Herään.
Aamu on mennyt aikoja sitten, vaikka toisin luulin.
Nousen, vaikka voisinkin upota uneen uudestaan.
Kurkkua kivistää niin kovin, nenä on niin polttava,
edelleen.
Kuume kadonnut, viehättävää!
Ehkä ensi elämässä uppoudun pehmeyteen.
Ehkäpä huomenna olen itseni jälleen.
Täytekakkua vain omaksi ilokseni tein, söin
ja tunsin oloni niin tuskattomaksi.
Toi biisi on kiva, ja tuskaton olo myös :)
VastaaPoistaMieli on hassu juttu. Oon miettinyt, miten voi olla "vähemmän minä" tai "ei-ollenkaan minä". Kun kuitenkin koko ajan on
vain minä.
Toi on totta, mitä sanoit. Tottahan olen kokoajan minä, nyt vain tuntuu, että mun päästä on sulkeutunut muutamia tärkeitä toiminnan kanavia. Kroppa ja pää pyörii puoliteholla, ei se ole täyttä itseäni silloin. Huomenna.
PoistaJa tein oikeasti sen täytekakun!
Meissä on monta eri toimintoa, myös kai se "puolitehominä". Ei sillä, etteikö itselläkin olisi niitä "en ole ollenkaan oma itseni"-kausia. Tulinpahan vaan ajatelleeksi :) Mutta huomenna on päivä uus, jolloin jatkuu toimivuus. Eikä se ole niin vaarallista, vaikkei jatkuisikaan.
VastaaPoistaHyvähyvä! Sekä kakun tekeminen, että varsinkin sen syöminen tekee maailmasta usein vähän paremman.
Haha, no olet edelleen oikeassa, pakko myöntää! :D
PoistaEhkä en ole tutustunut tähän puoleen (tai puolettomuuteen) tarpeeksi, en tunnista siitä itseäni. Pidän voimakkuudesta, nyt olen ihan hipihiljainen, ihan väritön ja varmaan tosi mautonkin. : (
Mä niin rakastan oikeassa olemista :D
VastaaPoistaPieni itsetutkiskelu on silloin tällöin jopa ihan hyvä asia. Ja en heti allekirjottaisi tota mautonta, itse pidän rehellisyydestä ja sitä ainakin nää sun tekstit huokuu :)