oli kaksi seinää pelkkää peiliä. Ei yhtään ikkunaa. Luokka numero kolme, jossa ilma ei koskaan vaihtunut kunnolla ja putket lorottelivat. Nettikin oli hidas kuin synti. Siellä me istuttiin ekana päivänä yhteisen avauksen jälkeen ja katseltiin ihmeissämme toisiamme.
Muistan vieläkin kenen vieressä istuin, miltä kukakin näytti ja kenet rekisteröin ensiksi. En meinannut millään muistaa joidenkin nimiä, ja jotkin tyypit näyttivät tosi pelottavilta. Siinä istuessani en todellakaan voinut tietää, mitä kaikkea nämä seuraavat kolme vuotta tuovat tullessaan! Meidän luokka on niin mielettömän ihana luokka, että siitä on tullut jo yksi elämän tärkeimmistä asioista. Me VO09:t ollaan niin mieletön porukka, ettei toista löydä.
En halua miettiä sitä tosiasiaa, että tämäkin koulu tulee päättymään joskus. Itseasiassa aivan pian. Tullaankohan me pitämään yhteyttä toisiimme vielä tulevaisuudessakin samalla tavalla, kuin nyt? Olen varma, että jotkin ihmiset jäävät taakse vääjäämättä, mutta suurimpaan osaan haluaisin pitää yhteyttä koko loppuelämän ajan. Mietin sitä, että mitä sitten tapahtuu kun ihmiset muuttavat pois ja saavat lapsia ja menevät naimisiin. Eräs luokkalainen vain heitti tähän; ''No, sitten pidetään vauvakutsuja ja juhlitaan häitä!''. Ja niinhän se on. Sitten me juhlitaan sitä, että elämä jatkuu, takataskussamme kaikki mitä ollaan tuolta koulusta saatu toisiltamme. Ja yhteisiä baari-iltoja tai leffareissuja tuskin koskaan unohdetaan. :)
Loppuun pakko lisätä mieletön video, amerikan viittomakielellä Michael Jacksonia !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.