Yksinäisyyden haamukuvat

Mulla on erittäin ristiriitainen olo. Ei se olo siitä helpota kyllä vaikka kirjoittaisinkin blogiini, mutta vähintäänkin selvittää hiukan ajatuksia kun saa tunteet listattua sanoiksi.

Ensisijaisesti mua häiritsee se, että olen yksinäinen. Mulla ei ole ketään tosiystävää kelle voin aina soittaa ilman että alkaa ärsyttää tai pelkään ettei hän haluaisi tavata mua. Kavereita kyllä on, mutta se on jotenkin eri asia. En halua jämähtää kotiini, mutta pelkään sen tapahtuvan silti.

Saan ihan kamalia itkukohtauksia erilaisista asioista. Esimerkiksi tänään aamulla missasin terapian ja aloin huutaa ja raivota koska nukuin pommiin. Olin hädissäni ja kukaan ei vastannut puhelimeen. Eilen illalla viimeksi puhuin siitä, kuinka huono olen nukahtamaan sänkyyni uudestaan aamulla, jos olen jo kerran joutunut nousemaan ylös. Ja heti tänään mokaan.

En haluaisi olla näin sekava. Tunnen järkyttävää tarvetta tehdä asioita, ja nautin siitä tunteesta kun olen saanut jotain aikaiseksi. Jos siivoan tai käyn kaupassa, kaikki käy. Toisaalta jämähdän paikoilleni. Olen liikaa yksikseni. Pitäisi tavata ihmisiä jotka vetävät mukanaan, ei tarvitsisi miettiä asioita yksin tai päättää kaikesta.