Viikonloppu oli taas enemmän tai vähemmän Kyrö -viikonloppu. Pääasiassa mulla oli oikein onnellista! Yksi kiukutuskohtaus tuli, vaikka yritin vastustella sitä.
En tiedä. Onko maailma vaan niin riittämätön, vai johtuuko se siitä, että olen itse pelkuri, enkä uskalla ottaa vastaan sitä, mitä haluan. Olen tullut loukatuksi ja kiusatuksi niin monta kertaa elämäni aikana, en vain yksinkertaisesti osaa luottaa ihmisiin ja ihmisten reaktioihin, vaikka kuinka haluaisin.
On helpompi vaan hautautua siihen kuplaan ja kirota jälkeenpäin. Mä en vaan enää kauaa jaksa tätä, etten ikinä saa sitä tunnetta, minkä kaikin keinoin annan toiselle.
Nielen.
Vincentillä on uusi hieno talo, hieno kanihäkki on. Ehjä, ihana ja hyvän kokoinen.
Piirsin tänään kuvan mun rakkaasta, mutta eihän sitä vähän kännissä ja viidessä minuutissa tehdyn luonnoksen pohjalta voi saada aikaiseksi oikeasti hyvää kuvaa. Kyllä se siitä vielä. Harjoittelen kovasti, että tulos joskus miellyttäisi silmää, täysin! Television sijasta katselen sitten kahta kaunista lantionpuolikasta ja ihanaa selkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.