Kosto

Kerroit mulle joskus 

et on olemassa sellanen lumottu puu

jonka lehdiltä putoilee 

kaikki koskaan itketyt kyyneleet.

Ja että sen kaarnasta valuu kultaa

ja oksilla riippuu kaikki ihanat unet

joita koskaan on ihmiset nähneet.

Sanoit paljon kaikenlaista,

että missä sijaitsee se mystinen puu

ja mä odotin hiljaa, 

kunnes tajusin,

et mähän tiedän sen puun!

Se, jonka oksalla on se yksi lintu

joka ei tee muuta kuin säksättää.

Yksinäisyyttäänkö se itkee?

Ja mitä tehdään sillä kullalla

joka tulee sieltä kaarnan alta?
Et oo täällä enää vastaamassa.

Mun on tosi vaikeeta myöntää nyt

että oikeestihan mä tiesin kokoajan,

ei sitä puuta enää oo olemassakaan.

Se olit sä, joka iskit sen vitun ruman kirvees

siihen ihanaan siniseen puuhun,

josta mä tykkäsin niin kovin.

Ehkä siksi laskettiin sinunkin ruumiisi

tuhkana mereen lillumaan.