Omasta erinomaisuudestaan ylpistyneet ihmiset
kylmiä.
Eivät huomaa kuin itsensä.
Ovat ainoita tuntevia
ympäristöä havainnoivia
elämyksiä kokevia,
näin ainakin antavat ymmärtää.
Pyörivät omassa ihanuudessaan
paremmuudessaan,
ylpeilevät.
Ja kun lopulta huomaavat
suosionsa olevan vain mielikuvitelmaa,
nappaavat yhden poloisen, heikomman, mukaansa
tallovat maahan, polkevat kunnolla
''Katso minua!''
Ja taas saavat hetken loistaa
omassa täydellisyydessään
pimeissä yksinäisyyden parrasvaloissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa heittää jotain! Heitän sitten takaisin.